Jyväskylän Mannisenmäkeen rakennetaan kaksi nelikerroksista massiivipuukerrostaloa, joiden hiilijalanjälki pyritään minimoimaan. Rakentamisen arvioidaan alkavan tämän vuoden kesällä.

Massiivipuisten kerrostalojen rakennuttaja on Y-Säätiö-konsernin omistama M2-Kodit. Taloihin tulee kaikkiaan 48 ARA-vuokra-asuntoa.

”Haluamme olla mukana kehittämässä ekologista, turvallista ja viihtyisää vuokra-asuntorakennuttamista. Tämä massiivipuukerrostalo on esimerkki siitä”, sanoo Y-Säätiö-konsernin toimitusjohtaja Juha Kaakinen.

”Olemme selvittäneet, että vastaavia täysin massiivipuurunkoisia kerrostaloja ei ole rakenteilla, joten tässä mielessä olemme Suomen ensimmäisiä. Massiivipuurunkoisia kerrostaloja on muitakin, mutta niissä on erillisiä eriste- ja verhouskerroksia”, sanoo projektipäällikkö Riku Lehtiö Y-Säätiöstä.

Rakentaminen alkaa arviolta kesällä 2019 ja asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin asuntoihinsa alustavan tiedon mukaan alkukesällä 2020.

Minimoitu hiilijalanjälki

Massiivipuukerrostalojen rakentamisessa pyritään minimoimaan niiden hiilijalanjälki. Rakentamisessa käytettävät tehdasvalmisteiset elementit ovat työmaalle tulleessaan täysin kuivia, joten rakentaminen nopeutuu. Kerrostalot myös kasataan sääsuojassa. Rakentaminen on myös energiatehokkaampaa, kun kuivatusenergian ja työmaan lämmityksen tarve on pienempi. Betonirakenteita kevyempien elementtien siirtoihin ja kuljetuksiin kuluu myös vähemmän energiaa.

Rakennusten ostoenergian tarvetta tullaan optimoidaan jäteveden lämmön talteenotolla ja energiatehokkaalla vesikiertoisella lattialämmityksellä. Huoneistokohtainen ilmanvaihtojärjestelmä hyödyntää rakentajan mukaan korkealla vuosihyötysuhteella lämmön talteenottoa. Energiaa pyritään säästämään myös sillä, että talojen porrashuoneet suunnitellaan puolilämpimiksi. Rakennuksiin tulee myös varaus aurinkopaneeleille.

Valmistuvien talojen ulkoseinissä ole erillistä lämmöneristystä tai verhoilua, vaan 200 millimetriä vahva clt-massiivipuulevy jatkuu sisäpinnasta ulkopintaan. Massiivipuurakenne toimii kuten perinteinen hirsirakenne. Sisäpuolelle asennetaan kipsilevy.