Paljon parjattu rakentaminen saa tutkimuksessa kuluttajilta hienot arviot. Kuluttajat ovat tyytyväisempiä uudisasuntorakentamiseen kuin esimerkiksi henkilöliikenteeseen, sähkön vähittäismyyntiin tai pankki- ja rahoitusalaan. Mittaus perustuu EPSI Ratingin riippumattomaan kansalliseen laatuindeksiin. Asiakastyytyväisyysindeksi oli 77,7, mikä tarkoittaa erittäin hyvää tasoa ja on selvästi korkeampi kuin ruotsalaisrakentajien.

”Uudisasuntorakentaminen Suomessa sai asiakastyytyväisyydessä kaikista Pohjoismaissa tutkimistamme toimialoista kaikkein korkeimmat indeksipisteet”, kommentoi EPSI Rating Finlandin maajohtaja Heidi Laitinen.

Nyt neljättä kertaa tehdyssä uudisasuntorakentamisen tutkimuksessa oli tällä kertaa arvioitavana seitsemän suurimpaan lukeutuvan asuntorakentajan lisäksi ryhmä keskikokoisia ja pienempiä rakentajia. Tutkitut yritykset tuottivat valtaosan viime vuonna Suomessa valmistuneista vapaarahoitteisista kerrostaloasunnoista. Tulokset perustuvat asunnon ostaneiden kuluttajien puhelinhaastatteluihin.

Uudisasuntorakentamisen asiakastyytyväisyys -tutkimus toteutettiin nyt ensimmäistä kertaa myös Ruotsissa. Ruotsissa toimialatulos oli hyvällä tasolla (70,8), mutta jäi suomalaisista valtaosassa tutkituista tekijöistä. Ruotsalaisasiakkailla oli myös selvästi useammin valittamisen aihetta kuin suomalaisilla.

Kolmen kärki on tiivis

Suomessa Peab sijoittui vertailun kärkeen jo neljännen kerran, mutta ero etenkin toiseksi sijoittuvaan YIT:hen ja myös kolmanneksi sijoittuvaan Pohjola Rakennukseen on hyvin pieni. Kärkikolmikkoa yhdistää menestyminen vertailussa varsinkin imagon, palvelulaadun sekä rahalle saatavan vastineen osalta.

Pohjola Rakennus ei osallistunut edelliskerralla tutkimukseen, mutta teki nyt suuren nousun kahden vuoden takaisiin tuloksiin nähden. Parannusta oli etenkin asiakkaiden kokemassa tuotelaadussa, kuten aikataulujen pitävyydessä ja virheettömyydessä sekä palvelulaadussa.

”Yritykset ovat käyttäneet tutkimuksen tuloksia toimintansa kehittämiseen ja tehneet järjestelmällistä työtä asiakaskokemuksen parantamiseksi”, toteaa johtaja, TkT Jukka Pekkanen Rakennusteollisuus RT:stä.

Takapakkia otti tällä kertaa reilusti SRV. Tuloksia heikensi aikataulujen viivästyminen erityisesti Majakka-tornitalon luovutuksessa. Toisaalta useiden muiden tekijöiden, kuten asunnon pohjaratkaisun, varustetason, materiaalien ja virheettömyyden osalta, yhtiön asiakastyytyväisyys oli aivan kärjessä olevien yritysten tasoa.

(Lähde: Rakennusteollisuus RT)