Hirsirakentamisessa vuosi on alkanut hyvin. Hirsirakenteisten talojen osuus uusien omakotitalojen rakentamisessa on noussut tammi-huhtikuussa kappalemäärissä laskettuna jo 27 prosenttiin ja euroissa 22 prosenttiin. Tiedot perustuvat Rakennustutkimus RTS Oy:n tekemään toukokuun alun markkinakatsaukseen.

Katsauksen mukaan kaikkiaan omakotitalojen rakentamisen aloitusmäärissä oltiin tammi-huhtikuussa 4–5 prosenttia vuoden 2019 vastaavaa ajankohtaa edellä. RTS:n toimitusjohtaja Aarne Jussila arvioi, että koronavirus siirtää tai peruuttaa jonkin verran loppuvuoden toimituksia, mutta suurempi vaikutus näkyy vasta ensi vuonna. Katsauksen tekemisen ajankohtana yritysten tämän vuoden myynnistä yli 80 prosenttia oli jo tiedossa eli ne on joko toimitettu tai tilattu.

”Tässä valossa voi arvioida, että uusien omakotitalojen rakentamisia käynnistyy tänä vuonna suunnilleen sama määrä kuin vuonna 2019 eli noin 7 000 kappaletta.”

RTS ennakoi, että tänä vuonna käynnistetään yhteensä 1 400 hirsiomakotitalon rakentaminen, missä olisi kasvua edellisvuodesta 10–15 prosenttia. Euroissa rakentamisen aloitusten arvo olisi 125 miljoonaa euroa, missä olisi lisäystä viime vuodesta 20–30 prosenttia.

Markkinaosuus kasvanut vuodesta 2010

Teollisen hirren markkinaosuus omakotitalojen rakentamisessa on kasvanut kymmenessä vuodessa 11 prosentista 27 prosenttiin ja kasvu näyttäisi jatkuvan.

”Omakotitaloissa teollinen hirsi on kasvattanut markkinaosuuttaan vuodesta 2010 prosenttiyksikön verran vuodessa ja viime vuosina jo 2–3 prosenttiyksikköä”, Jussila kertoo.

Rivitaloissa ja palvelurakennuksissa teollisen hirren käyttö on vasta alkanut, mutta on nyt markkinakatsauksen mukaan selkeässä kasvussa. RTS arvioi käytön tänä vuonna kaksinkertaistuvan edellisvuodesta ja olevan noin 20 miljoonaa euroa.

Myös monta vuotta alamäessä ollut mökkirakentaminen osoittaa tänä vuonna piristymisen merkkejä.  Mökkeilyn piristymisen arvioidaan osittain johtuvan siitä, että koronan seurauksena ihmisten kiinnostus perinteiseen suomalaiseen vapaa-ajan vieton muotoon koetaan turvalliseksi.

Menestyksen taustalla useita syitä

Jussilan mielestä hirren menestyksen kasvulle on useita tekijöitä. Ihmisiä miellyttää hirsitalojen hyvä sisäilma sekä luonnonmateriaalin esteettisyys ja ekologisuus. Nykyaikainen hirsitalo on energiatehokas ja hirrestä syntyy monimuotoista rakentamista. Erityisesti 2010-luvulla yritykset ovat kehittäneet arkkitehtuuria, uusia talomalleja ja teknisiä ratkaisuja.

Viime vuosina rakentajille on tullut myös uusia palveluita kuten avaimet käteen rakentaminen.

Jussila arvioi teollisen hirren laadun ja kilpailukyvyn hyväksi.

”Vaikka paljon käytetty 24-senttimetrinen hirsi ulkoseinässä on paksu, se on fysikaaliselta toimivuudeltaan hyvin varma. Lisäksi verrattuna keskimäärin 35–50 senttimetriä paksuun puu- tai kivirakenteiseen seinään, se on ohut rakenne, minkä ansiosta esimerkiksi 150 neliömetrin asuntoon tulee lisää käyttöalaa 5–12 neliömetriä”, Jussila sanoo. Se tarkoittaa noin 10 000–25 000 euron arvonlisäystä.
(Lähde: Hirsitaloteollisuus.fi)