Kosteus- ja homevaurio on katala ongelma, joka monesti kehittyy pikkuhiljaa. Pahoinkin vaurioitunut talo on kuitenkin korjattavissa, jos se tehdään oikein.
Esimerkkikohteemme on puuelementtirakenteinen, vuonna 1978 rinnetontille rakennettu omakotitalo. Sen ajan rakennustavan mukaan talo perustettiin anturan ja leca-harkkosokkelin varaan kallioiselle tontille, pienen murskelaakerikerroksen varaan. Louhittu oli vain vesijohdon ja viemäröinnin järjestämiseksi. Sisäpuoliset täytöt tehtiin soralla, jonka päälle valettiin alapuolelta eristämätön, 60 mm paksu betonilaatta. Laatan yläpintaan tehtiin bitumisively kahteen kertaan ja sen päälle koolattiin puulattia 150 mm:n mineraalivillaeristeineen. Eristeen päälle laitettiin höyrynsulkumuovi ja päälle lastulevy sekä parketti. Puurunko alkaa betonilaatan tasolta, 180 mm lattiapinnan alapuolelta.

Ylärinteen puolelta maatäytöt on tehty harkkorakenteista valesokkelia vasten, siis osittain puurungon alapään yläpuolelle. Kaksi vuotta talon rakentamisen jälkeen kaupunki veti viemärin ja vesijohdon naapurikiinteistöille. Samalla talon yläpuolella olevan tien pintaa nostettiin paljon, jolloin tien penkka siirtyi reilusti lähemmäksi taloa.

Perhe alkoi sairastella kurkunpään-, keuhkoputken- ja poskiontelontulehduksia useasti. Äänikin hävisi sairastelun vuoksi silloin tällöin. Antibiootteja kului runsaasti. Silmiä kirveli, ja ne punoittivat usein. Päänsärky oli myös yleinen vieras. Lääkäri oli huomannut, että asukkaat ja etenkin heidän vaatteensa haiskahtavat homeelle ja kysynyt, ovatko he itse huomanneet asiaa. Samaa olivat kertoneet heidän lapsensa aina vierailujensa yhteydessä. Tarkkailtuaan asiaa asukkaat olivat paikallistaneet homeen hajun talonsa tuulikaappiin, jossa sijaitsi sähköryhmäkeskus.

Puulattia purettiin tuulikaapista ja paljastui, että betonilaattaan oli rakentamisen yhteydessä tehty suuri reikä sähköjohtojen läpivientiä varten. Reikä oli jätetty tiivistämättä. Sieltä oli noussut maakosteutta sekä talvella tullut jopa pakkanen betonilaatan yläpuolelle, villalla eristettyyn tilaan. Tähän tietysti tiivistyi myös asumiskosteutta, ja vaurio oli valmis. Ongelma korjattiin, mutta hajuhaitta jäi kuitenkin taloon.

Vuosien varrella taloa on tutkittu edelleen niin radon- kuin kosteus- ja homeongelmienkin vuoksi. Radonasiat on saatu kuntoon rakenteita tiivistämällä ja ilmanvaihtoa parantamalla, mutta homeenhaju vain on ja pysyy. Eräs porukka oli muka paikantanut homeongelman yläpohjaan ja parantanut yläpohjan lämmöneristystä. Tällä toimenpiteellä asiat olivat vain menneet huonompaan suuntaan, koska matalassa yläpohjaontelossa ei ollut minkäänlaista tuuletusta eikä sitä nyt enää kuivattanut edes yläpohjan läpi tuleva lämpövuotokaan.

Usein kosteus- ja homevaurioita tutkitaan pintakosteusmittareiden avulla, rakenteita avaamatta. Kun tällaisia tarkastuksia tehdään kuivaan vuodenaikaan, siis kesällä ja talvella, ei välttämättä osata ajatella, mikä on vallitseva tilanne silloin, kun vettä on paljon. Siis syksyllä ja keväällä. Näin usein päädytään vääriin johtopäätöksiin.
Nyt ongelmia ovat ryhtyneet tutkimaan kosteusvauriokorjauksiin erikoistuneet asiantuntijat. Jo pelkkä vilkaisu lattianpinnan korkeuteen ja ylärinteen puoleisiin maatäyttöihin antaa olettaa, että kyse on talon ulkopuolisesta kosteudesta. Sade- ja sulamisvedet valuvat suoraan talon alle.

Aluksi rakenteita avattiin vain hieman, jotta saatiin otettua näytteitä alapohjan villaeristeestä eri huoneista. Näytteet tutkitutettiin Työterveyslaitoksella. Kaikista näytteistä löytyi vahva viite kosteusvauriosta. Myös PAH-yhdisteitä etsittiin betonilaatan bitumisivelystä, mutta niitä ei siitä löytynyt. Yläpohjasta otetuissa näytteissä ei ollut viitteitä vaurioista.

Lue aiheesta tarkemmin TM Rakennusmaailman numerosta 9/12, joka ilmestyi 17.10.