Laminaattileikkuri vastaan trapetsiterä
28.3.2007
Giljotiinityyppistä laminaattileikkuria kehutaan nopeaksi, pölyttömäksi ja sen terän väitetään kestävän pitkään ilman teroitustarvetta. Laitettahan piti kokeilla.
Laminaattileikkureita myydään ainakin muutamalla tuotenimellä. Pääkaupunkiseudun rautamarketeista Bauhausin, K-raudan ja RTV-Yhtymän tarjoamat vaihtoehdot olivat kuitenkin teknisesti niin identtisiä, että ne ovat luultavimmin saman tuotantolinjan kasvatteja.
Vertailutyökaluksi valittiin Makita LH1040F -yhdistelmäsaha. Näppärän kokoisen, 1650-wattisen teränpyörittäjän hampaiksi hankittiin erityinen trapetsiterä helsinkiläisestä Malmin Terä Oy:stä. Terävalinnan ajatuksena oli sujuva leikkuu ilman yletöntä hampaiden kulumista.
Trapetsiterä poikkeaa perinteisestä siten, että sen hampaista joka toinen on etuprofiililtaan neliskanttinen ja väliin jäävät muistuttavat muodoltaan taitekattoa. Uran teon ja leikkuukulmien poiston hoitavat siis eri hampaat. Tämän pitäisi pehmentää leikkuutapahtumaa.
Terän myyjä muistutti laminaatin vaikeudesta materiaalina. Syötön tulisi olla ripeää, jottei terä tukkiudu.
Trapetsiterän etuihin kuuluu sen käytettävyys myös muille materiaaleille. Hyvä leikkuujälki saavutetaan jopa kovia jalopuulistoja katkottaessa. Pitkän puun halkaisussa muunlainen terä on kuitenkin paikallaan.
Testilaminaatteina käytettiin Fix-It halpalaminaattia sekä kalliimpaa Paradoria. Molempien pinnan kovuusluokitus on kotikäyttöön hyvin riittävä, mutta ytimessä oli huikea ero. Halpatuote on sisältään suorastaan hötöistä, kun taas laadukkaamman laminaatin ydin edellyttää jo rajumpia otteita.
Giljotiinilla Parador vaati arviolta noin puolta suuremman voimankäytön kuin Fix-It, joka katkeaa melko kevyellä painalluksella. Laatulaminaattien kohdalla giljotiini saattaa siis käydä pitkän päälle voimille. Kovin huonoselkäisen työkalu se ei myöskään ole, kiitos matalan työasennon.
Trapetsiterällä työn raskaudesta on turha puhua. Reippaassa syötössä ero laminaattilaatujen välillä on silti selvä. Työn helppous paranee entisestään terän oikealla korkeussäädöllä. Näppituntumalla mahdollisimman matala teräasetus jouduttaa työtä entisestään. Samalla työskentelyn turvallisuus hieman paranee.
Rakennus Maailma (Toimitus)
Osta koko juttu
Tulosta juttu