Tänä kesänä moni on opetellut mökkiläisen taitoja ensi kertaa. Kun kesämökki jää syksyksi ja talveksi ilman käyttäjiä, on hyvä estää mahdolliset vahingot suojaamalla ja varautumalla.

Poikkeuskesä sai monen hankkimaan uuden mökin tai ainakin viettämään mökillä aiempaa enemmän aikaa. Samaan aikaan mökkimurrot ovat lisääntyneet, kertovat Ifin vahinkotilastot.

Mökkimurtoja tehdään eniten syksyisin,  kun kesälomakausi päättyy ja mökit tyhjentyvät. Mökkien varkausvahingot ovat Ifin tilastojen perusteella olleet kasvussa koko vuoden 2020 ajan.

”Syynä voi olla se, että nykymökit ovat yhä paremmin varusteltuja eli niissä on varkaita houkuttelevaa irtaimistoa. Nyt kun koronan vuoksi mökillä on vietetty tavallista enemmän aikaa, varustelutasoa on parannettu entisestään. Samanaikaisesti mökit kuitenkin valitettavan usein ovat rikolliselle helppoja kohteita, joissa kiinnijäämisen riski on melko pieni”, arvioi Ifin mökkivakuutuksista vastaava tuotepäällikkö Laura Utunen.

Varaudu myös luonnonvoimiin

Murjosuojauksen lisäksi mökillä on hyvä tehdä myös muita toimia vahinkojen estämiseksi. Vesivahingot syntyvät yleensä jäätymisen seurauksena rikkoutuvista vesiputkista. Myös sateet ja mahdolliset kevättulvat voivat aihettaa mökille vahinkoja. Eläinten aiheuttamat vahingot voivat myös kohdata mökkiä tai sen pihaa.

Mökin vakuutuksen ajantasaisuus ja kattavuus kannattaa tarkistaa varsinkin, jos mökillä on kesän aikana tehty muutoksia, kuten uusia rakennuksia tai laajennuksia.

”Suurin osa suomalaisista on vakuuttanut mökkinsä. Tyypillisesti päärakennus on vakuutettu, mutta sen jälkeen rakennetut erilliset rakennukset, kuten aitat tai varastot, saatetaan unohtaa lisätä vakuutukseen”, kertoo Laura Utunen.

Ifissä mökkivakuutukseen kuuluu itse mökki tai huvila, sen irtaimisto ja piha-alue. Lisäksi vakuutus kattaa esimerkiksi leikkimökin, huvimajan, grillikatoksen, kevytrakenteisen vajan ja kylpytynnyrin 5 000 euroon saakka. Sen sijaan erillinen saunarakennus sekä esimerkiksi aitta sekä varastorakennus täytyy vakuuttaa erikseen.

Lue lisää: 

Näin suojaat mökkiäsi murroilta

Huolla kesämökki syyskuntoon

Näin ehkäiset mökkivahingot

 

Vie mökiltä pois varkaita houkuttelevat arvoesineet, elektroniikka, alkoholi ja aseet. Vie myös elintarvikkeet pois tai laita ne suljettuihin rasioihin, että ne eivät houkuttele jyrsijöitä.

Tyhjennä vesijohtoverkosto sekä vesipumppu ja sulje vesijohto.

Huolehdi mökin tuuletuksesta. Laita savupiipun päälle suojaus, joka päästää ilman kulkemaan hormin kautta. Tarkista samalla vesikaton kunto. Poista lehdet ja neulaset ränneistä.

Säädä mökkiin peruslämpö päälle. Mökkivakuutus kattaa laajasti eri vahinkoja, mutta mökissä tulee olla riittävä lämpötila, jotta saat täyden korvauksen esimerkiksi jäätyneistä putkista. Lämpöä ei suositella jätettävän pelkän ilmalämpöpumpun varaan.

Verkota tai tilkitse välikatto, jotta jyrsijät eivät pääse rakenteisiin. Laita mökillesi jäävät elintarvikkeet tiiviisiin purkkeihin, ettei tuholaisille jää syötävää.

Tarkista, että tontilla ei ole huonokuntoisia puista, jotka voisivat kaatuessaan saada aikaan vahinkoa. Nosta vene ja laituri kuivalle maalle ja varastoi perämoottori ja muut tarvikkeet asianmukaisesti.

Lukitse mökin sekä piharakennusten ovet sekä turvalukot. Lisäturvaa tuovat ikkunasalvat ja -luukut, murtohälytin sekä turvakamera.

Jos et itse käy pitkään aikaa mökillä, pyydä mökkinaapuria tai paikallista asukasta pitämään tonttia silmällä.