Aurinkosähkö kiinnostaa yhä useampaa suomalaista. Kiinnostus on kymmenkertaistunut viidessä vuodessa. Asiantuntijan mukaan aurinkopaneeleilla säästää jopa 500 euroa vuodessa.

Aurinkosähköön liittyvien kyselyiden määrä on kymmenkertaistunut viimeisen viiden vuoden aikana, kertoo energiayhtiö Helen. Lisäksi aurinkosähkön kapasiteetti on noin kaksinkertaistunut vuosittain.

Helenin asiantuntijan mukaan aurinkopaneelien ympärille voi tulevaisuudessa muodostua omia energiayhteisöjään, joissa naapurit ostavat toisiltaan aurinkoenergiaa.

”Viimeisen viiden vuoden aikana aurinkosähköön liittyvien kyselyiden määrä on kymmenkertaistunut. Aurinkosähkön kapasiteetti on noin kaksinkertaistunut vuosittain ja viimeisen vuoden aikana paneeleiden kysyntä on jatkanut kasvuaan erityisesti kuluttajapuolella, pandemiasta huolimatta”, kertoo Helenin aurinko- ja tuulisähkön tuoteryhmäpäällikkö Krista Jaatinen.

Jaatisen mukaan aurinkopaneelien suosio tulee kasvamaan entisestään, kun kodin energiaan panostetaan yhä enemmän.

”Aurinkopaneelien ympärille voi muodostua myös omia energiayhteisöjään, kun esimerkiksi kattopinta-alaltaan isomman talon katolla olevien paneelien tuottamaa aurinkoenergiaa voidaan myydä vaikka naapurille”,

Aurinkovoimassa on potentiaalia

Helenin teettämän, uusiutuvia energiamuotoja koskevan tuhannen vastaajan kyselytutkimuksen mukaan peräti kuusi vastaajaa kymmenestä on kiinnostunut aurinkopaneeleilla tuotetun sähkön hyödyntämisestä omakoti- tai erillistalokodissaan tai kesäasunnollaan.  Heistä seitsemän prosenttia suunnittelee ostavansa aurinkopaneelit tämän vuoden aikana. Tulevaisuudessa aurinkosähköön aikoo investoida yli kolmasosa vastaajista.

Lisäksi tasan puolet kerros- tai rivitaloasunnossa asuvista vastaajista on kiinnostunut aurinkoenergian hyödyntämisestä taloyhtiössään.

Moni uskoo aurinkovoiman nousevan keskeisimpään asemaan ilmastotyössä.

Sähkölasku pienenee 500 eurolla vuodessa

Suurimmat esteet aurinkopaneelien ostamiselle ovat tutkimuksen mukaan liian korkeaksi koettu hinta (33 %), uskomus siitä, etteivät paneelit tuota tarpeeksi sähköä suhteessa investoinnin hintaan (26 %) sekä asiaan perehtymättömyys (19 %).

”Aurinkopaneelit ovat tosiasiassa merkittävästi kustannustehokkaampi vaihtoehto kuin suomalaiset luulevat. Keskiverto kotitalous säästää aurinkopaneeleilla sähkölaskuissa vuositasolla 400–500 euroa”, Jaatinen sanoo.

”Varastoitua aurinkosähköä voi nykyään käyttää myöhemmin eri paikassa kuin missä paneelit ovat sen tuottaneet. Helenin Virtuaaliakun avulla kuluttaja voi saldonsiirrolla käyttää varastoidun aurinkosähkön esimerkiksi kesämökillään, vaikka paneelit itsessään olisi asennettu oman kodin katolle.”

Lue lisää:

Aurinkopaneelien hinnat laskevat ja tehokkuus paranee

Hanki aurinkosähköä harkiten: Pyydä aina ainakin toinen tarjous