Parvekkelle sijoittuu liki yhtä paljon tekemistä ja toimintoja kuin pientalon pihalle. Siksi myös yksityisyyden tarve parvekkeilla on lisääntynyt.

”Parvekkeiden tärkeys on selvästi kasvussa. Se näkyi kysynnässä voimakkaasti erityisesti viime keväänä koronatilanteen alettua”, sanoo Visor Oy:n markkinointivastaava Aino Karjalainen. Visor on kotimainen vuonna 1972 perustettu kaihtimia valmistava yritys.

Auringonsuoja ja yksityisyyden tarve eivät ole ainoita syitä hankkia parvekekaihtimia. Moni kaipaa näkösuojaa antamaan turvallisuuden tunnetta. Sitä voidaan kaivata myös silloin, kun parvekkeella säilytetään tavaraa, esimerkiksi arvokasta polkupyörää.

”Nyt näyttää olevan kasvava trendi, että taloyhtiöt tarjoavat mahdollisuutta kaihtimien hankintaan parvekelasitusten asennuksen yhteydessä tai samanlaiset kaihtimet hankitaan jokaiseen asuntoon lasituksen mukana. Yhteishankintana kaihtimet voidaan usein tarjota hieman yksittäisiä kauppoja edullisempaan hintaan.”

Kysyntä ajoittuu voimakkaasti kevät- ja kesäaikaan sekä alkusyksyyn eli niihin vuodenaikoihin, jolloin lasitetun parvekkeen käyttö on ajankohtaisinta.

”Uudisrakennuskohteissa rakennusliikkeet tarjoavat usein kaihtimia tuleville omistajille asukasmuutostöinä eli lisäoptiona asuntokaupan yhteydessä. Uudiskohteissa arkkitehti on usein määritellyt julkisivun ilmeeseen liittyviä seikkoja, kuten esimerkiksi sen, millaiset ja minkä sävyiset kaihtimet parvekkeille saa asentaa.”

Helppo hankintaprosessi

Asiakas tilaa kaihtimet joko asennettuna tai halutessaan asentaa ne itse. Kaihtimet voi myös hankkia suoraan verkkokaupasta.

Kaihtimet valmistetaan mittatilaustyönä, hinta määräytyy lasien koon mukaan. Tuotteet voidaan räätälöidä parvekelaseihin, kaidelaseihin ja kattolaseihin. Tuotteet asennettaan parvekelaseihin patentoiduilla pikakiinnikkeillä ilman ruuveja tai poraamista. Tarjolla on kiinnikeratkaisu kaikkiin yleisimpiin markkinoilla oleviin parvekelasituksiin.

Solar Plisee ja Duette ovat lasin pintaan asennettavia teknisiä kaihtimia, jotka tasaavat lämpötilaa ja parantavat akustiikkaa. Valikoimassa on sekä valoa läpäiseviä että pimentäviä kankaita. SmartCord-mallin vetonaru kelautuu mekanismin sisään vetojen välillä, näin käyttönaru pysyy aina saman mittaisena. Malli sopii erityisesti suuriin laseihin parvekkeilla ja terasseilla.

Kaihtimen tärkein käyttötarkoitus?

Ihan ensimmäisenä kannattaa miettiä, mihin tarkoitukseen parvekekaihtimia eniten tarvitsee. Käyttötarkoitus määrittelee kaihdintyypin valintaa.

Värillä on väliä. Jos aurinko paistaa parvekkeelle koko päivän ja tila kuumenee voimakkaasti, kannattaa valita väriltään vaalea ja mahdollisimman paljon valoa takaisin ulos heijastava kaihdin. Tummat materiaalit lämpenevät auringonvalossa vaaleita enemmän ja lämmittävät siten myös tilaa.

Kankaan laadullakin on merkitystä. Läpikuultavista kankaista maisema kuultaa läpi, mutta ne suojaavat auringon häikäisyltä ja kuumuudelta. Täysin peittävät kankaat ovat hyvä valinta, jos yksityisyyden ja näkösuojan tarve korostuvat.

Parvekkeen aurinkosuojausta valittaessa kannattaa myös miettiä lasien käytettävyyttä. Jotkut tuotteet vedetään koko lasituksen eteen, jolloin lasien avaus ja liikuttelu voi hankaloitua. Esimerkiksi Visorin kaihtimet kiinnitetään lasikohtaisesti ja kaihdin liikkuu lasin mukana, joten se ei estä parvekelasituksen normaalia käyttöä.

Tarkkana parvekekaihdinkaupoilla

Olosuhteet suomalaisella parvekkeella vaihtelevat voimakkaasti. Kesän auringonpaisteella parvekkeen lämpötila nousee korkeaksi ja kaihtimet kuumenevat voimakkaasti, talvella lämpötila voi laskea alle -20 asteeseen. Kaihtimien on kestettävä voimakasta lämpötilanvaihtelua.

Kaihtimet, joita ei ole tarkoitettu ulkokäyttöön, eivät ole kovin pitkäikäisiä parvekkeella. Riskinä olla esimerkiksi kankaan homehtuminen, jos parvekkeelle pääsee kosteutta. Myös tuotteessa käytettyjen muoviosien kestävyys pakkasella kannattaa varmistaa. Lisäksi kaihtimeen puhdistettavuus on tärkeää parvekkeella, johon kertyy esimerkiksi katupölyä.

”Kaihtimistamme irtopölyn voi poistaa imurin harjapäällä matalalla teholla imuroimalla tai pyyhkimällä kaihtimen pintaa kostealla liinalla. Jos kaihtimet vaativat perusteellisempaa pesua, ne voi irrottaa ja upottaa veteen. Veden joukkoon lisätään hieman hienopesuainetta. Liotuksen jälkeen kaihtimet huuhdellaan, asennetaan takaisin paikoilleen, puristetaan nippuun ja annetaan kuivua nipussa 24 tunnin ajan. Kaihtimien kuivuessa parvekkeen lämpötilan tulee olla plussan puolella”, Aino Karjalainen neuvoo.

Lue lisää:

Parvekkeesta paras irti