Mikrokuituliina tekee siivouksesta joutuisaa ja parantaa siivoustulosta silmin nähden. Hyvä mikrokuituliina kestää hyvin hoidettuna kymmeniä pesukertoja.

Siivous on meille useimmille pakkopullaa, jonka sujuvuutta kannatta parantaa oikein valituilla välineillä. Kannattaa myös aika ajoin päivittää omia vakiintuneita siivoustapojaan ja kokeilla kehityksen mukanaan tuomia uusia liinamateriaaleja.

Kodin siivousliinat valmistetaan nykyään pääosin helposti muokattavista ja hyvin ohuista tekokuiduista. Ne tuovat monia etuja siivoukseen. Nykyaikainen mikrokuituliina tekee siivousaskareista entistä joutuisampia ja parantaa siivoustulosta silmin nähden.

TM Rakennusmaailma testasi muutama vuosi sitten mikrokuituliinoja. Hankimme testiä varten erilaisia yleiskäyttöön tarkoitettuja mikrokuituliinoja ruokakaupoista ja marketeista. Liinoja myydään usein parin kolmen kappaleen pakkauksissa, mutta eritoten merkkiliinoja on saatavilla myös yksittäin. Otimme lisäksi testiin edullisia nimettömiä yleismikroliinoja, joita myydään todennäköisesti eri tuotenimillä myyntipaikan mukaan.

Mikrokuituliina on monikäyttöinen

Mikrokuitujen tulo markkinoille mullisti siivousta 1990-luvulla. Liinojen erikoisen kuiturakenteen avulla ne poistavat pinnoilta likaa tehokkaammin kuin aiemmin käytössä olleet materiaalit. Nykyään myynnissä on jo moneen eri käyttötarkoitukseen suunniteltuja mikrokuituisia pyyhkeitä ja moppeja.

Nukan pituus on perinteisesti vaikuttanut mikrokuituliinan käyttötapaan.

Pitkänukkainen kuituliina toimii hyvin esimerkiksi sileillä parketti- ja laminaattilattioilla naarmuttamatta pintaa. Karkeampi pintarakenne irrottaa herkemmin pinttynyttä likaa esimerkiksi kylpyhuoneen lattian rosoisesta kaakipinnasta. Ikkunoiden ja peilipintojen pyyhkimiseen suositellaan hyvin sileäpintaista liinaa, joka ei jätä jälkeensä selviä pisarajälkiä. Säämiskän kaltainen hyvin hienopintainen mikrokuituliina puhdistaa silmälasit pintaa naarmuttamatta.

Uusimmat mikrokuituliinat tosin taipuvat jo monikäyttöisiksi kodin puhdistusvälineiksi. Myyntiin on tullut yhä enemmän yleiskäyttöön tarkoitettuja mikrokuituliinoja. Tosin ainakin vielä yleisimmät myynnissä olevat liinat ovat perinteisiä kudottuja keskinukkaisia perusliinoja, mutta joukossa on kiitettävästi myös uudella tekniikalla valmistettuja liinoja. Esimerkiksi keittiön tiskiliinan saa nyt myös mikrokuituisena.

Mikrokuidun on todettu tutkimusten mukaan poistavan rasvan ja pinttyneenkin lian hyvin ilman pesuaineita. Nihkeäpyyhintä sopii kodin monille pinnoille märkäpesua paremmin. Yleiskäyttöinen kankainen perusliina soveltuu useimpiin kohteisiin ja niiden eroavuudet käytännössä näkyvät laadussa.

Öljystä mikrokuiduksi

Mikrokuiduiksi kutsutaan ohutkuituisia tekokuitumateriaaleja. Kuiduista pystytään muokkaamaan eri käyttötarkoituksiin sopivia tekstiilikuituja. Esimerkiksi verhoilutekstiilinä käytettävä helppohoitoinen ja kestävä alcantara on mikrokuitua. Se muistuttaa ulkonäöltään erehdyttävästi mokkanahkaa.

Monipuolinen mikrokuitu on yleisesti käytössä muun muassa alus- ja urheiluvaatteissa, sillä materiaali on kevyttä ja ja hengittävää.

Synteettisten kuituliinojen mikrokuitu valmistetaan teollisesti öljystä. Valmistusvaiheessa sula massa puristetaan kehruusuulakkeiden läpi pienistä rei’istä ja muodostuneet ohuet kuidut jähmetetään ja venytetään hyvin pitkiksi säikeiksi. Kuitujen ominaisuuksia voidaan muuttaa tietyssä määrin valmistuksen aikana joko lisäämällä kehruuliemeen lisäaineita tai muuttamalla kuitujen rakennetta.

Useimmat mikrokuituiset siivousliinat valmistetaan pääosin polyesteristä, johon sekoitetaan pieni osuus polyamidia (nylon), joskus myös polyuretaania. Varsin yleinen aineiden sekoitussuhde on 80/20, mutta pelkää polyesteriäkin käytetään, varsinkin edullisimmissa tuotteissa.

Seitinohutta

Kuidun paksuus ilmaistaan denier-mittana, joka kertoo 9 000 metrin mittaisen kuidun painon grammoina. Tavallisen mikrokuidun paksuus on alle yhden, tyypillisesti 0,5–0,7 denieriä. Yhteen grammaan mikrokuitua mahtuu siis pitkälti yli kymmenen kilometriä kuitua. Ihmisen hius on paksua ja painavaa verrattuna mikrokuituun, sillä hius on paksuudeltaan 50 denieriä.

Kuitua on mahdollista vielä jatkojalostaa halkaisemalla. Laadukkain mikrokuitulanka on halkaistua ultramikrokuitua, jota käytetään toistaiseksi vielä ammattikäytössä. Ultramikrokuidun paksuus on enintään 0,3 denieriä. Kuidut ovat muodoltaan teräväsärmäisiä. Särmikkäillä ja ohuilla mikrokuiduilla on kyky tunkeutua lian ja pinnan väliin.

Mikrokuituliinan ominaisuuksiin vaikuttaa lisäksi se, miten tuote on valmistettu. Mikrokuituinen tuote voi olla kudottu tai prässätty.

Lue lisää:

Näin poistat keittiöstä ilkeän rasvalian

Näin käytät ja hoidat mikrokuituliinaa

Käytä mikrokuituliinaa mieluiten kuivana, sillä se menettää parhaan puhdistustehonsa kastuessaan. Jos liina ei kuivana irrota likaa, voi tahraa liottaa veden ja pesuaineen seoksella ja pyyhkiä lopuksi tarha pois mikrokuituliinalla.

Pese mikrokuituliina jokaisen käytön jälkeen. Säännöllinen pesu estää liinaa likaantumasta ja edistää liinan kestävyyttä.

Pese mikrokuituliina pesukoneessa 60 asteessa, ravistele siitä irtolika pois ennen pesukoneeseen laittamista. Pese liina mieluiten erillään muusta pyykistä, esimerkiksi pesupussissa. Käytä pesuaineena kirjopyykille tarkoitettua pesuainetta, jossa ei ole valkaisuainetta. Älä myöskään käytä huuhteluainetta mikrokuituliinan pesemisessä.

Anna mikrokuituliinan kuivua pesun jälkeen ilmavasti pyykkinarulla tai kuivata se yksinään kuivausrummussa. Ulkona mikrokuituliinaa ei kannata kuivattaa.

Mikrokuituliina kestää hyvin huollettuna kymmeniä pesukertoja. Kun se tulee käyttöikänsä päähän, voi mikrokuituliinan hävittää sekajätteessä tai energiajätteessä. Oikean hävitystavana löydät liinan pesulapusta.

Ann-Mari Lehtonen