Kiinteistöliitto muistuttaa huolehtimaan ennen kesälomille lähtemistä, että kotivakuutus on kunnossa ja että se kattaa varkaudesta tai murrosta aiheutuneet vahingot irtaimistolle.

Ennen kesälomareissua kannattaa varmistaa, että kotivakuutus on kunnossa ja kattaa myös esimerkiksi varkaudesta tai murrosta aiheutuneet vahingot irtaimistolle. Kiinteistöliitto muistuttaa, että jos murtovaras vierailee kotona, taloyhtiö vastaa rikotuista ovista ja ikkunoista, mutta huoneiston sisäpuolelle tulleista vahingoista vastaa osakas itse.

Poissaolon ajaksi koti kannattaa jättää mahdollisimman asutun näköiseksi, eikä viestiä poissaolosta esimerkiksi vetämällä verhot kiinni. Ikkunat on kuitenkin syytä sulkea huolella.

”Vaikka verhot onkin syytä jättää matkan ajaksi auki, ikkunan eteen näkösälle ei tietenkään kannata jättää mitään arvoesineitä varkaita houkuttelemaan”, sanoo Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.

Postinjakelu kannattaa lomamatkan ajaksi keskeyttää tai pyytää esimerkiksi luotettavaa naapuria tyhjentämään postit. Muutenkin luottonaapurille kannattaa kertoa kesälomareissusta, jotta tämä tietää pitää huoneistoa silmällä.

”Sosiaalisessa mediassa sen sijaan ei kannata ainakaan julkisesti kertoa, että koti on jäänyt tyhjilleen”, Kristel Pynnönen muistuttaa.

Matkan ajaksi kotiovi laitetaan takalukkoon, eikä vara-avaimia pidä jättää piilopaikkoihin oven lähettyville. Myös varmuuslukon avain kannattaa toimittaa taloyhtiölle siltä varalta, että asuntoon on poissaolon aikana pakko päästä esimerkiksi putkirikon takia.

Lue lisää:

Näin suojaat kotiasi asuntomurrolta loman aikana

Näin parannat kodin tai mökin murtosuojaa kotikonstein