Rakentamisen suhdannekäänne on ollut nopea. Uhkana on myös toimitusaikojen piteneminen.

Rakentaminen kokonaisuutena supistui viime vuonna 4 prosenttia, mutta täksi ja ensi vuodeksi Rakennusteollisuus RT ennakoi parin prosentin kasvua. LVI-tukkumyynti on kääntynyt vuoden ensimmäisen kvartaalin (tammi–maaliskuu) negatiivisen tuloksen jälkeen selvään kasvuun. Heinä–syyskuussa kasvua oli jo peräti 13 % edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Rakentajien ja rakennuttajien rasitteena ovat kustannusten nousu ja ongelmat komponenttien saatavuudessa.

”Rakentamisen hyvä vauhti on nostanut talotekniikkatuotteiden volyymeja. Tämä ei kuitenkaan sellaisenaan selitä hyvää tilastoa. Euromääräisestä kasvusta merkittävä osa johtuu raaka-aineiden ja komponenttien voimakkaasta kallistumisesta, joka näkyy myös tuotteiden ja järjestelmien myyntihinnoissa”, toteaa Talotekninen teollisuus ja kauppa ry:n (Talteka) toimitusjohtaja Ilkka Salo.

Talteka on Rakennusteollisuuden toimialajärjestö ja se tilastoi LVI-teknisten tuotteiden tukkumyyntiä.

Uhkana toimitusaikojen piteneminen

Rakennusteollisuus ennakoi kasvun jatkuvan vielä ensi vuonnakin. Myös LVI-urakoitsijoiden näkymät ovat valoisat. Asuntorakentamisen ohella myös toimitilarakentaminen toipuu.

Korjausrakentamisessa koronan aiheuttama varovaisuus näyttäisi vaihtuvan kasvuun. Etenkin asuinrakennusten korjaukset ovat selkeästi lisääntyneet.

Teollisuus- ja varastorakentamisen ennakoidaan kasvavan selvästi. Julkisen sektorin hankkeetkin toipunevat notkahduksen jälkeen. Liike- ja toimistorakentamisen puolella odotukset ovat kuitenkin matalammalla.

”Tilanne näyttää hyvältä, mutta suurena uhkana ovat raaka-aineiden sekä komponenttien kustannusten nousu ja pitkät toimitusajat. Loppuvuoden kasvulukemat eivät todennäköisesti ole parin viime kvartaalin tasolla, mutta koko vuosi jää melkoisella varmuudella plussan puolelle. Aloitusten hyvä taso kannattelee talotekniikkaa pitkälle ensi vuoteen”, arvioi Salo.

Lue lisää:

Rakennustarvikkeiden hinnannousu jatkuu vahvana

TM Rakennusmaailma vertaili rakennustarvikkeiden hintoja: Nopeaa nousua, peruttuja talokauppoja