Kyllähän Marja Nuora ja Erkki Pöytäniemi jo hankkeeseen lähtiessään tiesivät, ettei uusia uria aukova luomurakentaminen tule sujumaan helpoimman kautta. Kärsivällisyys suunnittelussa, salapoliisityö tiedonhankinnassa, uusien kädentaitojen oppiminen ja ”aatteen palon” yhdistäminen käytännön realiteetteihin ei ole syntynyt hetkessä eikä täysin ilman kompromisseja.

Mutta kyse ei ollutkaan vain talosta ja asumisesta, vaan elämänmallista.

Vielä hevimpää kuin luomu

Ajatus alkoi kyteä kuusi seitsemän vuotta sitten. Koska luomutuotteiden vientiin keskittyneen yrityksen omistajien mielestä ”luomukaan ei enää yksin riittänyt”.

”Kerrostaloasuminen kaupungissa ei ollut arvojeni mukaista elämää. Halusin lisätä omavaraisuutta ja tasapainoa, luontoa ja käsillä tekemistä”, Nuora kuvaa.

”Kun sitten törmäsin kansainvälisessä seminaarissa ajatukseen permakulttuurista, ymmärsin, että juuri sitä olin kaivannut – elämäntapojen muovaamista luontoa ja muuta ympäristöä kunnioittaviksi.”

Edessä oli muutto maalle. Uudeksi asuinpaikaksi kaavailtiin aluksi vanhaa maatilaa, päärakennusta ja maata ympärillä. Sopivaa ei kuitenkaan löytynyt, joten haussa oli rakennuspaikka.

Kun sellainen löytyi lopulta Karjalohjalta, mittava projekti permakulttuurin mallitilasta alkoi kasvattaa juuriaan. Tarkoitus oli levittää aatetta myös eteenpäin.

Savessa omat ja muiden kädet

Selvää oli, että talosta rakennetaan mahdollisimman luonnonmukainen ja ekologinen.

”Ensin ajatuksissa oli hirsitalo, mutta kun tutustuimme savi-olkipaaliratkaisuun, ihastuimme siihen heti. Se tuntui mahdollisuudelta puhtaaseen sisäilmaan ja terveelliseen asumiseen. Ja toki meille maatalouskoulutuksen saaneille ihmisille saven, oljen ja hiekan käyttö tuntui hyvältä”, Nuora kertoo. Idea ja apua löytyi kyseiseen rakentamiseen keskittyneeltä Natural Building Companylta. Pääsuunnittelijana toimi arkkitehti Kati Juola, mutta käytännössä talon suunnitteli Erkin poika Jaakko Pöytäniemi diplomityönään.

”Savihommiin oppii melko helposti”, Nuora toteaa agrologin ja teoreettisen filosofin pohjakoulutuksella. Hän vastasikin talotyömaalla pitkälti savirappauksesta – vapaaehtoisten ja sukulaisten avustuksella.

Ulkopuolisia ammattilaisia on käytetty lähinnä puurungon ja ja betonivalujen tekemiseen. Merkittävä apu saatiin rakentamisen ympärille järjestetyistä työpajoista, joissa opeteltiin niin olkipaaleilla rakentamista, savirappausta kuin muurausta.

”Tässä massiivisessa työmäärässä niin säästettiin monta euroa. Tosin saveen kätensä joutuivat upottamaan myös isot ja pienet sukulaiset ja ystävät, kaikki, jotka paikalle erehtyivät”, Nuora nauraa.

Ja savitöitä riitti – olkien ”pakkaamisen” lisäksi.

”Mahdollisimman tiiviiksi pakattu olkipaali toimii seinässä lämmöneristeenä. Varsinaisena eristeenä toimii ilma, mutta eristysmateriaali muodostaa rakenteen, jossa on pieniä ilmataskuja. Savi toimii paalin molemmin puolin ilmasulkuna. Syntyy rakenne, joka ei läpäise ilmaa, mutta jonka läpi kosteus kulkee”, Pöytäniemi selittää.

”Savea tarvitaan seinien sisäpuolelle vähintään kolme kerrosta: ensimmäinen yhdistää oljen ja saven, toisella tasataan seinät suoriksi, kolmas tasoittaa pinnan. Ulkopuolella pärjätään kahdella kerroksella.”

Talon seinissä on vahva käsityön leima.

Omasta pellosta ja Siperiasta

Paitsi luonnonmukaisuutta, materiaaleissa on suosittu permakulttuurin mukaisesti myös paikallisuutta.

”Savea saatiin omasta pellosta ja hiekkaa lähiseudulta. Olkipaalien osalta tuli ongelmia”, Marja Nuora kertoo.

Perinteisiä pienpaaleja ei löytynyt omalta kylältä, mutta sentään luomutilalta Hollolasta. Muutamien muiden materiaalien hankinta oli hankalampaa.

”Emme halunneet käyttää käsiteltyä puuta edes ulkovuorauksessa. Päädyimme siperianlehtikuuseen, jota hankittiin Viron kautta Siperiasta. Kotimaisen siperianlehtikuusen hinta kun olisi ollut vähintään kaksinkertainen.”

”Ikkunat tilattiin Latviasta, koska emme löytäneet Suomesta käsittelemättömiä tai ekologisella maalilla toteutettuja ikkunoita.”

Erityistä päänvaivaa aiheutti ylä- ja alapohjan eristemateriaali. Olki ei siihen sopinut, pellava oli ”järkyttävän kallista” eikä booraksia sisältävää selluvillaa haluttu käyttää mistään hinnasta.

”Sitten löysin Saksasta yrityksen, joka valmisti puupurua, johon oli sekoitettu savea. Ekologisuudesta huolimatta purun tilaaminen Saksasta tuntui liian hullulta. Hinta olisi ollut normiselluvillaan verrattuna kaksinkertainen, vaikka edelleen vain puolet pellavan hinnasta.”

Ongelma ratkesi, kun erinäisten keskustelujen myötä suomalainen selluvillan valmistaja suostui tekemään koe-erän, jossa booraksi korvattiin savijauholla. Tuote on nyt markkinoilla Termex Green+ -nimellä.

Runsaasti lisätunteja teetti salapoliisityö, jolla selvitettiin materiaalien koostumusta.

”Elintarvikealan ihmisinä olemme tottuneet siihen, että paketista voi lukea sisällön ainesosat. Rakennuspuolella sisältö on kuitenkin liikesalaisuus. Kunnon tuoteselosteen myötä ei tarvitsisi jäädä kenenkään vakuuttelujen varaan”, Nuora painottaa.

Tekno- vai luomuekologista rakentamista?

Rakentamisen lähtökohtana on ollut ekologisuus, mutta Nuora ja Pöytäniemi puhuvat mieluummin luomu- kuin ekorakentamisesta.

”Ekologiseen rakentamiseen voi liittää ainakin kaksi eri liitettä: tekno- ja luomu-. Ensimmäiseen kuuluvat nykyaikaiset passiivitalot, jotka ovat täynnä tekniikkaa ja joissa luomukriteeri ei täyty materiaalivalinnoissa, muun muassa muovien käytössä. Luomutaloissa materiaalit on valittu luonnonmukaisuuden pohjalta: savi, olki, käsittelemätön puu, luonnonmukaiset eristysmateriaalit ja pintakäsittely. Muovia löytyy vain sähkö- ja lvi-tekniikassa. Ja painovoimaisesta ilmanvaihdosta ei luovuta edes energiatehokkuuden takia”, Erkki Pöytäniemi kertoo.

Käytännössä on välillä jouduttu myös valitsemaan ”pienin paha”.

”Jos asioita katsoo vain hiilijalanjäljen kannalta, osa meidänkin valinnoistamme on varmaan vääriä. Ekologisuutta ei kuitenkaan pidä ajatella vain energiakysymyksenä. Myös aineiden kiertokululla ja materiaalien terveellisyydellä on iso merkitys. Talo ei saa olla kertakäyttötuote, joka lopulta muuttuu ongelmajätteeksi. Esimerkiksi energiankulutuksen kannalta normiratkaisu perustusten eristeenä olisi ollut XPS, mutta valitsimme lecasoran. Kun taloa ei enää ole, jätämme mieluummin jälkeen sitä kuin muovia.”

Mutta ei kompromisseiltä ja ”ekologisilta virheiltäkään” ole vältytty.

”Harmittavimmat asiat tapahtuivat rakentamisen alkuvaiheessa, kun oltiin pitkälti sen varassa, mitä meille kerrotaan”, Pöytäniemi muistelee.

”Ensimmäinen järkytys liittyi perustusten harkkojen täytteisiin ja liimauksiin. Työmiesten pursotellessa polyuretaanivaahtoa, iski epäusko koko hankkeeseen. Keskustelujen myötä kuitenkin ymmärsimme, että harkot on liimattava jotenkin, etteivät ne liiku valun aikana. Myrkkyä olisivat olleet myös laastityyppiset liimat.”

”Syyllisyyttä syntyy myös betonin käytöstä. Onneksi sitä tuli vain uunien ja pylväitten alusiin eli vähemmän kuin normitaloon.”

Perustusten ekologisuus onkin vielä hakusessa.

”Vaan eiköhän talossa ole niin paljon puuta ja olkea, että se toimii hiilinieluna, ja ne päästöt, jotka rakentamisessa on aiheutettu, saadaan kuitattua”, Pöytäniemi uskoo.

Omavaraista sähköä ja suljettua kiertoa

Permakulttuurin periaatteisiin kuuluvat myös omavaraiset energiaratkaisut ja suljetut kierrot muun muassa jätevesien suhteen. Iso-orvokkiniityn taloa ei ole liitetty sen paremmin sähkö-, vesi- kuin viemäriverkkoon.

Sähköntuotanto hoituu aurinkopaneeleilla ja tuulimyllyllä. Veden lämmitystä varmistetaan tulevana kesänä aurinkokeräimillä. Systeemi turvataan vielä toistaiseksi bensiinikäyttöisellä generaattorilla, joka muutetaan jatkossa biokaasulla toimivaksi.

”Kun joulu-tammikuussa oli pitkiä tyyniä jaksoja, generaattori pyöri aamulla pari tuntia. Sillä päästiin iltaan asti, ja kun valot jossain vaiheessa sammuivat, kaivettiin kynttilät esiin”, Pöytäniemi toteaa.

”Polttopuita on nyt ostettu, koska ihan kaikkeen ei aika riitä. Mutta niitäkin löytyy omasta takaa, sen verran on metsää ympärillä.”

Vesi saadaan omasta rengaskaivosta, ja jätevedet hoidetaan pajupuhdistamon kautta. Jälkimmäisen osalta alkuperäinen suunnitelma kompostivessasta ja harmaitten vesien hyötykäytöstä puutarhassa vaihtui pajupuhdistamoon.

”Kyseessä on umpisysteemi, josta ei tule mitään ulos”, Pöytäniemi kuvaa.

”8 x 30 metrin alalle kaivetaan 1,5 metriä syvä kuoppa. Sen pohjalle laitetaan vettä läpäisemätön muovikalvo, keskelle jakoputkisto ja maa-aines takaisin. Päälle istutetaan kyseistä käyttöä varten kehitettyjä pajulajikkeita, jotka hyödyntävät kaikki tulevat nesteet ja ravinteet. Kun pajut korjataan pois, niitä voi käyttää polttopuuna tai rakennusmateriaalina.”

Puhdistamo oli niitä harvoja asioita, joista väännettiin kättä myös rakennustarkastajien kanssa.

”Olimme alussa varovaisia idean suhteen, koska rakennusluvassa meidän edellytettiin liittyvän kunnallistekniikkaan. Se sijaitsi mäen päällä, ison tien toisella puolella. Liittymiseen olisi tarvittu pumppaamoa. Ja me halusimme ravinteemme omaan hyötykäyttöön, emme pumpata niitä 30 kilometrin päähän.”

”Yhteydet Käymäläseura Huussiin ja sittemmin vesilaitokseen selkiyttivät, ettei meitä voi pakottaa liittymään viemäriverkkoon. Kävi myös ilmi, että aluksi nihkeä suhtautuminen liittyi vanhaan pajuimeytyskenttään, jota oli alueella käytetty.”

Muutenkin hankauksia lupien osalta tuli ”yllättävän vähän”.

”Itse pelkäsimme eniten suhtautumista painovoimaiseen ilmanvaihtoon. LVI-tarkastajan puheille mentiin suunnitelmien kanssa valmiiksi nyrkit taskussa. Yllätys oli, ettei asiasta tarvinnutkaan väitellä. Se, ettei kokonaiskulutukseen liittyvä energialuku – seinien, ovien, ikkunoiden, katon, lattian sekä ilmanvaihdon yhteenlaskettuun lämpöhäviö eli rakennuksen kokonaisenergian kulutus – täyttynyt, ymmärrettiin tässä tapauksessa ihan hyvin. Eihän meillä sitä paitsi ostoenergiaa olekaan.”

Lämpöä tulipesistä ja lattiasta

Paitsi sähköä, talossa riittää myös lämpöä, jota syntyy kolmesta vähäpäästöisestä tulisijasta: takkauunista, leivinuunista ja puuliedestä.

Heti alusta oli itsestäänselvää, että lämmitys hoidetaan puilla. Mutta.

”Puuhan ei voi olla Suomessa virallisesti päälämmitysmuoto”, Pöytäniemi tuhahtaa. Siis puutakka ei tule kyseeseen, mutta puuta voi käyttää keskuslämmityskattilassa.

”Sähkö- tai maalämpö ensisijaisena ei ollut meillä mahdollista. Onneksi tilanne saatiin korjattua sillä, että takkauuniin suunniteltiin kuumavesikierto eli sillä lämmitetään kuumavesivaraajaa. Näin se muuttui puulämmitteiseksi lämmityskattilaksi.”

Lattian saviosien alla kulkevat siis myös lattialämmitysputket, jotka ovat osa virallista päälämmitysjärjestelmää. Lämpö saadaan varaajasta huoneisiin putkien kautta ja varaajaa voitaisiin lämmittää esimerkiksi sähköllä. Putkiston voi tarvittaessa kytkeä muihin lämmitysmuotoihin, jos talolla on joskus tulevaisuudessa uusi omistaja.

Lattian tummilla saviosilla vaikutusta on lämpötilaan jo nyt.

”Isojen ikkunoiden edessä ne ovat lämpöä imevää massaa. Aurinkoisina päivinä sisälämpötila nousee monta astetta. Ja lämmön keräämistä voisi tehostaa raivaamalla ikkunoiden edessä lattialla olevat tavarat muualle”, Nuora naurahtaa.

Lämpöä riittää, vaihteluväli on 16–24 astetta.

”Lämmitys vaatii totuttelua”, Nuora myöntää. ”Kun ulkona on kylmä, lämmitetään enemmän. Ja seuraavana päivänä on tosi kuuma, jos ulkona ei ole enää kylmä. Minä lämmitän taloa vasta, kun en enää tarkene. Kummasti Erkki usein valittaa työmatkoilta tultuaan kylmyyttä.”

Lämpöön vaikuttaa myös talon rakenne.

”Paalien väleihin on pakostakin jäänyt aukkoja. Se lienee yksi työpajojen kääntöpuoli: ei voi valvoa kaikkea, mitä ja miten tehdään. Eikä pienpaaleista tehty seinä voi olla yhtä tiivis kuin valmiina ostettu olkielementti, joissa oljet on laitettu puukehikon sisään tietylle tiiviydelle lasketusti parhaan eristysarvon mukaan”, Nuora myöntää.

”Myöskään saven ja puun välisiä rajapintoja ei saa täysin tiiviiksi ilman teippauksia – joita emme halunneet käyttää.”

”Mutta onneksi talo ei ole eristysarvoiltaan passiivitalo. Koska kaikkia kolme tulisijaa käytetään paitsi lämmitykseen, myös ruuanlaittoon, leipomiseen ja vedenlämmitykseen, ilman ylimääräistä tuuletusta täällä olisi liiankin lämmintä”, Pöytäniemi huokaa.

Lisäpaalit odottavat käyttöä

Iso-orvokkiniityn tontti löytyi vuonna 2014, ja taloon voitiin muuttaa lokakuussa 2017. Väliaikoja asuttiin jopa asuntovaunussa.

”Onneksi periaatteena on ollut, ettei päästetä paniikkia päälle, vaan pohditaan asioita. Ellei asioille olisi annettu aikaa, olisi varmasti tehty monia virheitä”, Nuora korostaa.

Ja riittää miettimistä ja tekemistä edelleen. Talon terassit ovat kesken, rakennustelineet pitäisi saada myytyä. Alkuperäinen ajatus omavaraisesta ruoantuotannosta vasta orastaa; peltoalaa siihen löytyisi kuusi hehtaaria.

Myös säilössä olevat olkipaalit odottavat käyttöä.

”Maakellari ja sauna”, Marja Nuora suunnittelee seuraavia rakennuskohteita. Unelmana on myös climate battery -periaatteella toimiva kasvihuone.

”Lähtökohtana on amerikkalainen auringolla lämpiävä kasvihuone, jossa kasvatetaan jopa trooppisia kasveja. Se sijaitsee 2 000 metrin korkeudessa ilmastossa, joka on yhtä kylmä kuin meillä, mutta valoisampi. Erityisen mielenkiintoista on kasvihuoneen yhteydessä oleva sauna, joka tuottaa sinne lämpöä kylminä pakkasöinä.”

”Mukavaa olisi, ettei saunanlämmitys menisi tässäkään mielessä hukkaan. Emme vain ole vielä keksineet, miten lämmittää saunaa kesällä niin, ettei kasvihuone kuumene. Ehkä tarvitaan erillinen kesä- ja talvisauna.”

Joka tapauksessa jo nyt kahdesta permakulttuuriin hurahtaneesta luomutuotannon ja elintarvikealan ammattilaisesta on tullut melkoisia luomurakentamisen asiantuntijoita.

”Tietoa olisi vaikka toista taloa varten. Ja itseluottamusta siihen, että monenlaista oppii tekemään”, Erkki Pöytäniemi kertoo.

”Esimerkiksi keittiötasoja ei aluksi pitänyt tehdä itse, mutta ei luomutaloon valmiskeittiöpaketti liimoineen ja ruuveineen sovi. Olohuoneeseen syntyikin puusepänverstas, vaikka en ole työkaluihin juurikaan tarttunut sitten koulun veistotuntien. Rahaa niiihin on kyllä varmaan uponnut keittiön verran”, Pöytäniemi nauraa.

”Netti ja YouTube mahdollistavat monia asioita, sillä aina jostain päin maailmaa löytyy se hullu, joka ajattelee samalla tavalla. Katselemalla videoita tuntikausia ja tekemällä sitten töitä kymmeniä tunteja voi toteuttaa ideansa. Ei se sen vaikeampaa ole.”

Omien arvojen mukaisen talonkaan rakentamisen osalta.