Mitä jos muuttaisimme vanhan navetan unelmiemme kodiksi? Moni katselee toiveikkaana ulkomaisia rakentamisohjelmia, joissa upea koti syntyy vaikka vanhaan vesitorniin. Ennen tositoimia on selvitettävä, onnistuuko käyttötarkoituksen muutos.

”Olen ollut mukana projekteissa, joissa esimerkiksi vanhasta riihestä, rautatieasemasta, koulurakennuksesta ja köydenpunojan verstaasta on tehty asumiskelpoinen rakennus. Melkein mistä tahansa rakennuksesta saa tehtyä kodin, mutta joidenkin rakennusten kohdalla se vaatii isompia ponnisteluja kuin toisten,” sanoo Suomen Rakennuskonservoinnin yrittäjä Niko Palonen.

Palonen on koulutukseltaan rakennusinsinööri, restaurointimestari ja rakennuskonservaattori. Käyttötarkoituksen muutoksissa hän on toiminut tapauksesta riippuen kuntotarkastajana, suunnittelijana, vastaavana työnjohtajana tai konsulttina eli rooli on ollut tilanteen mukaan vaihteleva. Hän on hoitanut myös käyttötarkoituksen muutoksiin liittyviä lupaprosesseja pääsuunnittelijan ominaisuudessa.

Usein käyttötarkoituksen muutoksissa on ollut kyse jostakin pihapiirin vanhasta rakennuksesta. Yleensä aitasta halutaan tehdä sauna. Myös navetoiden muuttaminen juhlatiloiksi on nykyään aika kysyttyä.

Jotkut rakennukset ovat rakenteiltaan ja materiaaleiltaan sellaisia, että niiden muuttaminen kodiksi vaatisi niin isoja taloudellisia panostuksia, että asiakkaat ovat itsekin ymmärtäneet hylätä orastavan unelman tarkastuskäynnin yhteydessä.

”Hyvä esimerkki lähtökohtaisesti huonosta aihiosta on vanha hirrestä salvottu navetta. Etenkin navetoiden yläpohjan kantavat puurakenteet sekä yläpohjan lämmöneristeiden korkeudella olevat hirsikerrat ovat pääsääntöisesti pahasti vaurioituneita, sillä kosteus on pyrkinyt kuivumaan navetan ylisen (=vintti) suuntaan. Siihen onkin syynsä, että heti kun oli taloudellisesti mahdollista, alettiin navettoja tehdä hirren sijaan tiilestä ja kivestä muuraamalla”, Palonen toteaa.

Mahdollisuudet ja mielekkyys puntariin

”Aihioina esimerkiksi maatalouteen ja teollisuuteen liittyvät rakennukset ovat hyvin riisuttuja eli niistä puuttuu isolta osin asumiseen liittyvä tekniikka. Kylmissä tuotanto- ja varastorakennuksissa ei ole lämmöneristystä välttämättä lainkaan ja ikkunat ovat yksinkertaisia. Jos tällaisessa rakennuksessa on vielä pahasti vaurioitunut seinärunko, projektin mielekkyys alkaa karata”, Palonen sanoo.

Palonen aloittaa tarkastuksen luomalla yleiskuvan rakennuksesta. Onko rakennus ryhdikäs? Millainen vesikatto on? Ovatko runkorakenteet puuta, muurattuja vai ladottuja? Millainen alapohja on? Ovatko perustukset pysyneet paikoillaan?

Runkorakenteissa ja tarkemmin ottaen seinissä ei saisi olla ylipääsemättömiä vikoja.

Lattiarakenteita ja vesikattoja voidaan uusia, palkistoja vahvistaa ja perustuksia tukea, mutta jos seinät joutuu tekemään uudestaan, ei projektissa ole enää järkeä. Tarpeen vaatiessa rakenteita avataan, jotta rakenteista, materiaaleista ja niiden kunnosta saadaan parempi käsitys. Epävarmoissa tilanteissa hyödynnetään laboratoriopalveluita.

”Kun tiedetään mihin rakennusta on käytetty aiemmin, päästään kiinni mahdollisiin ongelmiin. Tämän jälkeen alkaa keskustelu siitä, mitä kaikkea on tehtävä, lisättävä ja muutettava ja mitkä näiden toimenpiteiden kustannukset mahdollisesti ovat, jotta rakennus on muutettavissa kodiksi.”

Heti asiakkaan ensikontaktin jälkeen Palonen ottaa yhteyttä paikkakunnan rakennusvalvontaan ja kysyy alustavasti, millaisia potentiaalisia kompastuskiviä heidän näkökulmastaan asiaan liittyy.

”Kuntien teknisiä virastoja pelätään vähän syyttä. He ovat asiakaspalvelijoita, jotka pyrkivät mahdollistamaan asioita. Noin yleisesti ottaen rakennusvalvonnan kanssa on aina helpompi toimia kuin kaavoituspuolen.”

Rakennuksen aikaisemmasta käyttötarkoituksesta riippuu paljon se, meneekö lupaharkinta helposti läpi. Esimerkiksi ennen vuotta 1950 rakennetut rautatie- ja koulurakennukset eivät poikkea rakenteiltaan, materiaaleiltaan tai oikeastaan edes ulkonäöltään saman aikakauden asuinrakennuksista. Näiden muuttaminen omakotitaloksi on byrokratialtaan, kustannuksiltaan sekä rakennustöiltään paljon pienempi ponnistus kuin vanhan tehdaskiinteistön vastaava muutos.

”Kun on etukäteen yhteydessä rakennusvalvontaan ja selvittää projektin periaatteelliset esteet sekä ehdottomat vaatimukset, käytännössä yksikään homma ei tule bumerangina takaisin. Jos rakennustarkastaja on juttutuulella ja kyseessä on pienempi paikkakunta, projektille saadaan jo alustavassa yhteydenotossa selkeät suuntaviivat.”

Hankalaksi Palonen kokee sen, että yleensä käyttötarkoituksen muutoksessa edellytetään rakennuksen energiatehokkuutta parantamista, joka johtaa valitettavan usein alkuperäisten rakenneosien ja materiaalien korvaamiseen uudemmilla.

Ammattilaiset tietävät mitä tehdä

”Hankkeen marssijärjestys on ensin perustukset, sitten runkorakenteet ja viimeisenä vesikatto. Ensin tehdään täsmennetty työjärjestys, jota lähdetään noudattamaan. Jos lähtökohtana on vesikatto ja seinärunko kantavine rakenteineen, hanke vertautuu kustannuksiltaan uudisrakentamiseen. Silloin oikeastaan ainoa realistinen keino painaa kustannuksia alas on nostaa oman työn osuus pilviin.”

”Hyvä suunnittelija on kullanarvoinen, sillä hän on ollut vastaavassa hankkeessa aiemminkin ja hänellä on valmiit kontaktit hyviksi havaittuihin tekijöihin. Heitä löytyy esimerkiksi osaamisrekistereistä. Perinnerakennusalan ammattilaisten määrä on kasvanut, mutta hyvistä tekijöistä on edelleen pulaa ja jonot ovat pitkiä.”

Palosen mukaan hyvä asiantuntija ei saa olla saarnamies, joka tuputtaa omaa näkökulmaansa. Hyvä asiantuntija kertoo, mitä ja miten voidaan tehdä sekä mitä hyvää ja huonoa eri vaihtoehdoissa on. Sen jälkeen hän antaa oman suosituksensa. Jos asiakas haluaa jotakin muuta, hyvä asiantuntija auttaa mahdollistamaan asian”, linjaa Palonen.

Moni pelkää vanhoihin arvorakennuksiin kajoamista, koska maailmalla kiertää kertomuksia ja huhupuheita Museoviraston raudanlujasta otteesta.

”Kuntien ja Museoviraston toive on, että rakennuksia käytetään, silloin ne säilyvät ja niistä pidetään huolta. Suomi on täynnä myös sellaisia vanhoja rakennuksia, joista Museovirasto ei ole kiinnostunut eli vanhan rakennuksen kanssa pelaaminen ei aina tarkoita sitä, että hankkeen yhtenä osapuolena olisi Museovirasto.”

Palonen toimi aikoinaan viranomaistehtävissä Vanhan Rauman neuvonta-arkkitehdin sijaisena eli oli maailmanperintöalueen rakennuslupaviranomainen. Hänen mukaansa Museoviraston näkökulma liittyy usein siihen, että rakennuksen ulkonäköä ei saa muuttaa. Sisältä rakennuksen ei tarvitse olla museo, vaan tavallisilla mukavuuksilla varustettu koti.

”Opin kyllä senkin, että ’kaikki’ haluavat muuttaa Vanhaan Raumaan, mutta kaikki eivät sittenkään halua asua vanhassa talossa. Eräs asiakas sanoi rakennuslupaprosessin yhteydessä, että viranomaisten näkökulma ei mahdollista modernia asumista. Se oli hämmentävästi sanottu, sillä kyseessä oli kuitenkin kaksisataa vuotta vanha talo, jonka kaikki väliseinät asiakas olisi halunnut kaataa.”

Artikkeli on julkaistu TM Rakennusmaailmassa 12/21. Lue koko artikkeli digilehdestä. Sieltä löydät myös vinkit rakennusvalvonnan kanssa asioimiseen.

Lue lisää:

Erilaista asumista: Kirkosta kodiksi

Näin konteista syntyi talo