Unelmakuisti jossa on valkoiset pylväät ja reunat sekä roikkuva korituoli

120 vuotta vanha professorin huvila Sipoonlahden suulla on saanut uuden elämän. Taloa on kunnostettu omakotitaloksi ja entisöity ulkoa mahdollisimman tarkasti alkuperäisen näköiseksi. Sisältäkin on alkuperäinen ilme pyritty säilyttämään energiaremontista huolimatta, ja moderni tekniikka on kätketty maulla ja ammattitaidolla.

Ken liikkuu pitkin Sipoonlahtea, ei voi olla huomaamatta Villa Sävelniemeä. Talo seisoo jylhänä lounaaseen viettävässä rinteessä kalliorannalla. Merelle näyttäytyy kolme korkeaa kerrosta yläkerran parvekkeineen ja alakerran kuisteineen. Julkisivu on toistakymmentä metriä korkea, ja rungon leveys on noin viisitoista metriä, joten näky on vaikuttava. Se herättääkin monissa kulkijoissa lauseiksi purkautuvia tunteita.

Talon rakenne on varsin omaperäinen. Alakerta on rakennettu pystyhirsistä, mutta kerrosten välisestä välipohjasta ylöspäin rakenne muuttuu vaakahirreksi. Tapa on Suomessa poikkeuksellinen, mutta tarkemmin ajatellen se on erittäin järkevä. Yläkerta on näet täyttä asuintilaa, ja siellä on kaksi kakluunia. Alakerta taas on poikkeuksellisen korkea, vapaa sisäkorkeus on noin kolme ja puoli metriä. Ikkunatkin ovat lähes kaksi metriä korkeita.

Jos alakerta olisi vaakahirttä, yläkerran kakluunit olisivat vuosien saatossa nousseet lattiasta ylös hirsien pikku hiljaa painuessa. Ikkunoille olisi myös täytynyt tehdä miltei järkyttävät painumavarat. Koska ikkunoita on paljon ja ne ovat korkeita, lyhyitä seinäpätkiä olisi ollut pakko varustaa ”följäreillä”, etteivät ne pullahtelisi ulos – tai sisälle. Näin pystyhirsi on oikeastaan ainoa vaihtoehto. Yläkerran vaakahirsirakenne taas sitoo alakerran mukavasti yhteen, eikä matalampien seinien painuminen siellä ole ongelma.

Energiaremontti aloitettiin riveämällä ulkoseinät pellavariveellä, jota kului monta säkillistä. Tai oikeastaan remontti alkoi kunnostamalla puoli kilometriä pitkä, vasta 1950-luvulla tehty tie. Uuteen pintaan tarvittiin 28 täysperävaunullista karkeaa mursketta. Viisikymmentäluvulle asti mantereella sijaitsevassa huvilassa asuttiin kuin se olisi ollut saaressa!

Seuraavaksi hirsien sisäpintaan tehtiin koolaus, jonka vähittäismitta oli 25 mm eli tuuma. Paikoitellen koolaus on paksumpikin, kun seinät eivät olleet aivan suorat. Samalla koolauksella oikaistiin kaikki pinnat. Tähän koolaustasoon ruiskutettiin puhallusvillaa, ja koolauksen päälle seinälevyksi asennettiin 22-millinen kuitulevy.

Näin ollen seinä on vailla höyrynsulkua ja täysin hengittävä, mutta sen eristävyyttä on parannettu roimasti. Ylimääräisenä bonuksena on erittäin vaimea ja miellyttävä akustiikka. Hirsitalossa on tunnetusti sellaisenaan jo mukava akustiikka, mutta hirren päällä oleva puhallusvilla ja pehmeä kuitulevy tekevät tiloista lähes kaiuttomia.

Lisäeristysmenetelmä napattiin Museoviraston sivuston korjausoppaasta, josta muuten löytyy paljon muutakin hyödyllistä tietoa korjausrakentajalle ja vanhan rakennuksen kunnostajille. Aluksi harkittiin myös lisäeristämistä ulkopuolelta, mutta se olisi työnä ollut niin valtava projekti, että ajatuksesta pian luovuttiin. Koko julkisivulaudoitus olisi pitänyt purkaa ja kaikki ikkunat irrottaa sekä siirtää ulommaksi ulkoasun säilyttämiseksi.

Koska julkisivulaudoitus pääosin oli täysin kunnossa, se on kunnostettu raapalla ja uudella maalilla. Uutta lautaa on vain siellä, missä vanha oli päässyt lahoamaan. Kaikkien ikkunoiden pielilaudat ovat toki uusia, koska niitä oli jossakin vaiheessa maalattu lateksilla.

Parista kohtaa löytyi runkoon ulottuvia vaurioita. Olohuoneen erkkeri oli niin laho, että se piti rakentaa uudestaan. Myös keittiön seinään oli sadevesi päässyt valumaan niin, että hirsiäkin piti vaihtaa. Keittiöseinän vaurio toki johtui siitä, että viallinen ränni oli jätetty vuosikymmeniksi korjaamatta, jolloin se oli valuttanut katolta tulevaa sadevettä suoraan seinälle.

Korjauksia piti myös tehdä alkuperäisen ilmeen palauttamiseksi. Kuistien ja parvekkeen kaiteet olivat jossakin vaiheessa vaihtuneet rautakaupan vakiomalliston tyylisiksi. Taitava kirvesmies veisti kaikki kaiteet uusiksi alkuperäisen mallin mukaan. Toki sillä erotuksella, että kaiteita oli korotettava nykyisten turvallisuusmääräysten mukaisiksi.

Vanhassa talossa historia on aina läsnä kirjaimellisesti käsin kosketeltavana. Kun sisäpintoja avattiin energiaremontin takia, hirrestä löytyi sieltä täältä mielenkiintoisia kaiverruksia ja kirjoituksia. Jotkin niistä suojataan lasilla ja jätetään kehystettyinä näkyville. Talosta löytyi myös toista sataa vuotta vanhoja valokuvia sekä kolmisenkymmentä  karttaa, joista osa käsinpiirrettyjä.

Villa Sävelniemi lumoaa satunnaisen kävijän. Ulkoasu on kieltämättä jylhä, mutta talo on sisältä yhtä vaikuttava. Avarat, valoisat, ilmavat ja riittävän suuret huoneet sekä selkeä ja järkevä pohjaratkaisu ovat asioita, joita ei nykyrakentamisessa kovin usein kohtaa. Talon hiljaisuus ja hyvä akustiikka ovat nekin hyveitä, joita ei nykyään enää pidetä arvossa.

Sävelniemi on myös pelkällä olemassaolollaan vahva puheenvuoro kunnollisen työn puolesta. 120-vuotias huvila on edelleen täysin ryhdissään eikä perusrakenteisiin ole tarvinnut kajota.

Lue Villa Sävelniemestä lisää TM Rakennusmaailman numerosta 7/08, joka ilmestyy 29.10.