Vuoden 2020 asuntomessualueen Tuusulan Rykmentinpuiston omakotitontit ovat haettavana lokakuusta lähtien ja hakuaika jatkuu tammikuuhun 2018 asti. Pientalotontteja asuntomessualueella on 34. Tontit ovat kooltaan 438–819 neliöön ja rakennusoikeutta niillä on 130–420 neliöön.

Rykmentinpuistoon syntyvästä uudesta asuinalueesta kehitetään vetovoimaista uutta aluetta 10 000–15 000 asukkaalle. Ensimmäiset heistä muuttavat vuonna 2020 asuntomessualueelle, josta halutaan uudentyyppisten asumisratkaisujen näyteikkuna.

Kunnallistekniikan rakentaminen alkaa loppuvuodesta

Messualueelle rakentuu lisäksi yksi kerrostalokortteli, jonka neuvottelut ovat jo käynnissä, kortteli päiväkoti- tai hoivarakentamiseen sekä neljä tuottajamuotoiseen rivi- tai yhdistelmä­rakentamiseen suunnattuja kortteleita. Näiden kortteleiden osalta toimijoilta odotetaan ehdotuksia 30.11.2017 mennessä. Esirakentaminen alueella saadaan päätökseen toukokuussa ja varsinaisen kunnallistekniikan, mm. teiden rakentaminen alkaa loppuvuodesta 2017.

”Rykmentinpuiston asuntomessualueella haluamme huomioida niin omakoti- ja yhteisöasumisen kuin ryhmärakentamisen ja erilaiset omistusmuodot. Osalle tonteista toivotaan ratkaisuja, joissa tontti ’joustaa’ asukkaiden eri elämäntilanteiden mukaan siten, että lisärakentaminen tai muunneltavuus on mahdollista”, kertoo asuntomessuprojektin päällikkö Kirsi Joensuu Tuusulan kunnasta.

Monimuotoiseen asuntorakentamiseen kannustaa messualueen rakentamista ohjaava rakennustapaohje, joka valmistuu kesän 2017 aikana. Se antaa suuntaviivat eri kortteleihin toivotuille asumisratkaisuille. Lokakuussa hakuun tulevien 34 omakotitontin lisäksi yksi kortteli voidaan myöhemmin laajentaa kahdeksan tontin pientalokortteliksi.

Asuntomessualueen valtteina ovat urbaani puutarhakaupunkimaisuus, jossa puistoalueet tarjoavat kosketuksen ainutlaatuiseen luontoon, erinomaisen ympäristön harrastaa ja liikkua sekä liikenneyhteydet. Noin kuuden hehtaarin kokoinen messualue sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella, entisen Hyrylän varuskunnan alueella, aivan Hyrylän keskustan tuntumassa. Helsinkiin Rykmentinpuistosta matkaa reilussa puolessa tunnissa ja lentokentälle vartissa.

Lue lisää: Asuntomessut