Keravan vuoden 2024 Asuntomessualueen tonttihaku päättyi huhtikuun alussa. Järjestäjien mukaan tonttihakemukset olivat laadukkaita, ja niissä on huomioitu rakentamistapaohjeessa painotettu puurakentaminen, kiertotalous ja kestävä kehitys.

Asuntomessut järjestetään Keravan Kivisillassa kesällä 2024. Messualueen tontit olivat haettavana 1.3. ̶ 1.4.2022. Tarjolla oli 13 erillistalotonttia ja lisäksi tontteja, jotka mahdollistavat esimerkiksi rivitalon tai kaupunkipientalon rakentamisen.

Tonttihakemuksia tuli yhteensä 16 kappaletta. Hakijoina oli sekä yksityisiä rakentajia että talotehtaita. Hakemuksen sai kohdistaa haluamaansa tonttiin ja hakemuksessa sai esittää lisäksi kolme muuta tonttivaihtoehtoa.

”Haimme Kivisiltaan laadukkaita ja korkeatasoisia rakennushankkeita, joissa muun muassa kiertotalous ja pihojen vehreä rakentaminen on huomioitu. Vaatimustasoon nähden olemme erittäin tyytyväisiä haun lopputulokseen ja katsomme luottavasti koko asuinalueen tulevaisuutta”, kertoo Asuntomessuhankkeen projektipäällikkö Sofia Amberla tiedotteessa.

Päätökset huhti-toukokuun aikana

Hakemuksissa oli järjestäjien mukaan useita laadukkaita puurakentamishankkeita sekä hankkeita, joissa messuteeman mukainen kiertotalousajattelu toteutuu monipuolisesti.

Rakentajien valinnoista päättävä laaturyhmä koostuu sekä Keravan kaupungin että Suomen Asuntomessujen edustajista. Lopullisista valinnoista tiedotetaan hakijoille huhti-toukokuun aikana.

”Uskallan jo nyt luvata, että Asuntomessuilla Keravalla on tarjolla jotakin aivan erityistä kiertotalouteen ja puurakentamiseen liittyen”, sanoo Suomen Asuntomessujen projektijohtaja Timo Koskinen.

”Odotan innolla rakentajien valinnoista päättävän laaturyhmän tulevaa työtä, kun pääsemme tutustumaan hakijoiden suunnitelmiin kunnolla ja peilaamaan niitä sekä Kivisillan aluetta että messualueen teemoja vasten.”

Kivisillan alue sijaitsee noin vartin kävelymatkan päässä Keravan keskustasta. Uusi Asuntomessualue tulee järjestäjien mukaan tarjoamaan sekä messukävijöille, että tuleville asukkaille monipuolisia ja mielenkiintoisia asumisratkaisuja alueen historiaa kunnioittaen mutta ollen samalla ajan hengessä vahvasti kiinni.

Lue lisää:

Naantalin asuntomessualue rakentuu luontoa säästäen