Plaza

Rakennus Maailma

Ostoskorisi on tyhjä

Vesi- ja viemärilaitosmaksut

6.7.2010

vesimittari

Vesi- ja viemärilaitosmaksut, 50 suurinta kaupunkia

Omakotitalossa asuvan nelihenkisen perheen vuosittaiset vesimaksut vaihtelevat runsaasta 600 eurosta yli 1 100 euroon. Vertailimme Suomen 50:n suurimman kaupungin vesimaksuja, ja erot osoittautuivat huimiksi.

Vertailun yhdeksässä kalleimmassa kaupungissa – Sastamalassa, Hollolassa, Kemissä, Torniossa, Lappeenrannassa, Rovaniemellä, Jyväskylässä, Savonlinnassa ja Raisiossa – nelihenkisen perheen vesilasku nousee yli tuhanteen euroon vuodessa.

Edullisimmat hinnat ovat Helsingissä, Raahessa ja Iisalmessa. Niiden taksoilla vesimaksut jäävät reiluun 600 euroon vuodessa. Keskikastiin kuuluvat muun muassa Joensuu, Hamina, Kuopio, Salo, Raasepori, Lohja, Hämeenlinna, Rauma ja Mikkeli. Keskimäärin nelihenkisen perheen vesilasku on 867 euroa.

Vesihanan avatessaan vesihuoltolaitoksen asiakas maksaa sekä puhtaan veden maksun että jäteveden maksun. Hän ei voi kilpailuttaa näitä palveluja samaan tapaan kuin esimerkiksi sähköntoimittajia. Maksut vesikuutiometriä kohti ovat kunkin laitoksen toiminta-alueella samat kuluttajasta ja kulutetusta vesimäärästä riippumatta.

Vesihuoltolaitosten taksojen vertailemista hankaloittaa se, että taksojen rakenne vaihtelee hyvinkin paljon vesi- ja viemärilaitoksesta riippuen. Käyttömaksujen lisäksi laitokset perivät vaihtelevasti erillistä vesimittarimaksua ja/tai kiinteätä perusmaksua – vähän samaan tapaan kuin matkapuhelinliittymistä.
Lisäksi kertaluontoisissa liittymismaksuissa on todella suuret laitoskohtaiset erot.

Viidenkymmenen suurimman kaupungin joukossa Lappeenranta on aivan omassa ”luksusluokassaan”, kun se perii yli 11 000 euroa omakotitalon liittämisestä vesijohtoverkkoonsa. Seuraavaksi kovimmat eli yli 5 000 euron liittymismaksut ovat Hollolassa, Jyväskylässä, Nurmijärvellä, Kokkolassa ja Kajaanissa. Keskimääräinen taksa koko maassa on 3 500 euroa. Esimerkiksi HSY Vesi eli Helsinki, Espoo ja Vantaa ovat vähän sen yläpuolella.

Selvästi pienemmällä summalla selviävät muun muassa Kouvolan, Jämsän, Kaarinan, Joensuun ja Nokian omakotirakentajat. Keravalla ja Varkaudessa liittymismaksuja ei peritä lainkaan.

Jokainen vesihuoltolaitos – olipa se kunnallinen laitos tai osakeyhtiö – päättää taksoistaan itsenäisesti, ja siihen omakotiasukkaan on tyytyminen.

Merkillistä vesimaksujen hintaviidakossa on se, etteivät hinta ja palvelun laatu välttämättä kohtaa lainkaan. Se, että yhden vesihuoltolaitoksen alueella asuva omakotiasukas maksaa vedestä puolet enemmän kuin toisessa kaupungissa asuva tuttava, ei tarkoita sitä, että hänen hanastaan vuotaisi puhtaampaa vettä tai että hänelle tarjottaisiin korkeatasoisempaa palvelua.

Asiakkaan maksamaan hintaan vaikuttavat monet tekijät.
”Veden hankinnan, käsittelyn ja jakelun kustannukset sekä jäteveden keräilyn ja käsittelyn kustannukset, vesihuoltolaitoksen palveluiden piirissä olevan asutuksen tiiveys, vesihuoltolaitoksen omistajan haluama tuotto ja vesihuoltopalveluiden toimintavarmuus ja -laatu.

Lue vertailustamme tarkemmin TM Rakennusmaailman numerosta 5E/10, joka ilmestyi 7.7.

 

KORJAUS:

Rakennusmaailman numerossa 5E / 2010 julkaistuissa vesi- ja viemärilaitosmaksuissa on Lappeenrannan osalta virheellisiä tietoja.

Lappeenrannassa todellinen omakotitalon liittymismaksu vesi-, viemäri- ja hulevesiverkostoon on 3165 euroa, mikäli tontin rakennusoikeus on 250 kerrosneliömetriä.Perusmaksu ja mittarivuokra ovat 75 euroa vuodessa, joten vesimaksut, perusmaksut ja mittavuokra tekevät yhteensä 816 euroa.

Suomen 50 suurimman kaupungin vertailussa kalleimmasta halvimpaan Lappeenranta sijoittuu sijalle 33. TM Rakennusmaailmassa julkaistut vesimaksut perustuvat vesi- ja viemärilaitosyhdistyksen (VVY) jäsenyhdistyksiltään keräämiin tietoihin.

Lisää ostoskoriin Osta koko juttu

Tulosta juttu Tulosta juttu

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
Verkkopalvelu
Ilmoitushinnat ja mainosmuodot
Tekniset tiedot