Sähkön siirtohinnoitteluun valmistellaan perustavaa muutosta. Toimiala haluaisi siirtyä nykyisestä, siirretyn energian määrään perustuvasta mallista tehoperusteiseen hinnoitteluun. Asiakkaan veloitus perustuisi tällöin siihen, millaiseen tehonottoon hänen liittymänsä on mitoitettu.

Muutos koskee käytännössä kaikkia sähkön käyttäjiä sekä tietysti koko toimialaa. Projektia valmistelee Lappeenrannan teknillinen yliopisto yhteistyössä Tampereen teknillisen yliopiston kanssa.

Valmistelua johtava sähkötekniikan professori Jarmo Partanen Lut:sta pitää tehoperusteista hinnoittelua nykyistä mallia oikeudenmukaisempana. Verkkoyhtiön kustannukset kertyvät valtaosin verkon rakentamisesta ja ylläpidosta, eivät siirretyn energian määrästä.

Mitä suurempaan tehontarpeeseen asiakkaan liittymässä on varauduttava, sen järeämpää ja kalliimpaa verkkoinfrastruktuuria hänen palvelunsa edellyttää. Nykyinen energiaperusteinen siirtohinnoittelu ei kuitenkaan ohjaa laskutusta sen perusteella, mitä asiakkaan palvelu siirtoyhtiölle maksaa.

Sähkömarkkinalain mukaisesti monopoliasemassa toimiva siirtoyhtiö saa ottaa itselleen viiden prosentin tuoton verkkoon investoimastaan pääomasta.

”Nykyisessä hinnoittelumallissa osa asiakkaista joutuu maksamaan muiden kuluttajien aiheuttamia kustannuksia”, toteaa Partanen.

Laskutuksen perustana olevaa verkon ”arvoa” eli verkkoon investoitua pääomaa ei katsota todelliset kustannukset kertovasta siirtoyhtiöiden kirjanpidosta. Arvo määritellään energiaviraston sanelemista suoritteiden ja komponenttien laskennallisista hinnoista.

”Tämän toivotaan ehkäisevän yli-investointeja tarpeettoman kalliisiin ratkaisuihin mutta toisaalta kannustavan tehokkuuteen. Jos verkkoyhtiö pystyy rakentamaan verkkoa laskennallisia arvoja halvemmalla, tuotto on parempi kuin viisi prosenttia”, sanoo Partanen.

Voittajat ja häviäjät

Siirtyminen tehoperusteiseen hinnoitteluun palkitsee asiakkaita, jotka käyttävät sähköä paljon, mutta tasaiseen tahtiin matalalla teholla. Häviäjät ovat niitä, joiden energiankulutus voi olla vähäinenkin, mutta joiden on varauduttava suuriin tehopiikkeihin.

Uudistus on Partasen mukaan tarkoitus toteuttaa myös poliittiset realiteetit huomioiden. Siirtohintojen rajujen korotusten aiheuttamasta suuttumuksesta on selvästikin otettu opiksi.

”Nyt muutos pyritään toteuttamaan asteittain ja riittävän pitkällä aikavälillä niin, että kuluttajilla on mahdollisuus sopeuttaa laitekantaansa ja toimintojaan uuteen hinnoittelumalliin”, kertoo Partanen.

Hankkeen toteutuessa kaikki mahdollinen sähköllä tehtävä työ kannattaa tehdä kotitalouksissakin hitaasti ja matalalla tehotasolla. Esimerkiksi varaavaa lämmitystä ei välttämättä kannata ajoittaa tiukasti hetkiin, jolloin sähkön pörssihinta on halvimmillaan. Tämä johtaa helposti tehopiikkeihin, jotka käyvät uudessa mallissa kalliiksi, vaikka itse sähkön hinta olisi tuolloin halpaa.

Partanen toivookin, että kuluttajille tarjottavissa sopimuksissa huomioitaisiin tulevaisuudessa kokonaisvaltaisesti sekä energiantuotannon että siirron realiteetit.

Nykyisin näin ei ole.

”Nyt kuluttajille tarjottavat sopimukset perustuvat lähinnä pörssisähkön tuntihintaan huomioimatta lainkaan tehorajoja”, huomauttaa Partanen.

Tehopiikkien leikkaamista tulee Partasen mukaan helpottamaan sähkön varastoinnin eli akkuteknologian halpeneminen.

”Akkujen halpenemisen ansiosta ladatun ja puretun kWh:n hinta on jo nyt puolittunut 20 sentistä per kWh noin kymmeneen senttiin kilowattitunnilta. Kun hinta putoaa viiteen senttiin kilowattitunnilta, sovelluksia alkaa löytyä jo paljon”, uskoo Partanen.

Olennainen ajuri hintojen tippumiselle on hänen mielestään sähköautoilu, joka on johtamassa akkujen valmistusvolyymin tuntuvaan kasvuun.

”Siirtyminen teollisuuskomponenttien tuotannosta kuluttajamarkkinoiden massavalmistukseen pudottaa aina tuotteiden hintaa merkittävästi”, sanoo Partanen.

Akkujen ohella moni muukin teknologia voikin vielä kehittyä ennen muutoksen toteutumista. Suuntaa-antavan aikataulun mukaan toimialalla pitäisi olla esitettävää poliitikoille noin kolmen vuoden kuluttua.

Kustannusten kohdentaminen

Kotitaloudet liittyvät paikallisiin jakelumuuntamoihin ryppäinä, joissa voi olla jopa satoja kulutuspisteitä. Verkkoyhtiön on varauduttava jokaisen ryppään tehonottoon kokonaisuutena, jonka takia yksittäisen kotitalouden osuus tehontarpeen kokonaisuudesta jää usein vähäiseksi. Hinnoittelu voidaan kuitenkin perustaa ainakin karkealla tasolla sulakekokoon, koska tämä määrittelee tehonoton, johon liittymässä on varauduttu.

”Sulakekoko suhteuttaa samalla sitä, kuinka järeäksi verkko on rakennettava yksittäisen yhteyden ja paikallisen muuntopiirin yläpuolella”, kertoo Halkilahti.

Halkilahden mukaan ok-taloissa on rakennusvaiheessa usein varauduttu varmuuden vuoksi ylimitoitettuun tehonottoon. Sulake on mahdollista päivittää pienemmäksi, muutos edellyttää sähkömiehen tekemää sulkepohjan vaihtamista. Remontille kertyy miesten mukaan hintaa 100-200 euroa.

Sulakekoon arviointi edellyttää kuitenkin tietoa oman talouden tehonkäytöstä. Tämän hankkimiseen alkaa Halkilahden mielestä olla jo hyvät välineet.

”Kotitalouksilla on jo nyt hyvät mahdollisuudet seurata omaa kulutushistoriaansa tuntitasolla ja todentaa samalla käyttämänsä tuntikeskitehot”, toteaa Halkilahti.

Vaikka valmisteilla oleva uudistus tullee muuttamaan siirtohinnoittelun perusteita, se ei pienennä kuluttajien yhteisölle lankeavaa laskua. Tämän perustana on jatkossakin verkkoon sidottu pääoma ja siihen suhteutettu, yhtiölle sallittu tuottoprosentti. Siirtoyhtiöt tulevat perimään sallitun tuoton asiakkailtaan jatkossakin, tavalla tai toisella.

Lue artikkeli kokonaisuudessaan TM Rakennusmaailman numerosta 12/16

Tilaa TM Rakennusmaailma kotiisi!