Vertailussa kolmisauvaiset lakatut lautaparketit
12.12.2007
Kestävät ja edulliset laminaatit valtaavat lattia-alaa. Silti parketti on monille edelleen se oikea vaihtoehto. Parkettilattian ei tarvitse olla edes kallis. Eri asia on, miten itsekin asennettavissa olevat lautaparketit pärjäävät, kun ne laitetaan koville. Tästähän oli suorastaan pakko ottaa selkoa.
Berg & Berg
Grabo Jive O’loc
KareliaProfiloc
Kährs Woodloc Monte Carlo
Parla
Tarkett Salsa
Upofloor RealLOC
Parketilla on perinteisesti tarkoitettu arvolattiaa, joka kootaan paikanpäällä hyvinkin pienistä osista, hiotaan huolella ja lakataan lopulta huipputarkoin työtavoin. Nyttemmin käsityksiä on pitänyt muuttaa rajusti.
Rautamarketeista saatavat lautaparketit voi asentaa itse jopa hieman vaatimattomammilla rakentajan taidoilla siunattu ihminen. Etenkin lukkopontilliset parketit asettuvat paikalleen parhaimmillaan lähes heittämällä. Hinnatkaan eivät ole enää kohtuuttomia, sillä vertailumme lautaparkettien neliöhinnat olivat halvimmillaan alle 20 euroa.
Liimaponttiset lautaparketit eivät nekään ole mahdottomia asennettavia. PVAc-liimoilla työ käy lisäksi sen suuremmitta hajuhaitoitta. Lakkauksenkin voi molemmissa ponttityypeissä tyystin unohtaa, sillä parketit on lakattu jo tehtaalla. Asennus on lähestulkoon palapelin kokoamista.
Kaikkea ei kuitenkaan saa halvalla. Jo koeasennusten alkumetreillä kävi ilmi, ettei lautaparketista tule yhtä tasaista kuin perinteisestä. Saumojen hiontakaan ei oikein tule kyseeseen, sillä tällöin voi sanoa hyvästi lakkapinnalle. Lukkopontit myös elävät enemmän tai vähemmän. Niinpä pieniin epätasaisuuksiin on vain tyytyminen.
Lue lisää TM Rakennusmaailman numerosta 8/07.
Osta koko juttu
Tulosta juttu