Sinipaitainen nainen laatoittaa seinää

Kiitos liimojen kehityksen, liimaaminen on entistä useammin varteenotettava pysyvän kiinnittämisen muoto. Liimoihin pätee silti sama totuus kuin moniin muihin rakentamisen ja remontoinnin tuotteisiin. Niiden menestyksekäs käyttö edellyttää osaamista. Tai ainakin käyttöohjeen lukemista.

Valtaosa liimaamiseen liittyvistä ongelmista johtuu väärän liimatuotteen valinnasta tai virheellisestä käytöstä. Kyse voi olla tuotevalikoimaan liittyvästä väärinymmärryksestä tai pahimmillaan suoranaisesta välinpitämättömyydestä. Yleisesti myös luullaan, että liimat ovat likipitäen samaa tavaraa, jota myydään eri paketeissa ainoastaan rahastustarkoituksessa.

Esimerkiksi tavanomaisten yleis- ja puuliimojen kanssa puristus on suorastaan ensiarvoisen tärkeä liimauksen onnistumiselle. Kyseiset liimat eivät nimittäin täytä saumaa lainkaan. Perusliimojen täyttävyys on samanlainen harha kuin kuvitelma siitä, että maali kätkisi pinnan epätasaisuuksia.

Mikäli liimattavien pintojen kontakti on heikko liian kevyen puristuksen tai kappaleiden huonon yhteensopivuuden vuoksi, ei sauma kestä edes kevyttä käsittelyä. Jos taas asiat ovat kohdallaan, jopa askarteluliimoiksi mielletyillä tuotteilla saadaan aikaan lähes käsittämättömän kestäviä liitoksia (ks. TM Rakennusmaailma 2/2007).

Liimaa valittaessa on tärkeää pitää mielessä, mitä materiaaleja liitetään toisiinsa. Tavanomaisella harrasteliimalla on aivan turha yrittää liimata esimerkiksi terästä. Polyuretaanipohjaisella puuliimalla voi sen sijaan toisena liimapintana olla aivan hyvin metalli.

Pintojen sileys vaikuttaa niin ikään liiman valintaan. Periaatteessa pinnan karhennus parantaa liimasauman kestävyyttä, sillä se parantaa liiman ankkuroitumista liimattaviin pintoihin. Liika on silti liikaa, varsinkin liimoilla, jotka eivät muodosta saumaa.

Selvin poikkeus säännölle on nestemäinen, kovien pintojen pikaliima, joita kutsutaan usein super- tai sekuntiliimoiksi. Nämä tuotteet kieltäytyvät jopa kokonaan toimimasta, mikäli pinta on huokoinen tai epätasainen. Huokoisia pintoja varten on kuitenkin olemassa geelimäistä pikaliimaa.

Kosteusrasituksella on merkittävä vaikutus. Mitä suurempaa on altistuminen vedelle, sitä tymäkämpää sideainetta tarvitaan. Puuliimoissa hyvä ohjenuora syntyy jo aiemmin sivutusta kosteusluokituksesta. D2-liimat kestävät vain satunnaisia roiskeita, D3-tuotteet sietävät jo hieman pitempää kosteusaltistusta. Ulkotiloissa tarvitaan kuitenkin ehdottomasti D4-luokan liimaa.

Seinäliimoissa on niin ikään omat niksinsä. Niissä ratkaisevana asiana ei ole seinäpinta vaan päällystemateriaali. Nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että vettymistä vaativat tapetit kiinnitetään liisterillä, niin sanotut non-woven-tapetit omalla liimallaan ja lasikuitupinnoitteet vielä tukevammalla aineella.

Nykyaikaisten liimojen käyttö on periaatteessa helppoa, silti liimaamisessa on omat sudenkuoppansa. Varma konsti pilata liimasauma on yrittää liittää toisiinsa liimalla kappaleita, jotka ovat likaisia, rasvaisia tai muuten sellaisia, että liiman tartunta heikkenee. Liimaamisen ikäviin puoliin kuuluu, että usein esityöt vaativat huomattavasti enemmän aikaa kuin voisi edes kuvitella.

Vaikka olosuhteet olisivat oikeat, liima parasta mahdollista kyseiseen käyttöön, työn voi vielä pilata omalla osaamattomuudellaan. Esimerkiksi liiman annostelussa kokemuksesta on apua. Yleensä liimaa holvataan liimattaviin pintoihin ja liitoksiin aivan liikaa.

Lue aiheesta lisää TM Rakennusmaailman numerosta 5/09, joka ilmestyi 26.8.