Pimeys ja kuiva huoneilma koettelevat huonekasveja vielä muutaman kuukauden. Auta huonekasveja valmistautumaan kevääseen ja uuteen kasvukauteen.

Pyyhi talvella huonekasvien lehdiltä pölyt kerran viikossa. Kiiltävälehtisille huonekasveille kannattaa käyttää kosteaa sientä. Pienet kasvit voi viedä kädenlämpöiseen suihkuun.

Paljon valoa vaativille lajeille on hyvä löytää paikka ikkunan edestä ja sen läheltä. Varjon kasvit puolestaan on hyvä sijoittaa ainakin keväällä kauemmas ikkunoista, etteivät niiden lehdet pala auringossa.

Jos kotona on kasvilamput, voi kasvit sijoittaa niiden lähettyville mihin tahansa paikkaan huoneessa. Yhteyttämiselle tärkeät aallonpituusalueet ovat 400–700 nanometriä, jolloin valo on sini- ja punavoittoista. Lamppujen alle asetetaan etenkin kukkivat kasvit. Varjokasvit viihtyvät vähän kauempanakin.

Kuiva huoneilma saattaa haitata kasvien viihtymistä. Kuivuus näkyy lehdenkärkien ruskettumisena. Siihen vaikuttaa myös valonpuute: kasvit viihtyvät ja pysyvät terveinä etenkin silloin, kun valoa riittää.

Kun kasvu helmi-maaliskuussa alkaa, aloita kevätkunnostus. Leikkaa pois kuolleet versot, ja lisää ruukkujen pinnalle uutta ravinteikasta multaa. Aloita lannoittaminen aluksi laihalla liuoksella.

Kasvun voimistuttua voi vaihtaa mullan muutamien vuosien välein. Tyveltä tiheäkasvuisia lajeja jaetaan keväällä ja kesällä. Pistokkaita voi ottaa sitä mukaa kuin niitä syntyy, ja kun valo riittää niiden juurruttamiseen.

Lue lisää:

Viherkasvien keväthuolto

Nikkaroi viherkasveille siirrettävä kukkateline

 

Viisi vinkkiä viherkasviksi

Peikonlehdellä on suuret, vanhemmiten liuskoittuvat lehdet. Se viihtyy valosta varjoon, mutta paahdetta se ei siedä.

Pylvästyräkki viihtyy puolivarjossa, mutta kestää sekä paahdetta että varjoa. Varo kastelemasta liikaa.


Palmuista huonekasveina suosituimpia ovat reheväkasvuinen kultapalmu ja harvalehtisempi kentiapalmu. Istuta palmut altakasteluruukkuun.


Traakkipuut viihtyvät jopa niukassa valossa. Jos latvaverso kasvaa liian korkeaksi, siitä voi juurruttaa lisätaimen.


Pullojukka on rungollinen huonekasvi, jonka latvassa on lehtitupsu. Laji viihtyy valosta varjoon. Kastele kerralla kunnolla, mutta anna kuivahtaa välillä.