• IVT Optima 900 ja Kombimoduuli 200 A/W
• Sanyo CO2 Eco (SHP-TH90GDN ja SHP-C90GDN)

Valkoinen Sanyo ilmalämpöpumppu

Lämpöpumppubuumin viimeisin hittituote on ilmasta veteen -lämpöpumppu. Kahdella esimerkillä pystymme hiukan valottamaan sitä, kuinka ne toimivat ja mihin ne pystyvät.

Ilmalämpöpumput ovat saavuttaneet suuren suosion muutamassa vuodessa ja maalämpöpumppuja asennetaan tiuhaan tahtiin etenkin uudisrakennuksiin. Tuorein lämpöpumppuboomi on ulkoilmasta veteen lämpöenergiaa siirtävät ilma-vesilämpöpumput. Niitä asennetaan tällä hetkellä eniten saneerauskohteisiin öljylämmityksen tilalle mutta myös kiihtyvällä tahdilla uudisrakennuksiin.

Ilmasta veteen -lämpöpumppua, jatkossa IVLP, käytetään yleensä lämmitys- ja käyttöveden lämmitykseen. Pääsääntöisesti tällaisen lämpöpumpun yhteydessä talon lämmönjakomuotona on joko vesikiertoinen lattia- tai patterilämmitys. Patterilämmitys on lattialämmitystä vaativampi veden korkeamman lämpötilan takia.

IVLP-järjestelmät maksavat tuntuvasti enemmän kuin pelkät ilmalämpöpumput, mutta ovat silti paljon huokeampia kuin maalämpöpumput. Lisäksi huomioon on otettava asennuskustannukset, jotka vaihtelevat merkittävästi asennuskohteen vaativuuden mukaan.

Saimme tarkasteltavaksi kaksi IVLP-järjestelmää; IVT:n ja Sanyon, jotka laitteiden maahantuojat vuorollaan asensivat käyttökuntoon Metropolia-ammattikorkeakoulun kylmälaboratorioon mittauksia varten.

Järjestelmissä on paljon samaa, mutta lukuisia eroavaisuuksia, ja toimintatavatkin poikkeavat toisistaan monin tavoin. Kummassakin on valmis ulkoyksikkö sisäänrakennettuine lämmönvaihtimineen. Vesi kiertää kummassakin ulkoyksiköstä sisäyksikköön. Tämä järjestely tarkoittaa sitä, että ulkoyksikössä on lämmönvaihdin, joissa kylmäaineen lämpöenergia siirretään sisäyksikköön kiertävään veteen. IVT:n ulkoyksikkö on on/off-tyyppinen ja Sanyossa invertteriohjattu.

Molemmat lämpöpumput asennettiin yksi kerrallaan kylmälaboratorioon. Maahantuojat hoitivat asennukset ja saattoivat laitteistot käyttökuntoon.

Pelkistettynä mittaukset keskittyivät ulkoyksiköltä saatavan lämmitystehon ja varaajalta lämmitysjärjestelmään tuotetun tehon mittaamiseen. Edellä mainitusta ja järjestelmän kuluttamasta sähkötehosta saadaan laskettua energiatehokkuudet (COP-kertoimet). Järjestelmien mittaukset suoritettiin eri ulkolämpötiloissa: +7, 0, -10 ja -20 C astetta.

Yhden lämpötilan mittausjakson kesto oli 1 000 minuuttia (16,67 h). Tältä ajalta laskettiin keskiarvo ”talon lämmitykseen” käytetystä energiasta ja lämpöpumpun ottamasta sähkötehosta. Lisäksi mitattiin varaajan vesimassan lämpötilaa kolmelta eri korkeudelta, jotta voitiin todeta, paljonko siihen oli varastoitunut tai se oli luovuttanut energiaa.

Näistä voitiin laskea hyötysuhde kulloisellekin lämpötilapisteelle. Lisäksi laskimme keskimääräisiä COP-arvoja esimerkiksi yhdelle käyntisyklille. Mittauksissa on mukana sulatusjaksojen energiankulutus.

Lue testistämme lisää TM Rakennusmaailman numerosta 8/09, joka ilmestyi 9.12.