Lajiteltu kotitalouksista kertyvä muovijäte käy läpi jatkojalostuksen, jonka aikana siitä syntyy  esimerkiksi aikaa ja säätä kestävää uusiomateriaalia. Riihimäellä sijaitsevassa Kiertotalouskylän Muovijalostamossa käsitellään vuositasolla noin 20 000 tonnia teollisuudelta, kaupalta ja kotitalouksilta kerättyä muovijätettä. 

”Muovijalostamomme on ainoa Pohjoismaissa, joka käsittelee myös kuluttajien sekajätteestä eroteltua muovia aina valmiiksi teollisuuden raaka-aineeksi saakka. Haluamme muovin kiertävän niin kauan kuin sillä on arvoa”, Fortumin kierrätys- ja jäteratkaisut -liiketoiminnan kehityksestä vastaava johtaja Tero Holländer toteaa.

Yksin jätteitä käsittelevä laitos ei riitä, vaan kotona tapahtuva lajittelu ja esimerkiksi muovipakkausten kierrättäminen keräyspisteiden kautta on tärkeää, jotta laadukas materiaali päätyy jatkojalostettavaksi. Kiertotalouskylään päätyvät kaikki Suomessa kerätyt kuluttajien muovipakkausjätteet.

”Muovi ei ole yksinkertainen kierrätysmateriaali, mutta laitoksemme on varustettu edistyksellisellä teknologialla, joten täällä voidaan kierrättää myös haastavat muovijakeet uudelleen raaka-aineeksi”, Holländer toteaa.

Pakkauksen matka jatkotuotteeksi

Tuotemyynnistä vastaava Kirsi Rantala kertoo muovipakkauksen muuttamisesta uusiomateriaaliksi.

”Puhtaista raaka-aineista syntyy Fortum CIRCO -granulaattia eli muovinappulaa, josta muoviteollisuus voi valmistaa esimerkiksi kukkaruukkuja, kastelukannuja ja muovikasseja. Teollisuudelta kerätystä lajitellusta tuotantohylystä ja muovijätteestä valmistamme Fortum CIRCO -kierrätysmuoviprofiilia. Kierrätysmuoviprofiiliin toimitamme myös omasta muovijalostamostamme syntyvää tuotantohylkyä.”

Jos  muovi ei kelpaa granulaatin tai profiilin valmistukseen, siitä tehdään polttoainetta teollisuuslaitosten rinnakkaispolttoon. Jäljelle jäävä kiertätykseen ja rinnakkaispolttoon kelpaamaton materiaali hyödynnetään energiana omassa voimalaitoksessa, josta se päätyy kaukolämpönä Riihimäen ja Hyvinkään lämpöasiakkaille.

Kierrätysmuoviprofiilia voidaan käyttää kohteissa, joissa on yleensä totuttu käyttämään puuta tai betonia. Niissä on korkea kosteuden- ja kulutuksenkesto ja niitä voidaan muokata sahaamalla, jyrsimällä, poraamalla, naulaamalla ja ruuvaamalla. Pesunkestävä materiaali ei ime vettä eikä vahingoitu kemikaaleista. Lautojen lisäksi valikoimaan kuuluvat erilaiset palkit, rimat ja tolpat.

Voiteluöljyn voi kierrättää loputtomasti

Suomessa syntyy vuosittain tuhansia tonneja uudistamiskelpoisia kirkkaita käytettyjä voiteluöljyjä. Käytetyt voiteluaineet ovat vaarallista jätettä ja ne tulee toimittaa asianmukaisesti keräilyyn. Öljyjätteen polttaminen ilman asianmukaista lupaa on kielletty.

Fortum valmistaa Jämsänkosken toimipisteessä kirkkaista jäteöljyistä ketjuvoiteluöljyjä metsäteollisuuden kuljettimiin. Yritys puhdistaa ja jatkojalostaa teollisuuden kirkkaat käytetyt hydrauliikka- ja muut öljyt ketjuvoiteluöljyksi. Syntyvää Metsuri-teräketjuöljyä käytetään moottorisahoissa.