Maarakennusalalla riittää töitä. Vasta parikymppinen jämsäläinen kaivinkoneyrittäjä on tiennyt haluavansa alalle pikkupojasta alkaen.

Jere Alanko tykkäsi pikkupoikana leikkiä kaikenlaisilla pienillä työkoneilla. Totta kai: kippaavia kuormureita ja iloisenvärisiä kaivureita löytyy useimmilta hiekkalaatikoilta. Hän kuvitteli, miltä kaivinkoneen sisälle kiipeäminen tuntuisi. Isosta laitteesta pojalla ei ollut kokemusta, sillä hän ei ollut syntynyt maarakentajaperheeseen eikä kukaan lähipiirissä omistanut suuria koneita.

Se ei kuitenkaan estänyt Jereä haaveilemasta omasta kaivinkoneesta.

Nyt 25-vuotiaan nuorukaisen yritys Jalan Maansiirto Oy on aliurakoimassa VT 23:n varrella välillä Varkaus-Varpaisenmäki perusparannushankkeessa, joka kestää lokakuuhun 2022. Pääurakoitsijana hankkeessa on GRK Infra Oy:n. Jere työskentelee viime kesänä hankkimallaan 17,5-tonnisella, vuoden 2020 mallisella CAT M315 F -pyöräalustaisella kaivinkoneella.

Jeren yritys on kesällä aliurakoimassa VT 23:n varrella GRK Infran hankkeessa. Kohteessa vastaavana työnjohtajana on Jyri Pehkonen (oikealla).

Fasiliteetit kunnossa

Kaivinkoneen tilava ohjaamo on Jeren työhuone ja sitä voi hyvällä syyllä hulppeaksi haukkua. Näkymät suurten ikkunoiden läpi ovat joka suuntaan esteettömät.

Lämmitettävä, ilmajousitettu istuin on niin mukava, ettei siitä edes haluaisi nousta. Kaiken kokoisille kuljettajille löytyy riittämiin säätömahdollisuuksia myös käsinojista. Mukavuutta lisäävät ilmastointi ja radion hyvä äänentoisto.

Kaivinkonetta voisi kuvitella olevan raskasta ohjata, mutta Caterpillarilla kuljettajan mukavuuteen ja ergonomiaan on kiinnitetty huomiota. Ohjauspylvästä saa kallistettua ja korkeussäädettyä maun mukaan.

Jeren kaivinkoneessa on muuten paitsi taakse, myös sivusuuntaan näyttävät kamerat.

Kaivuutyössä Jereä avustaa kotimainen 3D-koneohjausjärjestelmä Novatron Xsite PRO 3D, joka pyörii 8,4:n tuuman heijastamattomalla kosketusnäytöllä.

Jeren CAT M315 F ei tietenkään ole ainut VT 23:n työmaalla uurastava työkone. Jeren pyöräalustainen kaivinkone on työmaan väylätöistä vastaavan työnjohtaja Jyri Pehkosen mukaan sopiva toimimaan työmaalla yleiskoneena: hoitamaan esimerkiksi liikennejärjestelyjä, valaistuksen rakentamista ja viimeistelytöitä. Se on juuri passeli kaikkeen sellaiseen, mihin tela-alustaiset koneet ovat turhan raskaita ja jopa kömpelöitä.

Pyöräalustaisia kaivinkoneita näkeekin usein kaupungeissa, vaikkapa rakennetun ympäristön saneerauskohteissa, sillä ne liikkuvat näppärästi kivellä ja asfaltilla. Pyöräalustaiset kaivinkoneet rekisteröidään. Vilkkuineen ja valoineen ne voivat siirtyä muun liikenteen seassa kohteesta toiseen tarpeen vaatiessa kymmeniäkin kilometrejä, joskin todella pitkät siirtymät on toki 35–40 km:n tuntinopeuden vuoksi silti järkevintä hoitaa lavetilla.

Koulun kautta hommiin maarakennusalalla

Peruskoulun jälkeen Jere suuntasi ajoneuvoasentaja- ja logistiikkaopintoihin Jämsänkoskelle. ”Minulla oli valmiina työpaikka työssäoppimista varten”, hän kertoo.

Kaksoistutkinnon hän suoritti vuonna 2012. Sen ansiosta Jere sai suoritettua opintojensa yhteydessä rekkakortin.

Jeren lapsuusaikaiset unelmat alkoivat vähitellen käydä toteen. Kesätyöpaikassa paikallisessa yrityksessä hallin pihaa siivoavilla pojilla oli lupa ajaa koneita – jos siis kiinnosti.

”Arvaat varmaan, mitä me tehtiin. Ei me oltais muuta tehtykään kuin ajettu,” Jere nauraa.

Työmaakokemusta Jere hankki Jämsässä kaikenlaisista avustavista tehtävistä Jämsässä niin talonrakennus- kuin infratyömaillakin. Hän ajoi kuorma-autolla tavaraa ja työskenteli perämiehenä. Lopulta tarjoutui mahdollisuus päästä kaivamaan ja siitä se lähti.

Jere on kiitollinen, että sai aloittaa, vaikka olikin omien sanojensa mukaan täysi raakile.

”Välttämättä siinä ei alussa ollut päätä eikä häntää, mutta sain kuitenkin tehdä. Joku neuvoi liikkeet ja kertoi, miten mitäkin tapahtuu. Tyyli oli vapaa. Opiskelin sitten aika omatoimisesti.”

Jere huomasi, että työ sujui ja tuntui luontevalta – aivan kuten hän oli oikeastaan pikkupojasta saakka arvannutkin.

Koulun ohella Jere kaivoi niin paljon kuin kerkesi ja pystyi. Jokapäiväisesti Jere kaivanut sen jälkeen, kun hän pääsi armeijasta kesällä 2016.

Maarakennuskoneenkuljettajan ammattitutkinnonkin Jere on sittemmin suorittanut. Opettaja kävi katsomassa työsuorituksen työmaalla.

Oma yritys

Viime vuoden kesällä Jere toteutti toisen pitkäaikaisen haaveensa ja perusti oman yrityksen. ”Minulla on ollut pitemmän aikaa ajatuksena omistaa kone ja viime kesänä tuli tunne, että nyt se on hankittava.”

Uuden kaivinkoneen hankkiminen vaatii jo aika lailla uskallusta, sillä ne eivät ole ihan halpoja laitteita. Useita satoja tuhansia euroja niihin saa menemään. Jos sellaisia summia ei ole pankkitilillä, on otettava lainaa ja tehtävä todella kovasti töitä sen maksamiseen.

”Kyllähän siinä muutama uneton yö meni miettiessä”, Jere myöntää.

Osakeyhtiön kalustokanta on nykyisin auto ja bränikkä kaivinkone, jolla oli maaliskuun alussa työtunteja 1 050.

Pääsääntöisesti Jere on ollut koneensa kanssa alihankintatöissä, enimmäkseen tiehankkeissa, kuten VT23:n parantaminenkin on. Pienempiä projekteja yksityisille hän tekee siinä sivussa. Ne saattavat olla vaikkapa pensasaitojen pohjia tai rasvamonttuja.

Mikroyrittäjänä on oltava joustava. Jos koneelle ei ole kysyntää, on keksittävä muuta. Vuoden alussa Jere työskenteli toimeksiantajan koneella tekemässä kerrostalon pohjia Helsingin Vuosaaressa. Jere sanoo, että Helsinkiin oli kiinnostavaa lähteä, kun siellä tulee muuten harvemmin käytyä. Työviikolla hän asui kämpällä Vantaalla.

Jerellä on osakeyhtiö, jonka kautta hän yleensä tietysti laskuttaa. Silloin kun tarvitaan pelkästään Jeren työpanosta, hänelle saatetaan kuitenkin maksaa myös normaaliin tapaan palkkaa.

Rakentajat tekevät pitkää päivää. Ympäripyöreät päivät ja ylikin eivät ole ollenkaan harvinaisia. Kaupunkikeskustoissa työaika voi olla meluhaitan takia rajattu 7–18, mutta pitkä se päivä sittenkin on.

Mitä ahkera kaivinkoneyrittäjä tekee vapaalla?

”Päivät kuluvat töissä. Viikonloppuna haluankin sitten tehdä jotain muuta kuin istua kotona. Viime vuonna pidin viikon vapaata ja kävimme pohjoisessa ajamassa moottorikelkalla, mutta nyt se taitaa kyllä jäädä väliin.”

Hyvä kaivinkoneurakoitsija ei paljon mainoksia kaipaa eikä Jerellä ainakaan vielä ole esimerkiksi verkkosivuja. Hän sanoo tyynesti, että sana kulkee tuttujen kautta.

”Tällä alalla riittää, että naama tunnetaan. Oman työn jälki riittää mainokseksi. Työ löytää tekijänsä tuttujen mestareiden kautta.”

Jere on tyytyväinen mies. ”Tykkään tehdä näitä töitä”, hän kertoo. ”Hienointa siinä on, että näen oman käden jäljen.”

Työ ja työpäivät vaihtelevat niin paljon, ettei niihin mitenkään pääse kyllästymään.

Jere on tyytyväinen myös konehankintaansa. Suuren telakoneen hankinta olisi haastava päätös. Hänelle sopii paremmin kuin hyvin pienempi pyöräalustainen kone, jolla kuitenkin usein työ viimeistellään. ”Tykkään niin sanotuista näpertelyhommista”, Jere nauraa.

Koneohjaus avustaa

Monilla työmailla työkoneohjauksen 3D onkin jo edellytys, muuten sinne ei koneen kanssa ole tulemista. Isoissa urakoissa koneohjaus on aina käytössä. Tietomallien käyttöönotto ja 3D ovat nopeuttaneet ja helpottaneet konetyötä työmailla merkittävästi. Uuden tekniikan myötä laatu kasvaa ja kuljettajat tietävät, mitä ovat tekemässä, kun suunnitelmat ovat koneessa mukana. Mallit tulevat suunnittelijalta suoraan koneeseen ja työn jälkeä voidaan seurata reaaliajassa.

Mittamiehet ovat kadonneet työmailta korkoja tikuttamasta, kun kaiken näkee näytöltä.

Kaivinkoneen koneohjausraporteilla voidaan laatuvastuurakentamisessa raportoida reaaliaikaisesti serverille vaikkapa tietyömaan edistymistä.

Vaikka koneohjaus onkin välttämättömyys, kuljettajan työtä se ei hänen puolestaan tee. ”Se vain avustaa ja helpottaa kaivuutyötä. Olen kyllä opetellut tekemään ihan ilmankin”, Jere painottaa.

Monille videopelejä harrastaville, tablettien, älypuhelinten ja pelikonsolien parissa varttuneelle koneohjaus on usein innostavaa ja helppoa. Jere ei kuitenkaan harrasta pelaamista eikä hänellä ole edes tietokonetta. Laskutuksenkin hän hoitaa tabletilla. Koneohjauksen hän opetteli työssä itse.

Jerellä on käytössä Novatronin Xsite PRO 3D -koneohjausjärjestelmä, mutta hän on käyttänyt myös Trimble Earth-Worksia. ”Leica Geosystemsin koneohjauksesta minulla ei ole kokemusta.”

Jere aloitti Trimblellä ja kysyi tarvittaessa neuvoa työkavereilta. Nova-troniin siirtyminen kävi sittemmin sujuvasti.

”Niissä on aika lailla samanlainen ajatus, vaikka ne ovatkin eri tavoin toteutettuja,” hän perustelee. Suomalaisesta Novatronista Jere pitää, sillä yrityksen etätuki toimii hänen mukaansa todella hyvin. Opastusta saa päiväsaikaan hyvin ja noviisille painotettiin, ettei tyhmiä kysymyksiä ole. Kaikki materiaalikin on suomeksi.

Ihmisläheistä hommaa

Jere sanoo, että kaivinkonekuljettajan työ sopii hyvin monenlaiselle ihmisille, jos vain kiinnostusta alaan riittää.

”Oma-aloitteisuutta ja pitkäjänteisyyttä tarvitaan ja ihmisten kanssa pitää tulla toimeen. Sitähän kuvittelisi helposti, että päivät pitkät istutaan yksin koneessa, mutta sellaistahan tämä työ ei ole ollenkaan. Todella harva työmaa sijaitsee metsän keskellä. Hyvällä huumorilla työmailla kyllä pärjää!

Samaa sanoo Tampereen ammattikorkeakoulussa infra-alan työmaa-aineita opettava lehtori Petri Lyly.

”Työssä tarvitaan ihmissuhdetaitoja, sillä kaivinkonekuljettajat työskentelevät liikenteen seassa ja rakennustyömailla he ovat loppukäyttäjien kanssa tekemisissä. Sosiaaliset, avoimet ihmiset pärjäävät alalla parhaiten.”

Kaivinkonekuski ei tarvitse fyysistä voimaa, mutta päivät tuppaavat olemaan pitkiä. Työ sopii myös naisille. Jere sanoo, että hänen tapaamansa naispuoliset kaivinkonekuskit ovat olleet rauhallisia, sisukkaita ja kovia tekemään töitä.

”Harva heistä on eksynyt vahingossa alalle.”

Sisätyötähän kaivinkonekuljettajan työ ei ole. Ulkosalla on oltava valmis tekemään työtä – vaikka hytti mukava onkin – ja liikkumaan työmaalta toiselle joskus jopa kauaskin kotipaikkakunnalta.

Maarakennusalalla riittä töitä

Kuten rakennusalalla yleensäkin, maarakennusalalla on työvoimapula. Suomen rakentamisen kokonaisvolyymista yli neljäsosa on infran rakentamista ja kunnossapitoa. Kaivinkonekuljettajille löytyy työpaikkoja paitsi varsinaisista maarakennusalan yrityksistä, myös louhinta-, viherrakennus- ja asfaltointiyrityksistä, sora- ja talonrakennusyrityksistä, rakennuskivenjalostuslaitoksista, kaupunkien ja kuntien kunnallistekniikan osastoilta sekä kiinteistönhoitoyrityksistä. Myös kaupan ja teollisuuden puolella kaivataan kipeästi työmaaosaamista.

Jos ei halua mennä toisen palvelukseen, voi tietysti aina perustaa oman yrityksen.

”Ihan tavallista ei kuitenkaan ole, että sen tekisi niin nuorena kuin Jere on tehnyt”, Infra Häme Ry:n ja Infra Nuorten toiminnanjohtaja Antti Astrén huomauttaa.

INFRA ry on infrarakentamisen ammattilaisten toimiala- ja työnantajaliitto, jolla on 1 600 jäsenyritystä. Ne työllistävät noin 16 000 infra-ammattilaista. INFRA Nuoret on tarkoitettu alle nelikymppisille INFRA ry:n jäsenille ja jäsenten jälkikasvulle. Se on nuorten alan yrittäjien oma kanava vaikuttaa, verkostoitua ja saada tukea omaan yritystoimintaan. Jäseniä INFRA Nuorissa on 80. Antti Astrénin mukaan tyypillisellä nuorella infrayrittäjä työskentelee yksin. Liikevaihtoa vuodessa on noin 150 000 euroa.

Juttuun on haastateltu myös tuotepäällikkö Iiro Haatajaa Caterpillar-laitteita edustavasta Avesco Oy:stä.

Artikkeli on ilmestynyt TM Rakennusmaailmassa 7/21.

Oma väylä opiskeluun

Kaivinkoneen kuljettajaksi voi opiskella toisen asteen oppilaitoksissa suorittamalla kaivinkoneen kuljettajan perustutkinnon. Opinnot kestävät puolestatoista kolmeen vuotta. Aiempaa kokemusta maarakennusalasta ei tarvita. Maarakennuskoneiden käytön osaamisalan valinnaisiin tutkinnon osiin kuuluu muun muassa maarakennuskoneiden 3D-paikannus tai -ohjaus.

Alasta kiinnostunut voi suorittaa myöhemmin myös maarakennusalan ammattitutkinnon. Tutkinto antaa syventävän osaamisen maarakennusalan tehtäviin ja sopii hyvin esimerkiksi maarakennuskoneiden kuljettajille, asfalttityöntekijöille, viher- ja ympäristörakentajille sekä putkiverkostorakentajille. Koulutus valmistaa näyttötutkintoon.

Maarakentajien työkohteisiin kuuluvat kadut, tiet, vesiväylät, padot, satamat, lentokentät, energiaverkostot, kalliorakenteet, maanalaiset tilat, rautatiet sekä ympäristörakenteet, kuten viher-, liikenne-, urheilu- ja liikunta-alueet ja talojen pohja- ja piharakenteet.

Maanrakentaja voi halutessaan jatkaa opintojaan ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Hän voi opiskella esimerkiksi maarakentajamestarin erikoisammattitutkinnon, yhdyskunta- ja ympäristötekniikkaa, rakennusmestariksi tai rakennustekniikan insinööriksi. Ylioppilastutkintoa ei siis todellakaan tarvita. Tampereen ammattikorkeakoulussa noin kolmannes infra-alan opiskelijoista on ammattikoulutaustaisia. Opiskella voi sekä päiväopintoina että monimuoto-opetuksessa työn ohessa. Keväällä 2021 infra-alan rakennusmestareiksi oli valmistumassa ryhmä monimuoto-opiskelijoita.

”Jos opinnot viiden työmaalla vietetyn vuoden jälkeen alkavat kiinnostaa, sille ei ole estettä. Jollet jaksa lähteä opiskelemaan tutkintoon saakka, voit avoimella puolella ottaa minkä tahansa yksittäisen kurssin ja suorittaa sen”, Petri Lyly kannustaa.

Petri Lyly sanoo, että jos kiinnostusta alalle vain löytyy, jokaiselle löytyy sopiva tapa opiskella.

Nuorten naisten osuus on infra-alalla kasvussa, alan opiskelijoista heitä on 15–20 prosenttia. Alalle ei vaadita mitään erityisominaisuuksia.

”Ei tarvitse olla syntynyt kaivinkoneen hyttiin tai tietokoneen ääreen”, Petri Lyly vakuuttaa.

”Meille tulee insinööri- ja mestariopintoihin niin pitkän matikan kuin lyhyen matikan lukijoita ja ammattikoulun käyneitä. Juuri nyt meillä opiskelee päiväryhmässä infrapuolen insinööriksi kaksi nelikymppistä ammatinvaihtajaa, joista toinen on merimies, toinen leipomontyöntekijä ja kolmen lapsen äiti.