Asuntomarkkinoilla olisi nyt uuden kodin ostajia, mutta ostettavaa ei niinkään. Melkein kolmasosa suomalaisista on nyt kiinnostunut vaihtamaan kotia.

Kiinnostusta asuntoja ja taloja kohtaan on paljon. Tämä on nähty myyn muassa Oikotie Asunnot -palvelussaa, jota suomalaiset ovat käyttäneet koko syksyn ennätysmäärin. Ongelmana on tarjonnan vähäisyys.

”Ostajia olisi paljon, mutta ostettavaa ei niinkään. Kyselytutkimuksemmekin mukaan melkein kolmasosa suomalaisista on nyt kiinnostunut vaihtamaan kotia, mutta vain 18 prosenttia väestöstä on valmis myymään omistusasuntonsa”, Oikotien asuntojohtaja Anna Leinonen toteaa.

”Tarjonnassa näkynee koronakriisin talousvaikutukset siten, että ihmisillä voi olla käsitys, ettei asuntomarkkinoilla olisi nyt menekkiä tai hintojen luullaan olevan matalalla. Tilanne on päinvastainen. Menekkiä on, asuntoja myytiin kiinteistönvälittäjien kautta syyskuussa noin kuusi prosenttia enemmän kuin viime vuoden syyskuussa. Tilastokeskuksen mukaan hinnat nousivat koko maassa elokuusta syyskuuhun noin prosentin verran. Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa hinnat olivat syyskuussa yli viisi prosenttia viime syyskuuta korkeampia.”

Tilastokeskus julkaisee Oikotien ilmoitusaineistoon perustuvaan kokeellista tilastoa, jonka mukaan vanhan kerros- ja rivitaloasunnon keskimääräinen markkinointiaika oli myytävissä asunnoissa syyskuussa Helsingissä 45 päivää, Turussa ja Espoossa hieman yli 50 päivää. Suurimmista kaupungeista ja maakuntakeskuksista markkinointiajat olivat pisimmät Porissa ja Hämeenlinnassa. Porissa asunnon kauppaaminen kesti yli 200 päivää. Markkinointiajat on laskettu tilastokuukauden aikana poistuneista asuntoilmoituksista.

Omakotitalojen kauppa kasvaa edelleen

Oikotien käyttäjämäärä on kasvanut tänä vuonna viime vuoteen verrattuna kahdeksan prosenttia. Vain koronapoikkeustilan alku maaliskuussa pudotti käyttäjämäärän kolmen viikon ajaksi alle viime vuoden vastaavan ajankohdan.

Kiinteistömaailma teki lokakuussa yhteensä 1129 asunto- ja kiinteistökauppaa. Käytetyissä asunnoissa ja kiinteistöissä kauppamäärät ylittivät viime vuoden lokakuun. Uudiskohdekaupassa jäätiin edellisvuodesta, kun sekä myytäviä että asuntoja että kauppoja oli vähemmän.

”Olemme olleet monta kuukautta tilanteessa, jossa hyvistä asunnoista käydään paikoin kovaakin kisaa. Niitä ei ole riittävästi tarjolla kysyntään nähden”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Risto Kyhälä.

”Isoin kasvun tekijä on edelleen todella vilkkaana käyvä omakotitalokauppa. Niiden kauppamäärät kasvoivat lokakuussa lähes viidenneksen vuodentakaisesta”, Kyhälä sanoo.