Säästöpankkiryhmä pääekonomisti ennustaa Suomen asuntomarkkinoiden kasvavan tänä vuonna viime vuotta voimakkaammin, jopa 5 prosenttia.

Talouden kasvua jo jatkunut Suomessa jo parin vuoden ajan, ja  Säästöpankkiryhmä ennustaa tälle vuodelle 2,7 prosentin kasvua. Säästöpankkiryhmä näkee ennusteessa myönteisen yllätyksen mahdollisuuden myös asuntomarkkinoiden vilkastumiselle, kun taloudessa on hyvät näkymät.

”Uskon vanhojen asuntojen kysynnän ja kauppojen määrän kasvavan tänä vuonna viime vuotta voimakkaammin, jopa 5 prosenttia. Kun työttömyyden pelko hälvenee, oma työpaikka on taattu ja perheen talouden näkymät vakaat, uskaltavat ihmiset ryhtyä toteuttamaan pitkäaikaisia asunnonvaihtohaaveitaan. Kotiin liittyvät osto- ja vaihtopäätökset alkavat konkretisoitua”, sanoo Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen.

Käytettyjen asuntojen kaupassa vipinää

Viime vuonna käytettyjä asuntojen osakekauppoja tehtiin Suomessa noin 63 000. Tämä on noin 1600 kauppaa ja 2,4 prosenttia enemmän kuin vuonna 2016. Myös käytettyjen asuntojen hintataso nousi hieman edellisvuodesta.

”Uudistuotannon määrän kasvu oli ennätyksellisen korkeaa, ja uudet asunnot kävivät huomattavasti paremmin kaupaksi kuin vanhat”, kertoo Rantanen.

Hänen mukaansa uusien asuntojen rakennus- ja ostobuumi jatkuvat edelleen tänäkin vuonna, mutta sijoittajien sijaan hän uskoo ostomielessä olevan liikkeellä enemmän itselleen ja perheelleen uutta kotia etsiviä asunnonostajia.

”Uuden asunnon potentiaalisimpia ostajia ovat vanhasta rivi- tai kerrostalohuoneistosta luopuvat tai varttuneemmat omakotitaloasujat, ihmiset jotka haluavat remonttivapaata ja huoletonta asumista vuosiksi eteenpäin.”

Rantasen mukaan muutosta saattaa tänä vuonna tapahtua siinä, ett uudisasuntojen kauppa rauhoittuu ja käytettyjen asuntojen kauppa taas kasvaa. Myös vanhojen omakotitalojen kauppa näyttää vuosien tauon jälkeen lähteneen nousuun, kasvua oli viime vuonna jo noin 4 prosenttia, erityisesti vetovoimaisilla kasvualueilla.