Plaza

Rakennus Maailma

Ostoskorisi on tyhjä

Halkaisukirveet vertailussa

31.5.2006

HalkaisukirvesOtimme vertailuun kymmenkunta käsikäyttöistä kirvestä ja halkaisutyökalua. Teimme niillä syksyn ja kevään mittaan noin kuusi kiintokuutiota puuta pilkkeiksi. Puulajitelmaksi ostimme Helsingin kaupungilta mahdollisimman paksuja ja vaikeita piha- ja puistopuita, jotka sahattiin 35-40 sentin pituisiksi pölkyiksi. Lisäksi haloimme jonkin verran mänty- ja koivurankaa.

Suomessa myydään eri arvioiden mukaan noin 160 000 kirvestä vuodessa. Määrä on kaksinkertainen moottorisahamyyntiin nähden, joten tieto voi hyvinkin pitää paikkansa. Meillä valtaa pitävät Fiskarsin kirveet, joita löytyy useimmista kaupoista.

Pitää muistaa, että kyllä puita muuallakin hakataan eikä vain Suomessa. Hultafors Ruotsissa on erittäin tunnettu merkki, jonka tuotteita tuodaan meillekin. Saksalainen Helkowerk pitää Keski-Euroopan markkinoita hyvin käsissään. Helkowerkillä on omat mallistonsa Skandinavian-markkinoille ja Yhdysvaltoihin.

Saksassa myydään edelleenkin Superspalter-halkaisukirvestä, jonka terässä on kaksi jousen varassa kääntyvää kynttä. Kirves oli meilläkin tuttu toistakymmentä vuotta sitten, mutta enää sitä ei kauppojen hyllyiltä tapaa. Liekö tyssännyt varaosien saantiin?

Kiinalaisia kirveitä tuodaan Suomeen myös runsaasti. Niitä myydään useissa rautakaupoissa ja tarvikeliikkeissä sellaisenaan ilman, että niissä olisi mainittu valmistusmaata tai tuotenimeä saati käyttötarkoitusta.

Kaupan hyllyssä hintalapussa saattaa lukea halkaisukirves, vaikka kirveellä ei ole mitään tekemistä puiden halkaisun kanssa. Kunhan on vain jonkinlainen kirveennäköinen työkalu, johon on istutettu varsi. Hyvällä teroituksella sellaisesta voi saada ihan toimivankin pelin.

Rakennusmaailma (Toimitus)

Lisää ostoskoriin Osta koko juttu

Tulosta juttu Tulosta juttu

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
Verkkopalvelu
Ilmoitushinnat ja mainosmuodot
Tekniset tiedot