Tarve kiinnittää seinälle tulee eteen mitä erilaisimmissa elämänvaiheissa kuten uuden kodin valmistuessa, muutettaessa toiseen asuntoon, juhlapäiviin valmistauduttaessa, nuoren lähtiessä opiskelupaikkakunnalle, sisustettaessa tai vaikka remontin jälkeen.

”Seinämateriaali on tärkein peruste kiinnikettä valittaessa. Materiaalin saa selville koputtelemalla. Uusissa kodeissa voi lähteä siitä, että kovat seinät ovat todennäköisesti betonia ja ei-kantavat väliseinät kipsilevyä tai ohutseinäistä rakennuslevyä”, Pislan myyntijohtaja Jarkko Kaartinen sanoo.

Materiaalin tunnistamisessa saattaa tulla vaikeuksia, jos ei ole aiemmin kiinnittänyt esineitä seinälle eikä ole ollut rakentamisen kanssa tekemisissä. Silloin omakotiasukas voi selvittää asiaa entisiltä omistajilta ja kerrostalossa asuva kysyä apua isännöitsijältä. Uusissa asunnoissa saattaa olla käytössä huoltokirja, johon korjaukset ja rakennusmateriaalit on merkattu.

Taulukoukut ja seinäkiskot

Sopivan kiinnitystavan voi valita sen jälkeen, kun seinän materiaali on selvitetty. Taulun ja hyllyn voi saada pysymään seinällä esimerkiksi taulukoukuilla, tulppien avulla tai seinäkiskoilla. Ripustettavan esineen paino sekä tasoitteiden ja rappausten paksuus tulee selvittää. Sähköjohtojen ja vesiputkien paikat on ehdottomasti tiedettävä, ettei pääse syntymään suurta vahinkoa.

Kipsilevystä tehdyt väliseinät ovat erityisen arkoja kiinnittämiselle. Pinta saattaa lohjeta reippaasta vasaroinnista ja tulppa voi korkata väärän paksuisen poranterän käytöstä. Kiinnitystulpan tulee mennä nahkeasti kipsilevyyn tehtyyn reikään. Tulpan ja ruuvien lisäksi kipsilevyseinässä voi käyttää katonrajaan kiinnitettäviä seinäkiskoja. Taulut roikkuvat vaijerien varassa eikä seinäpintoja tarvitse rikkoa.

”Kannalliset naulat toimivat lastulevy-, puu- ja hirsiseinissä. Naula lyödään yläviistoon ja kiinnitys sopii kevyille esineille. Painavat taulut kannattaa kiinnittää seinälle metallisilla x-koukuilla, jolloin paino jakautuu usean naulan varaan”, Jarkko Kaartinen neuvoo.

Ruuvit ja kiinnitystulpat

Ruuvien ja kiinnitystulppien käyttö soveltuu lähes kaikille seinämateriaaleille. Oikein tehtynä yhdistelmä kantaa painavia esineitä kuten peilejä, hyllyjä ja seinävaatteita. Kiinnitys kannattaa hoitaa usealla ruuvilla ja tulpalla, jos esine on kookas tai erikoisen muotoinen. Usea kiinnityspiste tasaa kuormaa ja varmistaa ulkonevankin esineen pysymisen paikoillaan.

”Sähköjohtojen, vesiputkien ja viemärilaitteiden paikka tulee tietää ennen kuin aloittaa poraamisen. Rakennetunnistimet auttavat tekijää löytämään niiden paikan. Ripustaminen kannattaa mitoittaa liian ison kuin liian pienen kuorman mukaan”, Jarkko Kaartinen muistuttaa.

Poraamiseen kannattaa käyttää iskuporakonetta ja hyvää terää esimerkiksi kevytbetoniin ja reikätiiliin reikää tehtäessä. Porata voi aluksi ilman iskutoimintoa ja kytkeä se päälle vasta vastuksen tuntuessa. Silloin materiaalit pysyvät kunnossa eivätkä murene. Kiinnitystulppa ja ruuvi pujotetaan reikään. Yhdistelmä ankkuroi ripustettavan esineen seinälle.