ruokotalo

Kattojen ohella järviruo’osta voidaan tehdä verhoilulevyjä sekä itsekantavaa seinää. Ruoko on tehokas lämmöneriste, minkä lisäksi savirappauksella pinnoitettu levy parantaa rakennuksen ilmatiiviyttä.

Yksi ruokorakentamisen osaajista on Hiidenmaalla toimiva Siim Sooster, joka vetää Rooekspert-nimistä yritystä. Pienyritys tarjoaa rakennuspalveluja sekä tuottaa materiaaleja ruokorakentamiseen. Viron ohella näitä on toimitettu Keski-Eurooppaan ja myös Suomeen. Ehkä tärkein vientimaa on Tanska, missä järviruo’on hyödyntämisellä rakennuskäytössä on pitkät perinteet.

Soosterin ominta osaamisaluetta yrityksessä on ruokokattojen rakentaminen. Vuosien varrella miehelle on tullut tutuksi asiakkaitten peruskysymys. Se, miksi ruokokatto pitää vettä.

Sooster vastaa vertaamalla ruokoa vesihanan alle vietyyn lyijykynään. Alaviistoon osoittavaan kynään osuva vesinoro ei jatka matkaansa suoraan alaspäin, vaan alkaa valua pintajännityksen takia kynän vartta pitkin.

Sama tapahtuu myös katolla. Jokainen korsi vie vettä jonkin matkaa alaspäin, minkä jälkeen vesi putoaa seuraavan korren päälle. Koska ruokokerrokset on ladottu päällekkäin kalan suomujen tavoin, vesi pysyy koko ajan katon pintakerroksessa. Soosterin mukaan ruokomassa kastuu vain pinnastaan noin kolmen sentin syvyydeltä.

Katon toiminta edellyttää kuitenkin jyrkkää kattokulmaa. Jos alussa mainitut lyijykynät viedään hanan alle liian loivassa kulmassa, pintajännitys ei riitä vastustamaan painovoimaa ja vesi jatkaa matkaansa suoraan alaspäin.
”Suositeltava kattokulma on 45 astetta, ehdoton minimi on 36 astetta. Jos kulma pienenee tästä, vesi alkaa tunkeutua syvemmälle kattoon”, sanoo Sooster.

Viron ruokokatot ovat perinteisesti olleet vähän yli 20 cm:n paksuisia. Nyttemmin on siirrytty yleiseurooppalaiseen 30 cm:n kattopaksuuteen, mikä onkin Soosterin mukaan optimaalinen. Jos paksuutta lisätään tästä, ei riittävän jyrkän kulman säilyttäminen joka kohdassa välttämättä onnistu.

Syynä tähän on ruo’on kartiomainen muoto. Korren tyviosa on paljon latvaa paksumpi, minkä takia tasaiselle pinnalle lasketun, samansuuntaiseksi ladotun ruokokimpun tyvipää nousee selvästi latvapäätä ylemmäksi.
”Liian paksussa katossa tyvipään paksuus suhteessa latvaan vie kattokulman helposti jossain kohtaa liian pieneksi.”

Ruoko kiinnitetään katolla ruoteisiin, joita asennetaan noin 35 cm:n välein. Ruoteet ovat perinteisesti olleet rankopuuta, nykyään näihin käytetään tyypillisesti 5 x 5 cm:n sahatavaraa. Ruokojen keskipituus on noin 170 cm, joten jokainen ruoko kiinnittyy useaan ruoteeseen. Ladonta tehdään latvapää ylöspäin.

Korsia levitetään kerrallaan noin kymmenen senttimetrin paksuinen kerros, joka painetaan kiinni ruoteisiin näiden suuntaisesti kulkevien terästankojen avulla. Tangot sidotaan ruoteisiin rautalankojen avulla.

Ladonta etenee räystäältä kohti harjaa niin, että ylempien kerrosten tyvet jäävät ilman sidontaa. Näin sidonnassa käytettyä metallia peittää joka kohdassa noin 20 cm:n pintakerros, mistä syystä langat ja tangot eivät ala ruostua kastumisen takia. Ruoko pysyy silti paikoillaan kovassakin tuulessa, sillä pitkät korret ovat latvapäästään tiukasti kiinni useissa ruoteissa.

Katon harjalla vastakkaisilta lappeilta nousevat ruo’ot kääntyvät toistensa lomaan kuin sormet ristiin laitetuissa käsissä. Lomittuminen varmistetaan latomalla harjan päälle painoksi katon pituusakselin suuntaisesti aseteltua ruokoa. Tämä lukitaan paikoilleen harjan päälle asetettavilla puisilla ”pukeilla”.

Lue aiheesta lisää TM Rakennusmaailman numerosta 6/11, joka ilmestyi 6.7.