Hyönteiset ovat uhanalaisia maailmanlaajuisesti.  Uutiset kasveja pölyttävien hyönteisten vähenemisestä huolestuttavat myös suomalaisia. Oman puutarhan voi kuitenkin tehdä hyönteisystävälliseksi.

Hyönteiset pölyttävät kasveja, kierrättävät ravinteita ja syövät tuhoeläimiä kuten esimerkiksi kirvoja. Plantagenin teettämän pohjoismaisen kyselyn perusteella joka viides suomalainen kasvattaa tänä kesänä kasveja ja kukkia, jotka ovat hyviä pölyttävien hyönteisten kannalta. Hyönteisten ja pölyttäjien elinympäristöä voikin parantaa jo pienillä toimenpiteillä niin puutarhassa kuin parvekkeellakin.

Näin edistät hyönteisten hyvinvointia

1 Istuta monimuotoisuutta tukevia ja pölyttäviä hyönteisiä houkuttelevia kasveja. Hyönteisten suosimia kasveja ovat esimerkiksi punahattu, laventeli, kehäkukka, unikko, mäkimeirami ja akileija.

2 Tee pihalle ja parvekkeelle hyönteishotelleja tai hanki niitä valmiina. Ne toimivat korvaavina lisääntymispaikkoina pölyttäjälajeille, jotka luontaisesti pesivät puunrungoissa, ontoissa kasvinvarsissa ja vanhoissa hirsirakennelmissa. Helppoja ohjeita hyönteishotellin rakentamiseen löytyy verkosta.

3 Vaali luontoa ja vältä kemiallisia torjunta-aineita.

Vinkit antoi Plantagenin päähortonomi Johan Orre.