Kodin valaistuksessa saavutettavat energiasäästöt vaikuttavat täällä Pohjolassa huomattavasti koko vuoden sähkönkulutukseen. Valaistusta tarvitaan pimeänä talviaikana lähes koko ajan, eikä kesälläkään selvitä iltoja ilman sähkövaloa. Pienen loisteputken sisältävillä energialampuilla on mahdollista saada energiankulutus putoamaan hehkulamppuun verrattuna noin viidenteen osaan itse valotehon siitä pienentymättä.

Yhtä säästäväisiä ovat myös kylmäkatodilamput, jotka pitkinä ja putkimaisina soveltuvat hyvin portaikkojen ja työtasojen valaistukseen. Kylmäkatodilamput eivät suoraan käy vanhojen valaisimien kantoihin, vaan tarvitsevat erillisen muuntajan. Kylmäkatodilampun elektroninen kuristinyksikkö toimii 12 voltin tasajännitteellä ja tarvitsee näin erillisen pistorasiaan laitettavan verkkomuuntajan. kylmäkatodilamput

Matalalla 12 voltin jännitteellä toimivan valaisimen voi asentaa itse, kunhan vain noudattaa annettuja asennusohjeita. Akkujärjestelmään kytkettynä kylmäkatodilamppuja on mahdollista käyttää myös asuntovaunussa, veneessä tai mökillä.

Nykyaikainen neonvalo

Kylmäkatodilamppujen toiminta perustuu pitkälti värikkäissä neonvaloissa käytettyyn tekniikkaan. Lasiputkessa olevan alipaineisen täytekaasun läpi johdetaan korkea yli kilovoltin suuruinen sähköjännite, joka saa aikaan hohtopurkauksen ja saa kaasumolekyylit säteilemään valoa. Kaasun koostumuksella voidaan säädellä säteilevän valon väriä. Valkoinen väri saadaan aikaan kaasumaisen elohopean lähettämän ultraviolettivalon vaikuttaessa lasiputken sisäpinnalla olevaan ohueen fosforikerrokseen.

Suurjännitettä tuottava muuntoyksikkö on saatu nykyelektroniikalla puristettua vain sormenpään kokoiseksi. Pienikokoinen 50 kHz:n taajuudella toimiva hakkurivirtalähde nostaa 12 voltin tasajännitteen hohtopurkauksessa tarvittavan noin kilovoltin lukemaan. Elektroninen kuristin huolehtii lampun sytyttämisestä ja säätää jännitteen automaattisesti alemmaksi hohtopurkauksen sytyttyä. Normaali toimintajännite on 800 volttia ja virrankulutus vain 5 mA.

Kylmäkatodilampun jatkuva sytyttely ja sammuttelu eivät lyhennä sen elinikää niin kuin tavallisen loisteputken ja energiasäästölampun tapauksessa. Periaatteellinen ero loisteputken ja kylmäkatodiputken välillä on liikkuvien elektronien aikaansaamisessa. Loisteputkessa katodia lämmitetään ja kylmäkatodiputkessa elektronit irtoavat suuren jännitteen ansiosta.

Aivan ongelmaton ei kylmäkatodilamppukaan ole. Käyttölämpötilan on oltava +10 ja +60 C-asteen välillä tai muuten lampulle luvattu pitkä 50 000 tunnin käyttöikä putoaa merkittävästi. Kylmäkatodiputken metallikatodit eivät kestä käynnistyksiä kylmässä ympäristössä. Jos lamppua käytetään kylmissä olosuhteissa, se on ennen sytyttämistä aina etukäteen lämmitettävä tai käytettävä lisäsuojusta.

Värillisestä valkoiseen

Kylmäkatodilamppuja on käytetty jo pitkään, mutta ne ovat olleet lähinnä erikoissovelluksissa tavallisen käyttäjän tavoittamattomissa. Niitä on käytetty lähinnä kannettavien tietokoneiden näytön taustavalaistuksessa antamassa isokokoiselle nestekidepaneelille voimakasta ja tasaista valkoista valoa. Värillisiä kylmäkatodilamppuja ovat ”tuunaajat” asentaneet autojen alustoihin ja ajovalojen lisävalaistukseen. Värillisiä kylmäkatodilamppuja löytyy varmasti myös nuoremman, erikoisuutta tavoittelevan ”modaajan” siniseltä hehkuvasta tietokonekotelosta.

Valkoista valoa tuottavat kylmäkatodilamput ovat hyvää vauhtia tulossa myös kodin valaistukseen. Nykyisin erillisten lasiputkien lisäksi saatavana on myös valmiita valaisimia. Sarmalux Oy:n edustama asennusvalmis ja roiskevesitiivis Deluxx7-valaisin sisältää sisäänrakennetun elektronisen kuristimen ja heijastimen, jolla valoputken ympärisäteilemä valo saadaan suuntautumaan paremmin kohteeseen.

Lamppu tuottaa yhtä paljon valotehoa kuten vastaavantehoinen loisteputki, mutta pieni koko tekee siitä helposti ahtaisiin paikkoihin asennettavan. Koska kylmäkatodiputken lähes ainoa lämpenevä osa on kuristin, lamppu voidaan asentaa vaikka keittiökalusteisiin. Lisäksi elektronisessa kuristimessa on oma sisäinen lämpösuoja, joka toimii tarvittaessa.

Deluxx7-valaisimet ovat 14 x 12 mm neliön muotoista akryylimuoviprofiilia, joiden pituus vaihtelee valotehon mukaisesti. Lyhyt 4 watin malli on pituudeltaan 39 cm ja 6 watin malli 59 cm. Valaisimien hinnat ovat vastaavasti 22 euroa ja 28 euroa.