Plaza

Rakennus Maailma

Ostoskorisi on tyhjä

Betonikattotiilet

22.9.2009

tiili

Betonikattotiilet

• A-Tiilikate Aura
• A-Tiilikate Aura Strong
• Bender Palema
• Monier Ormax

Käykö katteeksi?

Kattotiili on perinteinen, suorastaan historiallinen katemateriaali. Tiilikattoa pidetään oikeissa oloissa pitkäikäisenä, mutta myös kalliina, vaurioherkkänä ja muutenkin hieman hankalana rakenteena. Rajuimmat epäilyt liittyvät pakkaskestoon, jota ei useinkaan pidetä Suomen ankariin oloihin riittävänä. Rankoissa testeissämme selvitimme, onko betonikattotiilistä luulojen kaatajaksi.

Tiilikattoa arvioidaan usein hintavaksi, työlääksi ja alusrakenteiden kannalta vaativaksi kateratkaisuksi. Osin uskomukset pitävät paikkansa, sillä painavana katteena tiili edellyttää esimerkiksi alusrakenteilta tukevuutta. Lisäksi varsinkin savikattotiilien pelätään kestävän pohjoisessa ilmastossa heikosti. Betonikattotiilen ei sen sijaan luulisi ottavan Suomen oloista itseensä. Maassamme on toisaalta nähty myös sellaisia betonirakenteita, jotka ovat kestäneet ajan hammasta huomattavasti luvattua huonommin.

Arvuuttelu on huono tapa ottaa asioista selvää, joten hankimme VTT:n testeihin kolmea maassamme yleisesti myytävää kattotiiltä. A-Tiilikatteen, Bendersin ja Monierin mallistoista valittiin perinteiset kaksikouruiset tiilimallit, jotka tuntuvat olevan myös markkinoiden suosikkeja.

Tarkemmat vertailutiilien mallinimet ovat Aura, Bender Palema ja Ormax. Viimeksi mainittu kuului tosin vuoden 2008 alussa tapahtuneen tilauksen aikoihin vielä Lafargen mallistoon. Nyttemmin kattotiilituotanto kulkee Monierin nimen alla.

Vertailutuotteeksi otimme mukaan myös A-Tiilikatteen Aura Strong -tuotteen, jonka luvataan ylittävän lujuudeltaan ja pakkasenkesto-ominaisuuksiltaan EN-normien vaatimukset 50 prosentilla. Sen erikoispinnoitteelle taataan puolestaan 30 prosenttia parempaa kulutus- ja UV-kestoa vakio-Auraan verrattuna.

Vertailumme lopputulosten perusteella eri valmistajien betonikattotiilet eroavat toisistaan varsin vähän. Betoni näyttäisi olevan massatuotantotiilissä likipitäen samanlaista, oli tuotenimi mikä tahansa. Esimerkiksi eri valmistajien tiilien tiheys on todella lähellä toisiaan. Asia selittyy sillä, että käytetyt raaka-aineet ja valmistusmenetelmät lienevät hyvin samanlaisia.

Ttärkeää on tieto siitä, että perustiilet kestävät. Teettämämme kovennetut pakkaskestotestit vastaavat varmuudella vuosien rasitusta todellisissa oloissa. Kun tiilissä lujuutta oli pakkasrasituksista huolimatta jäljellä lähes kaksikertainen määrä standardin vaatimuksiin, voi kuluttaja olla varsin huoleton.

Betonitiili kyllä kestää, kunhan sen päällä ei tallustella liian huolettomasti. Välinpitämättömyydellä betonisen katon saa nimittäin hajalle helpommin kuin moni arvaa. Jos betonitiilikatteeseen kuitenkin suhtaudutaan kunnioituksella, sille voi luvata pitkää ikää.

Lue vertailustamme tarkemmin TM Rakennusmaailman numerosta 6/09, joka ilmestyi 23.9.

Lisää ostoskoriin Osta koko juttu

Tulosta juttu Tulosta juttu

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
Verkkopalvelu
Ilmoitushinnat ja mainosmuodot
Tekniset tiedot