Hellapoliisi eli ruoka-alan yrittäjä Kati Jaakonen tekee pienellä mökillään töitä usein seitsemänä päivänä viikossa. Sen mahdollistavat täysin uusittu keittiö ja kuntoon laitetut sähköt ja lämmitys.

Kati ja Jami Jaakonen olivat etsineet mökkiä jo pitemmän aikaa. Katille mökkeily oli tuttua jo lapsuudesta saakka. Jaakoset pystyivät viettämään aikaa Katin vanhempien ja veljen mökillä Joutsassa, jonne he olivat pystyttäneet oman pienen mökin, mutta mielellään he olisivat jo asettunut omankin mökkilaiturin nokkaan.

Jamille oma kesämökki edusti lapsuuden haavetta.

Jaakoset pyörittävät Katin vuonna 2005 perustamasta ruokablogista alkunsa saanutta menestyvää yritystä. Se tunnetaan Hellapoliisi-ruokasivustosta sekä Facebookista, Instragramista, Twitteristä, TikTokista ja Youtubesta. Hellapoliisi kuvaa ruokaa elintarvikealan yrityksille, tekee kaupallisia yhteistyökampanjoita, järjestää virtuaalikokkailua ja kokkailutilaisuuksia Hellapoliisin keittiössä, vuokraa juhlatilaa, muun muassa. Kati myös kirjoittaa keittokirjoja, joista tuorein, ”Tahtoisin sinun tietävän”, meni painoon huhtikuussa 2022.

Kun työtä usein tehdään viikon jokaisena päivänä, rentoutumiseen ja virkistymiseen on vaikea löytää aikaa.

Katista ja Jamista oli alkanut tuntua, että heillä oli edessä viimeiset ajat hankkia oma mökki.

Kesällä 2020 Jaakoset eivät koronan vuoksi voineet matkailla, joten mökkejä oli mahdollista etsiskellä tavanomaistakin tarmokkaammin. Kati kertoo surffanneensa verkon mökkisivuistoilla öisin tuntikausia. Joitakin lupaavimmista kohteista he kävivät myös katsomassa.

”Yksi saarimökki oli kiva, mutta aivan homeessa. Olen sisäilmasairas, joten sitä ei voinut ajatellakaan”, Kati sanoo.

Joutsan mökillä vietetyn yön jälkeen pariskunta oli aikeissa käydä katsomassa muutamaa kohdetta lähistöllä. Haukivuorella myynnissä oleva kohde löytyi sattumalta, mutta tuntui aluksi olevan hieman liian kaukana Helsingistä. Joutsaankin pääkaupungista ajaa 2,5 tuntia. Välittäjäkään ei päässyt paikalle, mutta Jaakoset päättivät silti käydä mökkiä vilkaisemassa.

Laiturilla vietetyn tuumaushetken jälkeen kului vain viikko, kun mökistä järjestettiin näyttö. Sinne tuli Jaakosten lisäksi vanhempi pariskunta ja kolmihenkinen perhe. Katia hirvitti, että mökki menisi sivu suun. Hän soitti autosta välittäjälle ja kysyi, saisiko tehdä suullisen tarjouksen.

Pienen tinkaamisen jälkeen Katilla ja Jamilla oli mökki.

Hellapoliisi tarvitsee mökille rikkumattoman hiljaisuuden

Katilla ja Jamilla oli varsin hyvä käsitys, mitä he toisaalta haluaisivat mökille tehdä, mutta myös, mitä sille ehdottomasti pitäisi tehdä, jotta se heidän elämäntavassaan toimisi.

Pienen, yksityisen Hietajärven rannalla sijaitsevan tontin koko oli 3500 m2. Sittemmin Jaakoset ovat lunastaneet lisää noin 500 neliötä lisää vesijättömaata. Mökkejä rannalla on vain 12 ja muutamaa lukuunottamatta nekin ovat paikallisten ja vähällä käytöllä. Hiljaisuus on yleensä rikkumaton.

”Se on todella tärkeää, kun kuvaamme videoita. Vain lintujen äänet kuuluvat taustalla”, Kati nauraa.

Myyjä, lähes 80-vuotias sukulaisten millivilleksi kiusaama entinen metallimies, oli rakentanut 36-neliöisen mökin ulkorakennuksineen huolella vain 15 vuotta sitten.

Mökin, puuceen ja liiteri/aittarakennuksen lisäksi pihapiiriin kuuluu tilava kesäkeittiö sekä grillikota ja savustuspönttö, jota erityisesti Jami onkin jo ehtinyt useaan otteeseen hyödyntää.

Ero Jaakosten juuri ostamalla kiinteistöllä ja heidän aikaisemmin näkemillä mökeillä oli kuin yöllä ja päivällä.

”Olimme nähneet todella paljon homeisia ja kallellaan olevia rakennuksia”, Kati huokaa.

Kati sanoo, että mökin myyjä jätti kaiken niin hienoon kuntoon, että heistä tuntui kuin olisivat vuokramökille tulleet. Puuliiteri täynnä tismalleen samankokoisia koivuklapeja, astianpesuaine kesäkeittiössä ja kuivike valmiina puuceessä.

Remonttia ja hankintoja

Ensimmäisen yön kaupanteon jälkeen Jaakoset viettivät mökillä yhdessä asuntovaunussaan nukkuneen myyjän kanssa. Tilanne oli yllättävä ja hieman kuumottavakin, mutta osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä entinen omistaja neuvoi Jamille, miten kaikkea käytetään ja ylläpidetään.

Aamulla paikalle tuli jo Katin paikalle kutsuma remonttimies tarjousta antamaan.

Heti ensimmäiseksi Kati ja Jami ajoivat maalikauppaan. Pieni mökki oli sisältä puunvärinen ja siellä oli pieni sininen keittiö. Lämmityslaitteena oli kamiina. Kaikki oli siistiä, mutta Kati ei pidä sinisestä, joten väri sai väistyä.

”Maalasimme sisätilat kahdessa päivässä”, Kati kertoo.

Lattiaa Kati ja Jami eivät maalanneet itse, vaan tilasivat työn ammattilaiselta.

Entisen avohyllyn tilalle tuli vaatekaappi, jonka sisälle tavarat saa piiloon. Syksyllä sisätilat raikastuivat entisestään kotimaisen Elega-keittiön myötä.

”Pystyimme hyödyntämään hyväkuntoiset kaapistorungot. Vaihdoimme vain ovet ja teetimme lisäosat. Vaikka meillä ei ole juoksevaa vettä, halusin tiskialtaan tiskaamista varten”, Kati huomauttaa.

36-neliöisen mökin keittiö on pieni, mutta täydellisesti varusteltu kaikkine tarpeellisine kodinkoneineen. Näin on oltava, sillä Kati ja Jami tekevät työtä myös kesämökillään ja se vaatii kunnon keittiötä.

Ja tietysti sähköä.

Pinkki kesäkeittiö

Jaakosten mökki ei ollut ostettaessa tarkalleen ottaen sähkötön, se vain ei ollut kiinni verkossa. Mökki tuotti oman sähkönsä aurinkopaneeleiden avulla ja varavoimana oli aggregaatti. Jaakoset olivat arvanneet, ettei minimiaurinkosähköpaketin tuottama sähkö riittäisi heidän tarpeisiinsa.

Jo ennen tarjouksen jättämistä Kati otti yhteyttä paikalliseen sähköyhtiöön ja kysyi, onko mökille mahdollista vetää sähköjä ja mitä se tulisi maksamaan.

”Pahimmassa tapauksessahan se voi maksaa kymmeniä tuhansia euroja tai enemmänkin. Selvisi, että meidän kohdallamme summa olisi inhimillisempi. Tingimme mökin pyyntihinnasta 10 000 euroa ja sijoitimme sen sähköistämiseen”, Kati kertoo.

Sähköt mökille toi Järvi-Suomen Energia ja itse sähköt otettiin energiapalveluyhtiö Väreeltä. Sähkökeskus maksoi  1 600 euroa. Lisäksi mökkiin sisälle oli tehtävä sähköasennukset, jotka teetettiin oppilastyönä.

Keväästä 2021 lähtien mökkikeittiössä on ollut kaikki sähkön suomat mukavuudet induktioliedestä ja pyrolyysiuunista jääkaappiin. ”Induktiotaso oli ihan ehdoton hankinta”, Kati sanoo. ”Lieden on oltava nopea, kun kuvattavia ruokia voi olla viisikintoista päivässä.”

Vesi mökkiin ei tule hanasta, mutta se ei Katia haittaa. Talousveden Jaakoset tuovat mukanaan tai hakevat kaupasta. Pesuvesi on peräisin järvestä. Mökin harmaita vesiä varten on Uponor Saunapallo. Kesäkeittiössä on käytössä perinteinen laskiämpäri.

Jos päämökki ja aitta herättävät sisustuksellaan ihastuneita huokauksia, kesäkeittiö se vasta on jotakin. Sen maalivärit ja sisustus ovat saaneet innoituksensa herkullisen pinkistä Smegin jääkaapista ja vievät ajatukset tietenkin myös Hellapoliisin omaan tunnusväriin. Pinnat Kati maalasi tyttärensä kanssa.

Myös kesäkeittiössä on sähköt ja siellä lähinnä tiskataan isompia määriä tiskiä ja säilytetään ruokaa. Vieraat voivat siellä myös rauhassa laittaa aamiaista isäntäväkeä häiritsemättä, jos sattuvat heräämään heitä aikaisemmin.

”Vaikka mökki on vaatimaton, sen pitää olla käytännöllinen”, Kati painottaa. Sähköjen myötä Jaakosten mökistä sellainen tuli.

Artikkeli on julkaistu TM Rakennusmaailmassa 5/22. Lue koko juttu digilehdestä.