Ukrainan sota painoi helmikuussa asuntomarkkinat Suomessa hetkellisesti alas. Nyt Suomen suurin välitysalan verkosto Suomen Kiinteistönvälittäjät SKVL kertoo kevään 2022 markkinaennusteessaan, että asuntomarkkinoilla nähdään nopeaakin elpymistä. Inflaation pelko lisää haluja sijoittaa kiinteään omaisuuteen kuten asuntoihin.

”1700 välittäjän ja 500 suomalaisomisteisen yrittäjän toimiston asiantuntijaryhmä on Suomen tarkin instrumentti asuntomarkkinoiden tilanteen arviointiin”, kommentoi SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.

”Olemme helpottuneita, että markkinoilla näkyy nyt selvä käänne ylöspäin ja usko hyvään tulevaisuuteen on suomalaisen sisun vahva osoitus”, Mannerberg jatkaa.

Asuntomarkkinat elpyvät nopeasti sodan ensireaktioiden jälkeen – pulaa myytävistä asunnoista

Suomen asuntomarkkinoilla näkyi Ukrainan sota välittömästi kuukausi sitten tehdyssä ylimääräisessä kyselyssä. Suomen Kiinteistönvälittäjien maaliskuun lopussa tehdyssä jäsenkyselyssä nähdään kuitenkin käänne merkittävästi parempaan suuntaan kautta Suomen. Kevään aurinko on tuonut markkinoille uutta lujaa uskoa parempaan tulevaisuuteen ja talouden häiriöiden vaikutusten odotetaan jäävän odotettua pienemmiksi ja vaikuttavan vain vähän asuntokauppaan.

”Asuntokaupassa volyymia ylläpitää aina perustarve vaihtaa asuntoa elämän kiertokulun mukaan”, kommentoi Mannerberg. ”Häiriötilanteita markkinoissa seuraa aina nopea nousu ja tätä odotamme kevään aikana”, hän jatkaa.

Asuntojen ostohalut ovat välittäjien mukaan palanneet joulukuun 2021 tasolle. Eniten kysyntää on uusista omakotitaloista, ja kysyntä jakautuu tasaisesti ympäri maata.

Venäläisten myyjien ja ostajien osuus kokonaismarkkinasta häviävän pieni

Talouspakotteet ovat vaikuttaneet siihen, että venäläisten ostajien ja myyjien osuus on pienentynyt markkinoilla selvästi. Pakotteet ovat myös vaikuttaneet moniin kauppoihin esimerkiksi siten, että pankkien rahaliikenne Venäjältä on pysähtynyt. Itärajan tuntumassa ja pääkaupunkiseudulla on ollut eniten Venäjän kansalaisia kaupan osapuolina. Osa jäsenyrityksistä on raportoinut näillä alueilla kaupan osuudeksi noin 5–10 %.

Moni myyjä ja ostaja pysähtyi hetkeksi aikeissaan maaliskuun alussa. Kokonaiskauppamäärät jäivät tämän vuoksi normaalia alhaisemmaksi maaliskuussa. Keväälle ja alkukesään ennustetaan kuitenkin normaalia vilkasta markkinatilannetta ja erityisesti uudempien omakotitalojen kysyntä on edelleen vahvaa.

”Inflaatiopeikko lisää halua sijoittaa kiinteään omaisuuteen kuten asuntoihin”, huomauttaa Mannerberg. ”Markkinoilla on myös paikoin hyvää kysyntää arvoasunnoista ja suuretkin kohteet menevät kaupaksi, kun ne on hinnoiteltu oikein”, hän jatkaa.

Koko SKVL:n ennuste: https://skvl.fi/skvl-asuntomarkkinaennuste_2022-2/