Elokuussa järjestettävän Asuntomessut Tuusulassa 2020 -tapahtuma liput hankitaan ennakkoon verkosta tietylle päivämäärälle ja saapumisajalle.

Lipunmyynti Asuntomessut Tuusulassa 2020 -tapahtumaan on nyt auennut. Liput hankitaan ennakkoon tietylle päivämäärälle ja saapumisajalle. Messutapahtuma on avoinn 3.-30.8.2020. Takarajaa ei vierailulle päivän aikana ole, mutta messualueelle ei pääse ennen kuin lipussa olevalla kellonajalla.

”Elokuun messujen järjestelyissä tullaan huomioimaan ennen kaikkea annetut viranomaisten ohjeistukset, mutta samalla tekemään messukävijän kokemuksesta kaikin tavoin sujuva turvallisuudesta tinkimättä. Haluamme, että kaikilla messukävijöillä on yhtäläinen mahdollisuus nauttia ja inspiroitua Rykmentinpuiston upeista messukohteista”, painottaa toimitusjohtaja Anna Tapio, Osuuskunta Suomen Asuntomessuilta.

Kylämäinen Rykmentinpuisto

Tuusulaan sijoittuvat 50-vuotisjuhlamessut esittelevät kaupunkiasumisen parhaat puolet yhdistettynä kylämäiseen yhteisöön, jossa palvelut ja naapurit ovat lähellä ja asuminen on terveellistä ja turvallista. Viljapellot ja luontopolut lähtevät suoraan kotien takapihoilta. Taiteen merkitys elämisessä ja olemisessa näkyy niin asuinympäristössä kuin kotien sisälläkin.

Rykmentinpuistoon nousee poikkeuksellisen monimuotoinen asuntojen typologia townhouseista pientaloihin. Asuntomessualue ja alueelle myöhemmin valmistuvat kerrostalot muodostaa naapuruston, jossa erilaisten asukkaiden tarpeet huomioidaan jokaisessa elämänvaiheessa.

Asuntomessut juhlistaa messujen aikana tulevaisuuden asumista neljän vahvan teeman kautta aina viikon kerrallaan. Teemoja ovat asuminen tänään ja huomenna, sisustus- ja rakentaminen, taide ja hyvinvointi, ja vastuullisuus.

Helsingistä 30 kilometrin päässä sijaitsevaan Tuusulaan on helppo tulla omalla autolla ja julkisilla liikennevälineillä.

TM Rakennusmaailmassa 7/20 ilmestyy Asuntomessut Tuusulassa 2020 -tapahtuman virallinen taloluettelo, joka esittelee messukohteiden rakentamisen yhteystiedot, pohjapiirrokset sekä kertoo asumisen tämän hetken trendeistä. Varmista messuluettelon saanti ja tilaa TM Rakennusmaailma joko paperisena tai digilehtenä!