Gyprocista tuli synonyymi kipsilevylle 45 vuotta sitten, kun Gyproc alkoi valmistaa kotimaisia, muunneltavia, kestäviä ja tasalaatuisia kipsilevyjä Kirkkonummella.

Kipsilevyjä oli tehty Suomessa jo aiemminkin, mutta niiden ongelmana oli epätasainen laatu. Gyproc toi 1970-luvun alussa markkinoille levyn, jonka kipsimassa oli  täysin tasalaatuista. Myös levyn pinnassa alettiin käyttää juuri tähän tarkoitukseen sopivaa erikoiskartonkia.

Tuote kärsi aluksi edeltäjiensä huonosta maineesta, mutta vähitellen mielikuva tuotteesta muuttui. Joku saattaa muistaa tämän mainoksen.

”Gyproc valloitti rakentamisen markkinat keveytensä, kuivan rakennustapansa ja rakenteiden ohuuden ansiosta. Lisäksi Gyproc-levyt edesauttoivat hyvän sisäilman toteutumisessa”, kuvailee Gyprocin liiketoimintajohtaja Virpi Riekkinen.

Yritys aloitti eturintamassa kevytrakennejärjestelmien kehittämisen, ja tänä päivänä painopiste on yhä vahvemmin kevytrakentamisen ratkaisujen kehitystyössä. Syksyllä 2017 Kirkkonummen-tehtaalla alkaa Gyproc Habito -levyn kotimainen tuotanto, joka menee pohjoismaiseen tarpeeseen.

Kipsilevyvalmistus ja -tuoteinnovaatiot

  • Vuonna 1894 amerikkalainen Augustine Sackett sai maailman ensimmäisen patentin kipsikartonkilevyn valmistamiseksi.
  • Vuonna 1949 Myllykosken Paperi Oy hankki Suomen ensimmäisen valmistuslinjan USA:sta.
  • Vuonna 1970 Partek ja Gyproc AB perustivat Gyproc Oy:n ja ostivat tuotantolinjan Myllykosken Paperi Oy:ltä.
  • Vuonna 1972 Gyprocin Kirkkonummen tehdas valmistui. Gyproc-tarjonta monipuolistui hiljalleen, kun eri käyttökohteisiin optimoitujen levytyyppien kehitystyö aloitettiin. Uusien tuotteiden lisäksi koko Suomi piti opettaa rakentamaan uudella tavalla. Tiivis yhteistyö rakentamisen ammattilaisten kanssa aloitettiin heti alussa ja se jatkuu edelleen.
  • Vuonna 1985 ERIKOISKOVA-levyt mullistavat väliseinärakenteiden iskunkestävyyden ja ääneneristävyyden. Tänä päivänä noin puolet myydyistä Gyproc-levyistä on Erikoiskova-levyjä.