J-luokan saumatasoitteet
23.3.2010
J-luokan saumatasoitteet
• Alltek J
• Dalapro J
• Fintex J
• Gyproc ProMix Mega J
• Joulepro J
• Kiilto J
• Presto J
• Sadolin Oiva Kombi J
• Silora J
• Teknospro Breplasta J

Tasaistakin tasaisempaa
J-luokan saumatasoite on kipsilevyverhoiluun perustuvan rakentamisen perusaine. Vertailumme todisti, että vaikka ”samaa tavaraa eri paketissa” -väite pitää osin paikkansa, tasoitekaartista löytyy myös yllättäviä eroja.
Kipsi- ja muiden rakennuslevyjen saumauksessa käytettävät J-luokan tasoitteet ovat rakentamisen ja remontoinnin arjen hiljaisia puurtajia. Esimerkiksi uudisrakennuskohteissa vähääkään laajemmalla työmaalla aineita vedetään seinään helposti purkkikaupalla tyystin rutiininomaisesti. Moni ammattilainenkaan ei juuri ihmettele, voisiko tavara olla ominaisuuksiltaan toisenlaista.
Hartiapankkirakentaja taas sysää hankalan levitettävyyden tai konstikkaan hiottavuuden mielessään oman taitamattomuuden piikkiin. Perisuomalaiseen tapaan asiasta ei juuri kylillä huudella. Omaa työtapaa ehkä koetetaan muuttaa, mutta silti työt jatkuvat ranteita pakottaen. Kertaakaan ei käy mielessä, josko jollain toisen merkin aineella työ sujuisi kepeämmin.
Vertailuamme suunniteltaessa ja käynnistettäessä ilmassa oli samanlaisia äänenpainoja. Kun vertailutuotteita hankittaessa vielä selvisi, että monen saumatasoitteen jäljet johtavat Ruotsiin – osalla mahdollisesti jopa samoille tehtaille – mielessä väistämättä kävi, että onko tässä nyt mitään mieltä. Entäs jos samaa tavaraa on todella vain pakattu erilaisiin purkkeihin?
Tuoteselosteiden tutkiskelu osoitti, ettei samoista aineista olekaan kyse. Esimerkiksi ilmoitetut tiheydet ja osin myös rakeisuudet vaihtelevat melkoisesti. Täyttökyvyssä kuljetaan sentään yhtenäisempää, kahden millimetrin linjaa. Tosin sillä poikkeuksella, että Sadolin Oiva Kombi lupaa kaksinkertaista eli neljän millin täyttöä ilman halkeilua.
Hieman yllättäen tasoitteen käytön kannalta tärkeästä asiasta, kutistumisesta, ei juuri selkeitä lukuarvoja anneta. J-luokan tuotteilla sillä ei tosin ole niin suurta merkitystä kuin vaikkapa LH-luokan tasoitteilla, joilla tehdään maalausvalmista pintaa. Silti kutistuma on myös J-tyypin tuotteissa oleellinen ominaisuus.
Saumatasoitevertailumme selvä erikoisuus on se, että testattuun joukkoon mahtuu monta työstettävyydeltään hyvin samankaltaista tuotetta. Keskikaarti on laaja ja kuluttajan kannalta vieläpä melko tasokas. Kolmen tai kahdenkaan tähden suorituksessa ei nimittäin ole mitään hävettävää, varsinkin kun testiporukka osoittautui kiitettävän vaateliaaksi.
Toki sekä kärkituotteet että häntäpään pitäjät löysivät jälleen paikkansa. Yhtään selvästi huonoa tai edes vähääkään arveluttavaa tuotetta ei silti joukosta löytynyt. Niinpä ei ole ihme, että tuotteiden hintoja luetaan varsinkin suurempia tasoite-eriä ostavien keskuudessa varmasti tavanomaista tarkemmin.
Lue vertailustamme tarkemmin TM Rakennusmaailman numerosta 3/10, joka ilmestyi 24.3.
Osta koko juttu
Tulosta juttu