Motivan mukaan lamppujen energiatehokkuusvaatimukset muuttuvat ja kiristyvät syyskuun 2018 alusta alkaen. Tähän ohjaavat EU:n säädökset ja kansalliset määräykset. Halogeenilamppuja aloitettiin poistaa markkinoilta jo vuonna 2016. Nyt halogeenilamppujen valmistus ja maahantuonti kielletään.

”Ensin kuluttajille tarjottiin energiatehokkaita ja nyt ledilamppuja. Lamput vähentävät kotitalouden sähkönkulutusta ja valaistuksesta johtuva sähkölasku on entistä pienempi”, Motivan Päivi Suur-Uski kertoo.

Kauppiaat voivat myydä vanhat halogeenilamppuvarastonsa loppuun, mutta uusia ei voi enää säädösten mukaan hankkia. Halogeenilamppuja käytetään kodeissa esimerkiksi kohdevalaisimissa, kristallikruunuissa, himmennettävissä valaisimissa ja saunassa. Kohteisiin löytyy ledilamppu korvaavaksi valonlähteeksi.

Ledilamppu kestää ja syttyy heti

Ledilampuilla on asiantuntijoiden mukaan monia hyviä puolia kuten pieni energiankulutus, pitkä käyttöikä, lamput syttyvät heti, värisävyissä löytyy paljon valinnanvaraa ja ledilamppujen kokonaiskustannukset ovat varsin maltillisia. Lamppuja on tarjolla eri kohteisiin, erilaisilla kannoilla ja valolle löydetään myös sopiva värisävy.

Lamppupakkauksessa on runsaasti tietoa, ja merkintöihin kannattaa tutustua. Kodin valaistuksessa suositaan usein lämpimän valkoista 2700 kelvinin värisävyä, hehkulampun 40 watin ja 75 watin valon määrä tarkoittaa ledilampussa 470 ja 1050 lumenia. Esimerkiksi nämä tiedot löytyvät yleensä pakkauksesta helpottamaan lamppuvalintaa.

Energiansäästölamput vielä sallittuja

Energiansäästölamppuja saa jatkossakin valmistaa ja tuoda markkinoille. Ledilamput ovat kuitenkin lisänneet kilpailua, niiden kehitykseen on panostettu ja lamppujen laatu on noussut. Ledilamput ovat vallanneet markkinoita ja suurelta osin syrjäyttäneet energiansäästölamput kehittyneen tekniikan ansiosta.

Energiansäästölamput korvasivat joitain vuosia sitten hehkulamppuja. Hehkulamput poistettiin markkinoilta suuren sähköenergian kulutuksen takia eli samaan tapaan kuin nyt kiellettiin halogeenilamppujen käyttö. Pikkuhiljaa energiansäästölamput ovat poistumassa kaupan hyllyiltä, ja jotkin kauppaketjut ovatkin ilmoittaneet luopuvansa lampputyypin myynnistä.

Motiva kehottaa vaihtamaan energiansäästölampun ledilamppuun esimerkiksi silloin, kun lampun valontuotto on silmillä havaittavasti heikentynyt. Energiansäästölampuissa on pieni määrä elohopeaa. Käytetyt energiansäästölamput tulee palauttaa ehjinä sähkö- ja elektroniikkaromun keräyspisteeseen tai vaarallisen jätteen keräykseen.