Kotipihan hoitoon kannattaa panostaa, jos aikoo laittaa asuntonsa myyntiin. Sp-Kodin välittäjät näet arvioivat tuoreen kyselyn mukaan hyvin hoidetun pihan vaikuttavan omakotitalojen ja osakehuoneistojen toteutuvaan myyntihintaan yllättävänkin paljon. Ensivaikutelmalla on iso merkitys, ja siksi pihankin kunto ja siisteys ovat tärkeitä, kun koti laitetaan myyntiin.

”Välittäjiemme mukaan siisti ja viihtyisä piha-alue lyhentää myös asunnon myyntiaikaa”, kertoo Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen. Huhtikuun alussa ketjun välittäjillä tehdyn kyselyn mukaan hyvin hoidettu piha vaikuttaa omakotitalon myyntihintaan jopa 10–15 prosenttia.

”Rivitalohuoneistojen sekä pari- ja erillistalojen myynnissä pihan kunnon merkitys myyntihintaan arvioitiin kyselyssämme lähes yhtä suureksi. Hoidetulla ja viihtyisällä piha-alueella on myös vaikutusta kerrostalohuoneiston hintaan 3–5 %”, toteaa Rantanen. Sp-Kodin välittäjät kertoivat kyselyssä, että epäsiisti ja hoitamaton piha karkottaa potentiaalisia ostajia ja voi kaataa kaupat. Myyminen on hankalampaa ja hitaampaa.

Toki kokonaisuushan aina ratkaisee myytävän kiinteistön tai osakehuoneiston lopullisen toteutuvan kauppahinnan, Rantanen muistuttaa. Hänen mukaansa myytävän asunnon kunto ja remonttihistoria, piha tai tontti sekä sijainti vaikuttavat eniten hintaan ja myyntiaikaan. Pihan romut, roskat ja rikkaruohot voivat herättää ostajakandidaatissa epäilyksiä asunnonkin kunnosta ja asianmukaisesta ylläpidosta.

”Ruotsissa ja muualla Manner-Euroopassa pihoista on perinteisesti aina pidetty huolta pienimpiä yksityiskohtia myöten ja niiden arvo osana kiinteistön arvoa on ymmärretty. Suomessa tilanne oli pitkään toinen. Onneksi pihojen kuntoon ja viihtyisyyteen panostetaan nyt koko ajan enemmän ja enemmän.”

Oma piha on monen unelma

Sp-Kodin välittäjien mukaan ns. valmiit, hyväkuntoiset ja helppohoitoiset pihat ovat erityisen haluttuja. Päällystetyt pihat, terassit ja patiot kivetyksineen ja kauniine istutuksineen houkuttelevat ostajia. Myös mitä enemmän valoa ja omaa rauhaa piha tarjoaa, sen parempi.

”Laadukkaasti suunnitellut ja valmiiksi rakennetut pihat näyttävät kiinnostavan suomalaisia. Siksi ammattilaisen hyödyntämistä pihan suunnittelussa ja kunnostamisessa kannattaa harkita”, toteaa Rantanen.