Perinteikäs rimakatto eli kolmiorimakate on tuttu huopakaton malli. Se edustaa yhtä aikakautta, joten se on siksikin vaalimisen arvoinen. 

Museovirasto kannustaa säilyttävään remontointiin, joten myös huopakate kannattaisi vanhassa talossa yrittää kunnostaa. Jos kate vaihdetaan, se tulisi uusia entisen kaltaisena, sillä kate on osa talon arkkitehtuuria. Jos kyseessä on historiallisesti arvokas rakennus, vanha huopakatto tulisi aina jättää uuden katteen alle.

Arkitodellisuus lienee kuitenkin se, että vanhempienkin – rakennushistoriallisesti ei kovin merkittävien – kohteiden, kuten piharakennusten, kesähuviloiden, rantasaunojen yms. tapauksessa päädytään kunnostamisen sijaan huopakatteen vaihtamiseen. Voihan lahoamaan päässyt aluslaudoituskin tarvita toimenpiteitä.

Huopakatemarkkinoiden suosituin vaihtoehto on ollut jo pitkään ns. palahuopa, jonka asennus on helppoa ja nopeaa. Raskaiden huoparullien ja siitä leikattujen vuotien rinnalla palakatteen käsittely on helppoa ja muistuttaa lähinnä palapelin kasaamista.

Jos vanhassa rakennuksessa on paikallaan alkuperäinen kolmiorima- tai ns. tiivissaumakate, kannattaa remonttimiehen vielä hetkeksi pysähtyä miettimään. Olisiko sittenkin pieni ele perinnerakentamisen suuntaan paikallaan?

Kaikki edellä mainitut huopakatemallit on todettu toimiviksi ja terveiksi rakenteiksi.

Perinnerakentamisratkaisujenkin (kolmiorima- ja tiivissaumakatteet) työmäärät ovat kohtuullisia eikä mitään erikoisvälineitä tarvita. Esimerkiksi kolmiorimakatteen perustarvikkeet ovat huoparullia, mattoveitsi, tiivisteliimaa, nauloja ja kolmiorimaa.

Nykyään saatavilla on myös kolmiorimakatetta täydentämään lisävarusteita, kuten räystäspeltejä ja läpivientitiivisteitä, jotka edelleen parantavat katteen vesiteknistä toimivuutta – tässä sen enempää puuttumatta pellitysten vaikutukseen perinnekaton ulkonäköön.

Uusi rimakatto vanhan tilalle

Vanhassa ja kelottuneessa hirsimökissä alkuperäinen kolmiorimahuopa oli urheasti ottanut vastaan helteet ja tuiskut. Rajansa on silti kaikella, joten kulunut sirotepinta ja halkeamat olivat alkaneet päästää vettä läpi aluslaudoitukselle. Näin oli tapahtunut varsinkin lappeiden yläosassa katon harjalla, jossa oli lahovaurioita. Myös räystäslaudat olivat tulleet elinkaarensa päähän.

kolmiorimakatto

Remonttia suunniteltaessa kuultiin tyypillisiä ehdotuksia siirtymisestä kätevään palahuopaan, mutta omistaja pysyi järkähtämättömänä – vanha huvila saisi arvoisensa katteen.

Onneksi sentään huopakatetoimittajilla on edelleen valikoimissaan myös kolmiorimakatteeksi sopivaa materiaalia. Huoparullien mukaan tuli asennusohjeet, joita käytiin selaamaan mielenkiinnolla.

Seuraavaksi kaivettiin esille sorkkarauta ja petkele. Aikansa palvellut huopa ja lahot kattorakenteet saivat väistyä uusien tieltä.

Kun vanha huopa oli irrotettu, vaihdettiin harjalle uudet aluslaudat 21×95 mm:n ponttilaudasta. Uudet räystäslaudat valmistuivat 25×140 mm:n mäntylaudasta. Seuraavaksi päästiin suunnittelemaan varsinaisen huovan asennusta.

Huopakatteen asennus on sikäli säiden armoilla, että suosituslämpötila on yli +10 astetta, mutta kovalla helteellä huopa pehmenee jo liikaakin käsiteltäväksi ja varsinkin käveltäväksi.

Kylmemmälläkin huopaa voi toki asentaa, mutta se olisi otettava katolle lämpimästä sisätilasta, koska kylmän kangistama huopa repeää herkästi. Paras huopakatekeli lienee siis +10 – +20 asteen pilvipouta. Joka tapauksessa huopa tulee purkaa rullalta jo ennen asennusta ja antaa vuotien oieta, jolla vältetään valmiin pinnan poimuilu.

Varsinainen kolmiorimakatteen perusasennusohje on jokseenkin samanlainen niin perinnerakennusohjeissa kuin materiaalivalmistajillakin. Näitä soveltaen ryhdyttiin sommittelemaan vuotia paikalleen.

Alaräystäälle asennettiin ensin huopakaistale eli ns. räystäskaista, joka voi olla erillinen kermi tai rullasta leikattu puolikas kaistale. Uusimmat asennusohjeet kehottavat käyttämään alimmaisena räystäspeltiä, jonka päälle tämä räystäskaista limitetään. Varsinainen huopakate limittyy tämän räystäskaitaleen päälle, joten sen voi naulata kattoon kiinni siltä osin, kuin se jää katteen alle.

Myös päätyräystäille voidaan tehdä kolmiorimarakenne, jossa laitimmainen kattohuopakermi, sekä jo edellä mainittu räystäskaista tulee riman yli. Huovan reuna kiinnitetään naulaamalla kolmioriman ulkosyrjälle ja sen reunan tulee ulottua aluslaudoituksen reunan yli, jotta vesi ei ohjaudu puupinnalle. Myös kolmiorimapäätyyn voidaan laittaa räystäspelti lisäsuojaksi.

Lappeelle kiinnitettävät kolmiorimat ovat vinottain halkaistua 50 x 50 mm:n rimaa, ”kakkoskakkosta”, jotka viistetään molemmista päistä. Rimat naulataan aluslaudoitukseen 600 mm:n vapaavälein, jolloin asennettavien huopakermien saumat tulevat kolmiorimojen harjoille. Huopakermit asetetaan kolmiorimojen väliin siten, että alareuna ulottuu räystäskermin päälle. Ylhäällä kermin tulee ulottua harjalle. Kermit naulataan kiinni kolmiorimoihin ja yläpäästään aluslautoihin. Alapäästä kermit liimataan saumaliimalla räystäskermiin.

Kolmiorimojen päälle naulataan 100 mm:n huopakaistaleet (valmis saumanauha), jotka peittävät sekä kolmioriman, että siinä olevan huopasauman. Alhaalla räystäällä kaistaleen päät tulevat räystäskaistan kanssa samaan tasoon, johon päät liimataan kiinni. Ylhäällä kaistaleet ulotetaan tulevan harjakaistan alle.

Kun vuodat ja kolmiorimojen huopakaistat ovat paikallaan, liimataan harjalle vielä rullasta puolikkaaksi halkaistu harjakaista lappeella olevien vuotien päälle. Harjakaista liimataan paikoilleen bitumiliimalla.

Erilaiset läpiviennit kolmiorimarakenteessa

Läpivienneissä huopakate nostetaan esimerkiksi savupiipun pystyosalle ja kiinnitetään siihen liimaamalla sekä yläosastaan vielä naulaamalla. Pystypintojen sisäkulmiin kannattaa asentaa kolmiorimat pyöristämään kulmaa.

Vaihtoehtoisesti läpivienneissä voi käyttää erillistä huopakaistaa, joka nostetaan läpiviennin pystyosalle ja limitetään savupiipun alapuolella ja sivuilla pintakermin päälle ja yläpuolella sen alle. Savupiipun läpivientien suojaamiseen kannatta harkita myös pellitystä.

Pyöreisiin läpivienteihin on saatavilla valmistiivisteitä.

Hirsitaloissa on huomioitava rungon painumavara, joten piipun ja katon liittymäkohdassa tulisi olla vaikkapa erillinen vanerirunko, joka on kiinni kattorakenteissa. Huopakate tiivistetään tähän vanerirunkoon, koska savupiipun ja muun kattorakenteen tulee olla irti toisistaan, jolloin vältetään saumakohtien repeäminen hirsirungon painuessa.

Lue lisää:

Näin uusittiin kesämökin huopakatto

Perinteikäs huopakatto

Huopakatto on osa suomalaista rakennusperinnettä, onhan niitä tehty jo 150 vuotta. Se polveutuu ns. paperikatosta, joita meillä käytettiin jo 1800-luvun alussa.

Suomeen tuotiin jo 1800-luvun puolivälistä lähtien asfalttihuopaa, jossa kyllästeenä käytettiin kivihiilitervaa. Valmiin asfalttikaton rinnalla käytettiin edelleen lumppuhuopaa, joka asennettaessa käsiteltiin kivihiilitervalla ja hiekoitettiin. Palomääräysten mukaan tällainen katto piti käsitellä uudelleen kolmen vuoden välein.

Suomalainen kattohuopateollisuus alkoi 1876 ja laajeni nopeasti. Kivihiilitervan käytöstä siirryttiin bitumiin ja Semptalinista tuli tunnettu bitumihuopatuotemerkki ja jopa bitumihuovan synonyymi.

Sittemmin tuotekehitys on johtanut erilaisiin kattohuopa- ja bitumikermityyppeihin, joiden rakenteessa käytetään tyypillisesti vahvistettua polyesteri- tai lasikuituhuopaa.

Huopakatot ovat osa suomalaista rakennusperinnettä jo yli sadan vuoden ajalta. Monipuolisuutensa ansiosta bitumihuopakate on ollut jo 1950-luvulta lähtien yleinen katemateriaali niin maaseudulla kuin kaupungeissakin.

Huopakaton historiankulku on edennyt kolmen rakennetyypin kautta. Perinteisesti on käytetty joko ns. sileää tiivissaumakatetta tai kolmiorimakennetta. Kolmen viime vuosikymmenen aikana on yleistynyt bitumihuopalaattojen käyttö, eli ns. palahuopa.

Huopakatteen heikkoudet ja tyypilliset vauriot

Huopakate kerää pinnalleen likaa ja roskaa etenkin saumoissa ja taitekohdissa. Sään haurastamaan katteeseen saattaa kasvaa vähitellen myös sammalta ja jäkälää.

Mekaaniset rasitukset, kuten sade ja jää irrottavat bitumihuovan pintasirotetta katteen vanhetessa, jolloin auringon lämpö, valo ja ultraviolettisäteily pääsevät vahingoittamaan huovan bitumikerrosta. Myös katolla liikkuminen ja työskentely, esim. jään ja lumen poisto voivat vaurioittaa huopaa.

Ikääntynyt huopa saattaa revetä lämpöliikkeiden vuoksi – pakkanen haurastaa huopaa, kun taas helteellä huopa pehmenee ja saattaa venyä pusseiksi. Alustan liikkeet ja huovan laajeneminen lämpötilan vaihdellessa näkyvät erityisesti naulojen juurissa – reiät suurenevat ja huopa saattaa tuulella revetä tai irrota.

Kattoa tarkastaessa on kiinnitettävä huomiota alusrakenteen kuntoon, pinnan vaurioihin, erityisesti murtumiin taitekohdissa (räystäät, kuvetaitteet yms.) ja sirotekerroksen kuntoon.
Katon vuotokohdat on syytä tarkistaa ullakon puolelta. Vuodot näkyvät kostumina aluslaudoituksessa. Pitkään jatkunut vuoto on voinut lahottaa puurakenteita.

Lähde: Museovirasto Rakennushistorian osasto. Korjauskortisto. Huopakaton korjaus.