Älylukko avaa kodin ulko-oven kätevästi ilman avaintakin. Erilaisia lukitusjärjestelmiä on monenlaisia. Parhaiten sopivan valinnassa on hyvä selvittää muutamia perusasioita.

Älylukko, digilukko ja elektroninen lukko ovat nimiä uusille lukitusjärjestelmille. Usein älylukolla virheellisesti tarkoitetaan pelkästään ilman avainta toimivaa lukkoa. Kyllä älyä löytyy niin mekaanisista avaimista kuin älypuhelimen käyttöliittymästä, kulkunapeista ja niihin yhdistetyistä älylukoistakin.

Kodin ulko-ovien älylukot voidaan karkeasti jakaa kolmeen ryhmään: mekaanista avaimia käyttävät, älypuhelimella ohjattavat ja kulkukortilla tai napilla toimivat lukot. Kaiken lisäksi nämä voivat olla tuotemerkistä riippuen myös samassa älylukossa.

Lisäksi älytoiminnoilla varustetun vääntimen voi asentaa olemassa olevan lukkomekanismin päälle ilman, että olemassa olevaan sisäpuolen lukkorakenteeseen tarvitsee tehdä mitään muutosta. Etäohjattava vääntömoottori vääntää lukkonuppia ja avaa lukituksen tavalliseen tapaan. Vaihtoehtoja lukitusjärjestelmän älykkyyden lisäämiseen on siis useita.

Uudet lukitusjärjestelmät säästävät

Kerros- ja rivitalossa helposti päivitettävät avaimien ja lukkojen oikeudet helpottavat lukitusjärjestelmän ylläpitoa. Pääsyoikeuksia voi muuttaa joustavasti. Kadonnut avain tai kännykkäkoodi voidaan ohjelmallisesti ottaa pois käytöstä ilman, että lukkoja tarvitsee uudestaan sarjoittaa tai muiden avaimia vaihtaa. Muutoksien tekeminen käy nopeasti hallintaohjelmalla.

Omalla lukolla varustettuja älylukitusjärjestelmiä ovat muun muassa avaimelliset iLOQ S5 ja Abloy Pulse sekä avaimettomasti toimivat Yale Doorman ja Easyaccess.

iLOQ:n avaimissa ei ole yksilöiviä jyrsintöjä, vaan kaikki tieto on ohjelmoitu vahvasti salattuna avaimen mikrosiruun. Avainta ei voi kotikonstein kopioida. Lukkosylinteri tallentaa muistiinsa lukon avaamisen tai avaamisyrityksen. Älylukko ei tarvitse paristoa, sillä lukkosylinterissä on generaattori, joka tuottaa tarvittavan käyttösähkön avaimen työntyessä lukkopesään. Tuoteperheeseen kuuluu myös Privus-malli, jonka voi asentaa myös vanhaan lukkorunkoon ja lukitusjärjestelmä antaa käyttäjän itsensä ohjelmoida lukot ja avaimet. Tuoteperheeseen kuuluu myös riippulukko, kalustelukko ja avainkytkin. iLOQ-lukitusjärjestelmään kuuluvat älypuhelinsovellukset Android- ja iOS-käyttöjärjestelmille.

Abloy Pulse on avaimellinen kerrostaloihin ja pari/rivitaloihin tarkoitettu älylukitusjärjestelmä. Päivittäminen peruslukosta älylukon tapahtuu vaihtamalla sylinteri tai avainpesä. Avaimen työntöliike antaa tarvittavan energian avaimelle ja lukolle, joten paristoista ei tarvitse kantaa huolta. Avaimet ja lukot kommunikoivat keskenään ja hallinnointi onnistuu vaikka älypuhelimen välityksessä. Tällöin lukitusta hallinnoivan ja avaimen käyttäjän ei tarvitse olla samassa paikassa.

Lukko auki sormenjäljellä

Yale Doorman on paristotoiminen älylukko, jota käytetään ilman mekaanista avainta, vaan avaamiseen voi käyttää koodia, kulkutunnistetta, kaukoavainta tai älypuhelinta. Myyntipakkauksen lukkorunko asennetaan olemassa olevan lukkorungon tilalle. Tilapäinen kulkukoodi/lupa voidaan syöttää lukkoon, joten vara-avaimia ei tämä järjestelmä kaipaa. Älylukon mobiilikäyttöä varten tarvitaan lukon lisäksi erikseen myytävät Yale Smart Home -keskusyksikkö sekä lukkomoduuli.

Yale Doorman kätkee sisäänsä mm. automaattisen lukitustoiminnon, joka lukitsee oven automaattisesti, kun ovi suljetaan. Lukon sisäänrakennettu hälytin ilmoittaa lukkoon kohdistuvista murtoyrityksistä ja saa tarvittaessa hälyttämään oven aukaisuista. Yale Doorman voidaan myös kytkeä osaksi Yale Smart Home- tai Verisuren hälytysjärjestelmää.

Easyaccess Easyfingertouch -älylukko on varustettu sormenjälkiskannerilla ja kosketusnäytöllä. Koodilla, sormenjäljellä tai tunnisteavaimella toimiva lukko on itse asennettava. Skandinaavisiin mittoihin suunniteltu lukkorunko asennetaan suomenkielistä ohjetta seuraten. Kahdella paristolla toimivan lukon mukana on kolme tunnisteavainta ja lukon muistiin voi tallentaa 999 erilaista pääsykoodia ja kaksisataa sormenjälkeä. Asennuksen ja koodauksen jälkeen lukko on käyttövalmis.

Mikäli väärä käyttäjäkoodi syötetään viisi kertaa peräkkäin, lukko sulkeutuu kolmeksi minuutiksi, jonka jälkeen koodia voi jälleen syöttää. Lukossa on näppäimistö myös sisäpuolella, jolloin oven saa tarvittaessa lukittua myös sisältä päin näppäimillä. Tarvittaessa älylukon saa liitettyä Easy Zigbee 3.0/BLE- ja EasyRing Lock –moduuleihin, joilla lukko saadaan liitettyä osaksi älykotijärjestelmää tai oven avaamisen etänä.

Toimiva älylukko oveen

Uuden lukon tai etävääntimen mekaanisten mittojen sopivuus on syytä tarkistaa ja myös ulko-oveen hankittaessa laitteen pakkaskestävyys. Omakotitalon ulko-ovessa lukko joutuu toimimaan varsin laajalla lämpötila-alueella. Mekaanisesta lujuudesta ei kannata tinkiä.

Kannattaa jo suunnitteluvaiheessa ottaa kuvat nykyisestä ovesta ja siinä olevasta lukosta sisä- ja ulkopuolelta sekä oven sivulla olevasta lukkorungosta. Lukkorunkoon on merkitty vaihtoehtoja etsittäessä tarpeellinen lukkorungon tyyppi.

Etäohjausta varten tarvitaan langaton yhteys, joka voi olla laitteesta riippuen esimerkiksi kodin langaton lähiverkko (wlan), bluetooth, Z-Wave, RFID ja Zigbee. Tärkeintä on valita ohjaustapa, jolla on mahdollista toteuttaa tarvittaessa esimerkiksi pääsyoikeuksien helppo jakaminen, kertakäyttöisten pääsyoikeuksien luominen, saada kulkijoiden tiedot ja mahdollisuuden liittää lukkojärjestelmä muihin kodin älyjärjestelmiin.

Iso askel on päätös siirtyä kokonaan avaimettomaan järjestelmään ja luopua mekaanisista avaimista. On hyvä muistaa asiaa harkittaessa, että vanhan lukon tai lukitusjärjestelmä päälle asennettavat älylukkoratkaisut eivät tuo turvaa, jos käytössä on liian vanhat mekaaniset avaimet ja avaimista voi vuosien saatossa olla tehty teillä tietämättömillä olevia kopioita. Lisäksi avainmallit ja mekaniikat on suojattu patenteilla vain tiettyyn vuoteen saakka.

Älylukoista löytyy parhaiten tietoja valmistajien nettisivuilta. Sieltä käy selville hinnan lisäksi lukon ominaisuudet ja ennen kaikkea sopivuus haluttuun oveen. Sopivia uusia lukkoratkaisuja ja vanhan lukon päivitystä älykkääseen versioon kannatta tiedustella myös lukkoliikkeistä, koska heillä on paras asiantuntemus vanhoihin ja uusiin lukitusjärjestelmiin.

Ennen uuden älylukon tai älyvääntimen asennusta on selvitettävä ovessa jo olevan lukon mallimerkintä, jotta voidaan varmistua uuden lukon tai vääntimen soveltuvuudesta. Tavallisesti lukon mallimerkintä on selkeästi näkyvillä.

Artikkeli on ilmestynyt TM Rakennusmaailmassa 11/21. Lue artikkeli digilehdestä.

Lue lisää:

TM Pikakoe: Yale Linus -älylukon asentaminen hoituu vartissa

TM Pikakoe: Kotimainen Pindora -älylukko on tuore tulokas