Kodinkoneiden ja sähkölaitteiden virrankatkaisua kannattaa harjoitella varsinkin lasten kanssa, vahinkovakuutusyhtiö If korostaa. Kaksi kolmesta sähkölaitteen aiheuttamasta tulipalosta voitaisiin estää sammuttamalla laitteesta virta.

Vuosittain maassamme sattuu yli 5 000 tulipaloa tai vaaratilannetta, joihin hälytetään palokunta paikalle. Tulipaloissa menehtyy keskimäärin 80 ihmistä vuodessa. Tulipalo saa alkunsa usein viallisesta tai väärin käytetystä sähkölaitteesta. Liesi aiheuttaa palohälytyksen useimmin, sitä seuraavat valaisin, pesukoneet ja sähkölämmitteisen saunan kiuas.

”Kodinkoneiden käyttöä kannattaa opetella yhdessä. Tietääkö jokainen perheenjäsen esimerkiksi sen, mitä pitää tehdä, jos astianpesukone alkaa savuttaa tai liesi on unohtunut päälle?”, Ifin vahingontorjuntapäällikkö Jari Pekka Koskela kysyy.

Katkaise virta laitteesta

Sähköpalon uhatessa virran katkaisu on paras keino ensisammutukseen.

Arvion mukaan kaksi kolmasosaa sähkölaitteesta johtuvista paloista voitaisiin estää virran katkaisulla. Kuitenkin esimerkiksi lapsen mielestä veden heittäminen käryävälle liedelle saattaa tuntua johdonmukaisemmalta kuin mikään muu toimenpide. Tilanteista ja niihin reagoimisesta kannattaa keskustella samassa taloudessa asuvien kanssa.

Viallinen sähkölaite oireilee jo ennen palamaan syttymistä. Palaneen komponentin tuoksu ja laitteen toimimattomuus ovat merkkejä kohonneesta paloriskistä. Tällainen laite tulee vaihtaa tai korjauttaa välittömästi eikä viallista laitetta pidä käyttää.

Turvaliesi ja liesihälytin

Kodin tulipalo voi alkaa sähkölaitteesta kuten päälle unohtuneesta liedestä, kuumentuneesta ja pölyisestä kylmälaitteesta tai sähkölämmitteisen kiukaan lähelle unohdetuista vaatteista. Turvallisuutta voi parantaa opettelemalla käyttämään laitteita oikein.

Keittiöön kannattaa hankkia turvaliesi tai liesivahti ja kodissa käyttää älypalovaroittimia. Turvaliedessä on ajastin, joka sammuttaa laitteen itsestään ajastuksen jälkeen. Liesivahti katkaisee hellasta virran, kun vaaratilanne havaitaan. Jos hälytystä ei kuitata, liesivahti katkaisee hellasta sähköt. Liesivahti voi olla mm. liesituulettimessa tai erikseen asennettuna.

Älypalovaroitin hälyttää ja myös katkaiseen virran sähkölaitteesta savua haistettuaan. Palovaroitin on pakollinen kaikissa kodeissa. Uusiin rakennuksiin vaaditaan verkkovirralla toimiva laite. Vanhemmissa taloissa palohälytin toimii patterilla. Patteri pitää vaihtaa silloin tällöin ja laitteen toiminta tarkistaa säännöllisesti.