Kun vanhan talon seiniä lähtee avaamaan, ei koskaan voi tietää, minkälaisia muumioita saattaa tulla vastaan. Epäilimme hometta talossa ja lähdimme sitä etsimään. Hometta ei onneksi löytynyt, outoja ja yllättäviä rakennusvirheitä sitäkin enemmän.

Talon länsipäässä on ajoittain havaittu lievää tunkkaista hajua. Omistaja on mielessään yhdistänyt hajun epäterveeseen seinärakenteeseen. Kaikissa alan kirjoituksissa on annettu ymmärtää, että lattiatason alapuolelle piilotetun seinärungon homehtuminen ja lahoaminen ovat vain ajan kysymys.

Tänä syksynä olimme jälleen huomaavinamme lievää tunkkaista hajua. Päätimme, että asiaan on tartuttava. Remontista tulee viheliäinen projekti, mutta ei auta, se on vain tehtävä. Niinpä ryhdyimme purkuhommiin.

Täystiilijulkisivuun ei kannata kajota, vaan purkutyöt kannattaa tehdä sisäpuolelta. Siispä avasimme sisäpuolen pintalevynä olevan 12-millisen lastulevyn ja poistimme eristevillat siitä kohdasta, josta hajun arveltiin nousevan. Yllätys oli melkoinen, kun paljastui mäntypuinen alajuoksu, joka oli kuiva, homeeton ja läpeensä terve.

Alajuoksulankun pinnassa on kyllä merkkejä vedestä, eli se on joskus ollut märkä. Kenties silloin, kun talossa katto vuoti niin runsaasti, että sisälle tulvi vettä. Nyt ei kosteudesta kuitenkaan ollut merkkiäkään.
Kun ei siellä, missä sitten? Kolme muuta avannetta eri paikoissa seiniä pitkin antoi saman tuloksen. Ei kosteutta, lahoa, saati hometta missään. Tässä vaiheessa asunnonomistaja jo kiljaisi riemusta.

Seinässä ei siis löytynyt hometta, mutta sen rakenne on muuten melko käsittämätön. Eristekerroksen ulkopinnassa ei ole varsinaisesti tuulensulkua lainkaan. Periaatteelliseksi tuulensuluksi on asennettu Ahlströmin muovitettu tuulensulkupaperi, johon on jonkinlaisella valssilla painettu kolmionmuotoisia sulkuläppiä. Ajatuksena on kuulemma ollut se, että kun eristeissä on ylipaine, roikkuvat läpät aukeavat ja päästävät paineen pois, mutta kun paine tulee ulkoa, läpät sulkeutuvat kuin kaksitahtimoottorin reed-venttiilit. Näin seinä hengittäisi ulospäin, muttei sisäänpäin. Nerokasta, ainakin periaatteessa.

Joka paikassa, jonka avasimme, tuulensulkupaperi oli asennettu väärin päin. Kolmionmuotoiset läpät roikkuivat kaikki auki, ja ilma virtasi esteettä villakerroksen läpi. Tuulensulkupaperi ja villakerros on tuettu rungon ulkopuolelta vaakalaudoilla 30 senttimetrin välein. Alhaalla alajuoksun kohdalla ei ole lautaa, sillä seurauksella, että pelkillä niiteillä ja huopanauloilla kiinnitetty reikäpaperi on pullahtanut irti rungosta, jolloin tuuletusrako on sokkelin kohdalla kokonaan villan tukkima. Onneksi tila on kuitenkin tuulettunut villan läpi, lähinnä sen ansiosta, että tuulensulkupaperi on asennettu ylösalaisin.

Edelleen on jäänyt arvoitukseksi vieno ummehtunut haju, joka tosin on varsin vähäinen, koska sitä eivät monet ole pyynnöstäkään kyenneet havaitsemaan. Sillä saattaa kuitenkin olla luonnollinen selitys. Koska talon länsipäätä ei ole käytetty asumiseen, sitä ei ole aktiivisesti lämmitetty eikä tuuletettu, vaan se on saanut tyytyä sinne kulkeutuvaan jäännöslämpöön ja -ilmanvaihtoon. Siipeä ei ole pidetty kylmänä, muttei lämpimänäkään, joten lievä ummehtuneisuus saattoi johtua siitä, että ilma on siellä seissyt liian kauan.

Lue aiheesta tarkemmin TM Rakennusmaailman numerosta 10/13, joka ilmestyi 30.10.