Talo rakennusvaiheessa Kempeleessä

Kymmenestä omakotitalosta koostuva energiaosuuskunta Kempeleessä aikoo olla sähkö- ja lämpöenergian suhteen omavarainen – korttelia ei edes liitetä yleiseen sähköverkkoon. Tarvittava sähkö ja lämpö tuotetaan kaasuttamalla haketta omassa pienvoimalassa.

Kempeleessä kaavoitettiin alkuvuodesta 10 omakotitalon kortteli, jonka rakenteilla olevia taloja ei liitetä yleiseen sähköverkkoon eikä kunnan kaukolämpöjärjestelmäänkään. Korttelista tontin hankkineet ovat perustaneet energiaosuuskunnan, jonka tavoitteena on tuottaa puuhakkeella kaikki tarvittava sähkö- ja lämpöenergia omassa voimalassa.

Ekokortteliprojekti käynnistettiin rakentamalla 200-neliöinen voimalaitosrakennus, jonka on määrä tuottaa sähköenergiaa jo varsinaisten talojen rakennusvaiheessa.

Voimalaan on sijoitettu 70 kuution hakesäiliö sekä CCM-Power Oy:n kehittelemä, nimellisteholtaan 100 kW:n (150 kW huippu) pyrolyysireaktori.

Pyrolyysiprosessissa muodostuvalla tuotekaasulla pyöritetään tulppasytytteistä polttomoottoria, jonka jatkeena on sähkömoottori, joka tuottaa 28 kW sähköä. Varavoimalaitteena toimii biodieselillä toimiva aggregaatti, jolla kyetään takaamaan korttelin energiansaanti kaikissa tilanteissa.

Reaktorin tuottamasta energiasta lämpöä on 75 prosenttia ja sähköä vain 25 prosenttia, niinpä voimalassa on 10 kuution vesivaraaja, josta lämmintä vettä riittää jaettavaksi koko korttelin talouksiin.

Varsinaisessa pyrolyysiprosessissa kyetään ottamaan talteen lämpöenergiaa kahdessa kohdassa, samoin puukaasumoottorin käydessä voidaan jäähdytysveden ja pakokaasun lämpöenergia hyödyntää.

Lämmintä vettä siis riittää, ja jo korttelin suunnitteluvaiheessa oli huomioitava juuri lämpimän veden hyödyntämismuodot eli vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä sekä lämpimän veden varastointi varaajaan.

Voimalassa on myös huomattava akkukapasiteetti, jossa erilliseen huoneeseen on sijoitettu 48 voltin akusto, jonka varauskapasiteetti on 6 200 Ah.

Puukaasumoottorin generaattori lataa akkuja, ja moottorin käydessä sähkö ohjautuu myös suoraan taloihin. On laskettu, että korttelin valmistuttua puukaasumoottori käy noin 50 prosenttia ajasta, noin 4 000 tuntia vuodessa.

Voimalan yhteydessä on lisäksi vielä 20 kW:n tuulivoimala, joka myös lataa edellä mainittuja akkuja.

Varsinaisesti voimalan rakennuskustannuksiin osuuskunnan osakkaiden eli kortteliin rakentavien ei ole tarvinnut osallistua. Osakkaiden 10 000 euron kertamaksulla kustannettiin alueen oma sähkö- ja aluelämpöverkko. Voimalasta on määrä kerätä käyttökokemuksia viiden vuoden ajan, minkä jälkeen vedetään johtopäätöksiä jatkotoimista.

Voimalaitoksesta on johdettu korttelin taloihin sähkölinja ja oma ”lähilämpöverkko”. Jokaisessa talossa on 700 litran lämminvesivaraaja, josta vesi kiertää lämmitysverkossa. Lämmin käyttövesi otetaan varaajasta kierukalla.

Lue aiheesta tarkemmin TM Rakennusmaailman numerosta 8/09, joka ilmestyi 9.12.