Plaza

Rakennus Maailma

Ostoskorisi on tyhjä

Vettä tupaan

25.4.2007

Vertailun ovimalliksi valittiin varsin yleinen puolikaaren muotoisella kolmipienaisella valoaukolla varustettu yksilehtinen perusulko-ovi vasenkätisenä. Väriksi haluttiin taitettu valkoinen. Tällainen ovi löytyikin lähes jokaisen ovivalmistajan valikoimista. Ovikooksi tuli mittausteknisistä syistä 10M x 21M.

Kaikkia vertailuun suunniteltuja ovia ei saatu testattavaksi. Esimerkiksi Vest-Woodin Jite-ovien valmistuminen olisi kestänyt vertailun aikataulun kannalta aivan liian kauan. Toimitusajaksi olisi muodostunut yli kolme kuukautta.

Jo testiovien päällipuolinen vertailu osoittaa, ettei yhdenkään oven kohdalla voi puhua huippulaadusta. Esimerkiksi karmiliitokset on pääsääntöisesti tehty varsin karkealla kädellä. Epäselväksi ei siis jää, että kyse on massatuotanto-ovista, joiden laadunvalvonnassa on ilmeisiä ongelmia.

VTT:llä tehtyjen ulko-ovien laboratoriotestien lämmöneristävyysosiossa käytettiin ISO 8990 -standardin täyttävää Hot Box -laitteistoa. Testiovet asennettiin kukin vuorollaan laitteiston kylmän kammion ja mittauskammion väliseen tiiviiseen väliseinään.

Standardia SFS-EN ISO 12567-1 noudattavassa mittauksessa oven eri puolien välille synnytettiin 20 asteen lämpötilaero. Mittauksen aikana tarkkailtiin, paljonko tehoa tarvitaan mittauskammion lämpötilan ylläpitämiseksi. Tämän tiedon perusteella laskettiin oven lämmönläpäisykerroin.

Ilmaääneneristävyyden mittauksessa testiovet asennettiin yksi kerrallaan kahden kaiuntahuoneiden väliseen mittausaukkoon. Betonista tehdyt kaiuntahuoneet sijaitsevat ilmatyynyjen varassa syvällä kallioluolassa. Äänilähdehuoneen tilavuus on 102 ja vastaanottohuoneen 130 kuutiometriä.

Itse mittaus tehtiin kahden kiinteän äänilähteen tuottamaa 105-107 desibelin kohinaa hyödyntäen. Äänenvoimakkuus määritettiin molempien huoneiden mikrofoneilla, jotka pyörivät telineiden päissä

Ovimittausten tulokset on esitetty siten, että lukemiin on lisätty 100-3150 hertsin taajuusalueelta lasketut Ctr-sovitustermit. Tällöin lukemat vastaavat paremmin liikennemelua. Mittaukset ja määritykset tehtiin standardien SFS-EN ISO 140-1 ja -3 ja SFS-EN ISO 717-1 mukaisesti.

Vesitiiviys- ja ilmanläpäisytestejä varten ovet kiinnitettiin erikoiskasettiin, johon ne tiivistettiin karmistaan. Ennen mittausten aloittamista karmien suoruus varmistettiin.

Ovien ilmanläpäisevyys mitattiin EN 1026- ja EN 12207 -standardien mukaan. Testin aluksi vertailuoville annettiin kolme 660 pascalin suuruista paineiskua. Varsinainen ilmanläpäisevyys mitattiin portaittain 50-600 pascalin painetasoissa.

Vesitiiviyden määrityksessä oveen kohdistettiin vesirasitus 40 senttimetrin välein olevista suuttimista, jotka sijaitsivat 15 senttimetriä karmin yläpuolella ja 25 senttimetrin päässä ovilevystä. Vesivirtaus oli 2 litraa minuutissa suutinta kohden.

Sadetus alkoi normaalipaineessa. Tasan 15 minuutin kuluttua painetta nostettiin 50 pascalin askelin 5 minuutin välein aina 300 pascaliin asti. Kyseisestä painetasosta jatkettiin ylöspäin samoin aikavälein, mutta 150 pascalin paineenostoin aina 750 pascaliin asti. Menetelmä noudattaa EN 1027- ja EN 12208 -standardeja.

Lisää ostoskoriin Osta koko juttu

Tulosta juttu Tulosta juttu

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
Verkkopalvelu
Ilmoitushinnat ja mainosmuodot
Tekniset tiedot