Kahdeksankymmenluvun puolivälissä pystytetty hirsimökki näyttää ulospäin varsin siistiltä ja ryhdikkäältä. Omistajan vaihdoksen myötä siitä on kuitenkin löytynyt paljon pikkuvikoja, joihin edellinen iäkäs omistajapariskunta ei ollut osannut puuttua. Yhdeksän ja puoli senttiä paksusta höylähirrestä pystytetty mökki näyttäisi olevan tunnetun hirsivalmistajan maanantaikappale, tai sitten tehtaan pystytysporukka on aikoinaan ollut varsin toistaitoinen.

Kaikkihan me muistamme, että mökin pystytysaikaan reilut kolmekymmentä vuotta sitten kesät olivat aina lämpimiä ja talvet kylmiä. Nyt kesän tilalle on tullut tämä muutaman kuukauden lumeton ajanjakso tuulineen ja sateineen. Sen takia kesäkäyttöön tarkoitetun mökin tiiviyttäkin oli ryhdyttävä parantamaan.

Ikkuna- ja ovenkarmit oli tilkitty jo aiemmin, mutta rakennuksen nurkkasalvoksissa oli rakoja, joista päivä paistoi ja tuuli tuiversi. Jos tuvan lämmitti illalla reilusti yli kahteenkymmeneen asteeseen, niin aamulla sisälämpö oli tipahtanut suurin piirtein ulkolämpötilan tasolle. Eikä se näin ilmastonmuutoksen edetessä ollut paljon edes heinäkuussa.

Pellava parempiin suihin

Hirsimökin seinät oli kyllä tiivistetty suhteellisen asianmukaisesti pellavaeristeellä. Nurkkien salvosten väliin ei eristettä ollut syystä tai toisesta tuhlattu. Osa raoista oli niin isoja, että niistä näki läpi.

Remontintekijä testasi varmuuden vuoksi nurkkien tilaa poraamalla pieniä reikiä ohuella poranterällä satunnaisiin kohtiin salvosten sisään. Mikäli niissä olisi ollut pellavaa, niin pitkäkuituisena se olisi kiertynyt poranterän ympärille. Näin ei käynyt.

Ensimmäinen ajatus oli tietysti taputella lastan avulla pellavaeristettä rakojen tukkeeksi. Se osoittautui hyvin hitaaksi ja vaikeaksi. Osa raoista oli niin pieniä, ettei tilkettä saanut töpöteltyä sinne millään konstilla. Kaiken kukkuraksi työ olisi pitänyt tehdä kolmelta suunnalta: ulkopuolelta salvoksen molemmin puolin ja sisäpuolelta nurkan kohdalta. Lisäksi lopputulos tuntui epävarmalta, sillä Asikkalan seudun linnut osoittautuivat hyvin persoiksi pellavan perään. Viikonloppuna tehty työ tuntui seuraavalla viikolla kadonneen tähdellisimpiin rakennusprojekteihin.

Liimalla liian hidasta

Vaikka mökin korjaajalla onkin perinnerakentajan mielenlaatu, niin tässä kohden sitä piti hieman venyttää. Kyseessähän oli tuiki tavallinen sarjatyönä tehty kesämökki eikä mikään museoviraston silmäterä.

Ensimmäiseksi hänen mieleensä tuli polyuretaaniliima, koska se, muista liimoista poiketen, turpoaa kuivuessaan. Sen oivalluksen jälkeen piti keksiä, miten liimaa saisi pursotettua hyvin ahtaisiin rakoihin.

Tähän ongelmaan löytyi apua apteekista. Injektioneuloja ja lääkeruiskuja on myynnissä montaa eri kokoa. Isoon lääkeruiskuun yhdistettynä 0,8 millimetrin neula tuntui sopivimmalta tähän tarkoitukseen.

Ruiskuun valutettiin polyuretaaniliimaa ja se pantiin silikonipuristimen sisään. Keksintö kyllä toimi, mutta sinä päivänä ilma oli niin viileää, että liima pyrki jähmettymään ruiskun sisällä. Sitä piti lämmittää vähän väliä kuumailmapuhaltimella. Juoksevana liima taas oli liian ohutta ja valui raoista ulos.

Työn edetessä alkoi näyttää siltä, että täyttö olisi pitänyt tehdä vähintään kolmeen kertaan, jotta lopputulos olisi ollut tyydyttävä. Täyttöjen välillä liiman pitäisi kuivua vähintään parin tunnin ajan, koska keli oli kolea. Siitä syystä tämäkin konsti oli hylättävä turhan vaivalloisena ja aikaa vievänä.

Vaahto taltutti vedon

Polyuretaanivaahtoa käytetään yleisesti ikkunoiden ja ovien tiivistämiseen. Sekin aine oli käynyt remontoijan mielessä, mutta hän oli ajatellut, ettei vaahtoa saa pursotettua pullon suutinputkea pienemmästä reiästä ulos. Suutinputki taas oli liian iso työnnettäväksi salvoksen sisään.

Tämä luulo ei pitänyt paikkaansa. Pullon suuttimen suuaukon halkaisija on noin viisi milliä. Koemielessä tehty viritelmä tavallisen pumpulipuikon ontosta varsiosasta näytti, että vaahto pursuaa ulos myös puikon varren parimillisestä reiästä. Mutta entä injektioneulasta, joka on vielä pumpulipuikkoakin pienempi ?

Hämmästys oli melkoinen, sillä vaahto pusertui varsin kohtuullisesti ohuena nauhana neulan 0,8 millimetrin aukosta ulos. Sen jälkeen alkoi homma sujua. Ohuen neulan sai työnnetyksi pieniinkin rakoihin.

Rakenteen sisään pursotettu vaahto paisuu noin kaksinkertaiseksi. Väistämättä sitä pursuaa työn edetessä saumakohdista ulos, mutta ylijäämät on helppo poistaa.

Ylimääräistä vaahtoa ei kannata puhdistaa heti, koska se on märkänä varsin tahmeaa ja hyvin tarttuvaa ainetta. Helpointa on antaa sen kuivahtaa pintakuivaksi. Kuivumisen kestoon vaikuttaa ilman lämpötila ja kosteus. Aikaa kuluu noin viidestä minuutista alle puoleen tuntiin.

Kuivumisen jälkeen vaahtopallerot irrotetaan suojakäsineet kädessä veitsellä tai muulla vastaavalla työvälineellä. Jos pieniä liimajälkiä jää, ne lähtevät spriillä pyyhkien, mikäli mahdollinen maalipinta sen kestää. Ihan läpikuivaksi ei vaahtoa kannata päästää, sillä silloin sen poistaminen on työläämpää.

Auringonvalo hapertaa polyuretaanivaahtoa, mutta seinän sisällä pimeässä se kestää lähes ikuisuuden. Tarpeen tullen tiivistys on myös helppo uusia. Se ei vaurioita millään tavoin hirsirakennetta.

Ja mikä parasta, nyt tuvassa tarkenee koleammallakin kesäkelillä.