Ilmalämpöpumppujen myynti kasvoi alkuvuonna peräti 105 %, vaikka ala on kärsinyt sekä laitteiden että asentajien pulasta.

Suomen lämpöpumppuyhdistys SULPUn tilastojen mukaan vuoden 2022 kuuden ensimmäisen kuukauden aikana myytiin 75 000 lämpöpumppua. Eri pumppulajien kokonaismäärän kasvu viime vuodenvastaavaan aikaan verrattuna oli 80 %. Ilmalämpöpumppujen 105 prosentin kasvu on omaa luokkaansa, maalämpöpumppujen myynnin kasvuvauhti oli yli 20 % ja ilmavesilämpöpumppujenkin lähes 20 %. Pientalojen poistoilmalämpöpumppujen myyntimäärä oli ainoana sektorina reilun 15 % laskussa.

Kasvu painottui isompitehoisiin pumppuihin, joten toimitusten euromääräiset kasvut olivat vieläkin suuremmat.

Valtavan kasvun syitä löytyy energian hinnan nousuista. Öljyn, kaasun, kaukolämmön ja sähkön hinnan nousun vuoksi lämpöpumppujen kannattavuus parani entisestään. Öljykattiloiden korvaamis- ja energiatehokkuuden parantamisavustukset lämpöpumppujen myyntiä lämmitysjärjestelmien saneerausmarkkinassa.

Ilmalämpöpumppujen viilennys kiinnostaa myös

Myös viime vuosina yleistyneiden pitkien hellekausien aiheuttama viilennyksen tarve vaikuttaa monilla osaltaan ilmalämpöpumpun hankintaan.

Jo yli miljoonan toimitetun pumpun vuoksi lämpöpumpputekniikka on suomalaisille hyvin tunnettua sekä hyvässä, luotettavassa maineessa. Myös Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan lisäsi lämpöpumppujen kysyntää. Alettiin haluta lähienergiaan ja mahdollisimman vähäiseen ostoenergiaan pohjautuvia talon lämmitystapoja. Tällaiseen lämpöpumppu on mitä oivin ratkaisu.

Lämpöpumppualaa on koetellut ja koettelee huutava kansainvälinen komponentti- ja laitepula sekä suunnittelija-, yrittäjyys- ja asennusresurssien puute. Energiakaivojen pitkät, jopa yli puolen vuoden toimitusajat sekä lupien ruuhkautuminen kunnissa ja kaupungeissa vaikeuttavat erityisesti maalämpöprojektien myyntiä ja asennuksia.

Lue lisää:

Meillekin lämpöpumppu? Kustannustehokas lämpöpumppu säästää energiankulutusta

Ilmalämpöpumppu ja kiertoilmatakka tehostavat yhdessä kodin lämmitystä

Ilmalämpöpumpulla jäähdyttäminen ei maksa paljon: ”Kesäiseen jäähdyttämiseen kuluu vain joitakin euroja”