Tonttihaku vuoden 2022 asuntomessualueelle Naantaliin päättyi lokakuun lopussa. Haettavana oli muun muassa 16 omakotitonttia ja viisi vapaa-ajan tonttia.

Asuntomessutontteihin tuli kaikkiaan 20 hakemusta. ja neljä yhtiömuotoista tonttia. Kolme hakemusta kohdistui vapaa-ajan tonteille, 15 omakotitonteille ja kaksi yhtiömuotoiseen rakentamiseen varatuille neljälle tonteille. Joillekin tonteille tuli useampia hakemuksia. Yksi tonteista on varattu entuudestaan Naantalin Vuokratalot Oy:lle.

Naantalin asuntomessualue Lounatuuli sijaitsee Luonnonmaan saarella, Matalahden rannalla noin kolmen kilometrin päässä Naantalin keskustasta.

Projektipäällikkö Timo Tirri on tyytyväinen hakemusten tasokkuuteen ja kiinnostavuuteen sekä määrään.

”Hakemuksissa oli hyvin huomioitu asemakaava sekä rakentamisen teemat, joita olivat saariston luonto, innovatiiviset energiaratkaisut, terveellinen rakentaminen ja turvallisuus”, Tirri toteaa.

”Hakukierroksen tulos on jälleen erinomainen osoitus vuosittaisten Asuntomessujen kiinnostuksesta rakentajaperheiden ja taloteollisuuden piirissä”, kertoo Osuuskunta Suomen Asuntomessujen operatiivinen johtaja Heikki Vuorenpää.

Ensimmäiset rakentajavalinnat tehdään loppuvuodesta

Suomen Asuntomessujen ja Naantalin kaupungin edustajat tekevät rakentajavalinnat vuoden 2019 loppuun mennessä. Valintoihin vaikuttavat muun muassa suunnitellun hankkeen laatu, rakentamisen teemojen huomioiminen ja kohteen sopiminen saariston luontoon.

Vapaaksi jäävien vapaa-ajan ja omakotitonttien haku käynnistyy vuoden 2020 alussa, ja yhtiömuotoisen rakentamisen mahdollistavat vapaat tontit tulevat viipymättä jatkuvaan hakuun.