Perässä käveltävät ruohonleikkurit
22.4.2008
Ariens LM 21S
Honda HR537 HXE
Husqvarna M 535 Pro
Jonsered LM 2155 MD
Klippo Comet S
Partner P 6553D
Toro Automatic 55/S
Viking MB 655 VM
Yard-man 5520 SMH
Parempi vaihtoehto päältäajettaville?
Päältä ajettavat ruohonleikkurit ovat yleistyneet myös pienillä pihoilla. Hankintasyitä sen enempää perustelematta yllättävän monet ovat hankintaansa pettyneet. Osa onkin palaamassa jos nyt ei aivan työnnettäviin, ainakin perässä käveltäviin. Ja aivan järkisyin.
Järkeväähän se on turhanpäiväinen hölkkääminen hyötyliikunnalla korvata. Kun piha on reilun kokoinen ja ikää karttuu, on itse vetävä viisas hankinta. Kokemusten mukaan kynnys leikkuuseen kasvaa, jos laite on työnnettävä, ja ruoho on harvemmin leikatessa harmillisesti liian pitkää.
Seuraavaksi onkin sitten ratkaistava, puhaltaako leikkuri sivulle, jättää alleen vai kerääkö talteen?
Jos pihalla on pihapolkuja, istutuksia ja seinän vierustoja, sivulle heittävän ajo on hankalaa suunnitella. Laite on hyvä silloin, jos on halua haravoida tai ei ole väliä miltä ruohokenttä näyttää, kunhan korsi vain on katkennut.
Pussiin keräävä on hyvä silloin, kun nurmikko on suhteellisen pieni eikä haluta, että ruohonsilppua tulee jaloissa sisään. Isolla ruohokentällä pussin jatkuva tyhjentäminen vähentää työn iloa. Eikä kannata kuvitellakaan, että sillä imee syksyn lehdet kompostiin, jos pihalla on parikin isompaa vaahteraa. Lehtiongelma hoituu, jos niitä ei halua haravoida, ajamalla nurmikolla olevien lehtien yli pari, kolme kertaa alleen jättävällä ja silppuavalla eli ns. bioleikkurilla.
Nurmikon hoidon kannalta alleen jättävä eli bioleikkuri on paras. Parhaimman tuloksen saamiseksi ruoho on kuitenkin leikattava usein. Kun silppu on tarpeeksi lyhyttä, se ei jää pinnalle kellumaan, vaan putoaa korsien juurelle maan pinnalle. Siellä se toimii maan katteena, estää aamukasteen haihtumista ja maatuu pian lannoitteeksi; eikä juuri tule jaloissa sisään. Jos ruoho pääsee kasvamaan liian pitkäksi, leikkuun jäljiltä nurmikko on kamalan näköinen: joka puolella kuivuneita tai mätäneviä silppukasoja.
Yhä enemmän naisväen vastuulla
Ajelu ympäri omakotialueita ennen vertailua ja sen aikana kertoi, että päällä ajettavilla istuivat lähes poikkeuksetta miehet ja selvästi yli puolet perässä kävelijöistä oli naisia; melkoinen osa vähintään keski-ikäisiä. Niinpä kohderyhmäksi otettiin ”suuret ikäluokat” ja tärkeämpänä kuin mittauksia pidimme anonyymeinä avustajina toimineiden vanhempien rouvashenkilöiden mielipiteitä.
Kun lähdetään vertaamaan bioleikkureita, tärkein arvostelukohta on juuri silppurin toiminta. Tätä arvosteltiin pitkin koko viime kesää erilaisissa olosuhteissa lyhyestä ja kuivasta nurmesta pitempään ja kosteampaan heinikkoon. Leikkureiden terät ja muut ratkaisut olivat varsin erilaisia. Kun keskiarvo otettiin huomioon, olivat erot lopulta yllättävän vähäiset.
Epäilys siitä, että leikkuujäljestä olisi ehkä jouduttu tinkimään silppuamisominaisuuksien takia, osoittautui täysin turhaksi. Jos jätetään pois vertailu kelaleikkureihin, on rehellisesti sanottava, että kaikki leikkurimme tekivät hyvää jälkeä. Taulukon erotkin saatiin aikaan, kun yritettiin tehdä samanlainen keskiarvo kuin silppuamisominaisuuksia vertailtaessa.
Käytännössä oleellista leikkuujäljen kannalta kuitenkin on se, että terä pidetään kunnossa ja terävänä. Useimpien leikkureiden terän voi teroittaa itsekin. Silloin on kuitenkin pidettävä tarkasti huolta siitä, että terä jää tasapainoon. Muuten leikkuri alkaa täristä.
Loppuarvostelussa käytettiin samoja arvostelukohteita ja painoarvoja kuin esimerkiksi vuoden 2003 bioleikkuri-vertailussa. Sen sijaan arvosteluasteikkoa yleisen käyttömukavuuden ja ajo-ominaisuuksien kohdalla kiristettiin kohderyhmän mukaisesti.
Lue vertailusta tarkemmin TM Rakennusmaailman numerosta 4/2008.
Osta koko juttu
Tulosta juttu