Puutarhaliitto muistuttaa loppukesän ja alkavan syksyn olevan parasta aikaa leikata mitä erilaisimpia kasveja. Leikkaaja hahmottaa kokonaisuuden ja kasvit pystyvät hoitamaan haavansa kuntoon ennen talvea. Leikkaus kannattaa tehdä mieluiten aurinkoisina ja poutaisina päivinä.

Syysleikkaukset sopivat erityisen hyvin mahlaa virtaaville puille ja luumarjaisille kuten luumuille ja kirsikoille, joita ei kannata leikata keväällä lainkaan. Myös esimerkiksi tuijien ja muidenkin havukasvien uutta kasvua on helpompi leikata syyskesästä. Turhia leikkauksia on hyvä välttää ja esimerkiksi koivun luontainen kasvutapa paranee vain harvoin leikattuna.

Syysleikkauksilla muokataan kasvin muotoa ja kokoa sopivaksi. Silloin kasvi trimmataan kasvupaikkaan sopivaan kokoon ja kuntoon. Kevään leikkauksien haittana on voimakas jälkiversominen. Syksyllä leikkauksen jälkeinen muoto pysyy parempana, kun kasvukausi on jo päättymässä. Muotoon leikattavat kasvit ja esimerkiksi pensasaidat pysyvät syysleikkausten jälkeen hyvännäköisinä kevääseen asti.

Nuorennetaan pensaita ja puita

Pensasta ja puita voi hyvin myös nuorentaa, sillä kukinnan ja marjojen keruun jälkeen leikataan muutama vanhentunut ja mahdollisesti jo ränsistynyt oksa kasvia kohden pois, jolloin kasvi uudistuu seuraavan kasvukauden aikana. Runsaasti versovia ja voimakasvuisia pensaita kuten angervoja voi myös nuorentaa leikkaamalla ne syksyllä ns. tapille. Keväällä ne tekevät uusia versoja.

Liian tiheät hedelmäpuut ja marjapensaat tuottavat pienempiä hedelmiä ja ne kypsyvät epätasaisemmin kuin harvennetut kasvit. Hyvän leikkauksen avulla voidaan parantaa sekä sadon laatua että kokoa. Esimerkiksi hyvän omenapuun läpi näkee valoa kun taas liian tiheä puu on kokonaan tukossa. Vadelmien satoa tuottaneet versot leikataan syksyllä kokonaan pois, jotta kasvi uudistuu.

Korjataan ja istutetaan kasveja

Myrskyt ovat koetelleet kasveja ja moni kasvi on saattanut saada repeytymiä tai muita haavoja. Syysleikkauksien avulla hoidetaan puita niin, että kuolleet, vioittuneet ja teräväkulmaiset oksat poistetaan. Näin oksan kuivettuminen ja kasvitaudit eivät pääse leviämään haavojen kautta puuainekseen. Puut ja pensaat kestävät myös paremmin tulevan talven lumikuormaa hyvin leikattuina.

Usein puita istutetaan lähelle rakennuksia ja kasvaessaan ne aiheuttavat turvallisuusongelmia ja vioittavat rakennuksia. Osan puista voi poistaa niiden kasvettua ylisuuriksi, mutta monelle riittää, että talojen päälle tai lähelle kaartuvia oksia poistetaan säännöllisesti. Kuitenkaan ei suositella, että esimerkiksi latvukset typistetään, vaan puuta tulisi leikata aina niin, että sen luonnollinen kasvutapa säilyy.

Vanhojen puiden osalta kannattaa käyttää harkintaa tai olla yhteydessä ammattitaitoiseen puunhoitajaan. Vanhat puut ovat arvokkaita, kestävät usein terveinä ja hyvin hoidettuina monenlaisia sääilmiöitä, joten niitä ei kannata hävittää hetken mielijohteesta. Parhaimmillaan vanhalle puulle tehdään useampivuotinen hoitosuunnitelma, jonka avulla siitä on iloa pitkään.